Kakkoserän mankeli mietitytti Pasi Mustosta: "Taas tuli noutaja ja peli ratkesi siihen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Toisen erän hyytyminen harmitti Pasi Mustosta.

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen myönsi tappiollisen turnausavauksen jälkeen, että Yhdysvallat oli suvereeni. Loppulukemat kirjattiin 5–2, vaikka varsinkin toisessa erässä ottelu oli repsahtaa isoihin murskalukemiin.

– Yhdysvallat oli parempi, siitä ei ole epäilystäkään. Ensimmäinen erä oli hyvä ja harmitti, että olimme kahden maalin takaa-ajoasemassa.

– Kakkoserässä ei ollut pienintäkään palaa. Jos heti vaihdon alussa ei pysty riistoon, paine jatkuu, vaihtomatka on pitkä ja sitten se on tuon näköistä. Taas tuli noutaja ja peli ratkesi siihen, Mustonen harmitteli.

Ottelun hyväksi asiaksi Mustonen kertoi ylivoiman onnistumiset, joita joukkue oli kaivannutkin etenkin Pohjois-Amerikan maita vastaan. Kahdesta ylivoimaalista vastasi Susanna Tapani päätöserässä.

– Me teimme kaksi ylivoimamaalia hallitsevaa olympiavoittajaa vastaan, kun keskimäärin kovia maita vastaan teemme ottelussa 0,8–0,9 ylivoimamaalia. Saimme toisen yv-viisikon hyvin käyntiin ja ottelun lopussa väänsimme jo aika hyvin kulmissa.

Suomi saa jo heti toisessa ottelussaan vastaansa turnauksen toisen ennakkosuosikin Kanadan, minkä Mustonen näkee vain hyvänä asiana tylystä avausottelusta huolimatta.

– Tämä on parasta mahdollista valmistautumista pudotuspeleihin, kun Kanada tulee heti perään vastaan. Heiltä on odotettavissa samanlaista pyöritystä kakkoserässä.

Lopuksi Mustonen kommentoi vielä joukkueen ympärillä vallinnutta kohua maalivahtivalinnoista ja sen mahdollista vaikutusta peliesitykseen.

– Ei se vaikuttanut, mielestäni siellä oli taisteleva joukkue jäällä, Mustonen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle