Pelicans-kapteeni on valmiina johdattamaan joukkueensa voittoon Helsingissä − ”Huomenna ladataan peliin kaikki”

LIIGA / Haastattelu
Hannes Björnisellä on monesti tilanne päällä puolivälieräsarjassa HIFK:ta vastaan.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Pelicansin 23-vuotias kapteeni Hannes Björninen on johtanut joukkuettaan pistämättömällä työmoraalilla. Lahtelaisten joukossa on lukuisa onnistuja ja tasoaan nostanut pelaaja, mutta juuri Björnisen nousuun aina maajoukkueeseen saakka kiteytyy paljon Pelicansin erinomaisesta kaudesta, jonka aikana joukkue ja yksilöt sen mukana ovat kasvaneet silmissä aivan uudelle tasolle.

Perjantai-iltana Björninen yhdessä ketjunsa laitureiden Severi Lahtisen ja Jesse Ylösen kanssa pelasi tuotteliasta jääkiekkoa. HIFK:n ollessa yhden voiton päässä välieräpaikasta Björninen oli tyytyväinen Pelicansin kauden jatkumisesta ja joukkueen suoritustasoon.

− Me pelattiin hyvä peli ja saatiin yksi päivä lisää. Huomenna sitten taistellaan ja huomista kohti valmistaudutaan. Kello 17 kiekko tippuu sitten taas, ja silloin pitää olla taas valmis pelaamaan, Björninen toteaa keskittyneen oloisena.

Pelicansin otteita puolivälieräsarjassa on leimannut passiivius sekä tietty arkuus myös kotikentällään, jossa se on tottunut hallitsemaan ottelun virtausta oman tahtonsa mukaan. Päävalmentaja Ville Niemisen sanojen mukaisesti Pelicans "luuli olevansa halvaantunut, mutta olikin vain koomassa". Kohentuneeseen peli-ilmeeseen ja siten voittavaan peliin löytyy Björnisen mukaan selkeä syy aiempaan verrattuna.

− Tänään oltiin aktiivisia, aggressiivisia ja aloitteellisia. Pelattiin hyvä peli, Björninen listaa.

Ottelusarjassa on nähty roiskuvia tunteiden purkauksia, joista on tuomittu rangaistuksia ja menetetty ote pelistä. Toisaalta kuumissa tilanteissa kovat kilpailijaluonteet pääsevät nauttimaan tiukentuneesta kamppailusta. Björninenkin on tunnettu peräänantamattomuudestaan ja voimakkaasta voitontahdosta, joita on testattu näissä pudotuspeleistä. Kovat tilanteet ja jatkuva paine ei siis hetkauta nuorta pelaajaa.

− Ei siinä ole mitään ihmeellistä, ne kuuluvat peliin. Pelataan jääkiekkoa ja nautitaan tuosta. Nämä ovat hienoja pelejä ja niistä pitää vaan nauttia.

Lauantain peliin joukkueen kapteeni tietää selkeän reseptin, jolla Pelicans palaa kotikentälleen vielä kertaalleen tässä sarjassa.

− Huomenna jatketaan sitä aktiivista ja aggressiivista peliä ja ladataan siihen kaikki. Ei siinä ole sen kummallisempaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle