Niko Seppälä pelaa uransa parasta jääkiekkoa ja yllättää usein itsensäkin: "Välillä mietin että miten hemmetissä tuo onnistui"

LIIGA / Haastattelu
Uransa parasta jääkiekkoa pelaava Niko Seppälä teki perjantaina Helsingissä maalin ja syötti toisen.
Kuva © Ville Tohka
Niko Seppälä erottuu jäällä paitsi rouhealla parrallaan, myös vahvalla oman pään pelaamisella. Omin päin kesällä treenannut Seppälä pelaa uransa parasta jääkiekkoa, ja miehen hyökkäyspeli on parantunut huimasti. Välillä Seppälä yllättää itsensäkin oivallisilla kiekollisilla ratkaisuilla.

Helsingin jäähallissa nähtiin perjantai-iltana tiukka kamppailu, kun HIFK sai vieraakseen Kärpät. Helsinkiläisten 3−1-voittoon päättyneen ottelun hahmoksi nousi maalivahti Roope Taponen sekä tehot 1+1 viimeistellyt puolustaja Niko Seppälä.

Ottelun jälkeen haastattelupisteelle saapui silminnähden urheilusta tällä hetkellä nauttiva Seppälä, joka kertasi ottelua ja tähänastista kauttaan kestomallinen hymy kasvoillaan.

− Loistava tunnelma heti alusta saakka hallissa. Kärpät tuli tosi kovaa alussa päälle, mutta puolustettiin hyvin ja tiiviisti. Tapsakin (Taponen) piti meitä pystyssä. Sitten tehtiin ne tarvittavat maalit, eli oltiin tehokkaita maalipaikoissa. Solidi esitys meiltä, 25-vuotias HIFK-kasvatti kertasi joukkueensa otteita.

Seppälä puhkaisi perjantaina ensimmäistä kertaa Liiga-urallaan kymmenen tehopisteen rajan. Tilille kertyi syöttöpiste Kasper Kotkansalon 2−0-maaliin, ja suurelta osin oululaisten selkärangan katkaisseen 3−0-maalin Seppälä viimeisteli itse. Maalia ennen Seppälä koki kovia omalla alueella joukkuetoveri Juha Jääskän kanssa.

− Sitä tilannetta ennen vedin Jääskän kanssa vastapalloon. Onneksi kummallekaan ei käynyt mitään, vaikka itsellä vähän kolisi jaloissa. En minä mitään vaihtoon mene, vaikka siellä joku ehdotteli että mene vaihtoon jos sattuu. Ajattelin että en mene vaihtoon! Se vaihto pelattiin loppuun, Seppälä nauroi.

Yhteentörmäyksen jälkeen HIFK sai paineen Kärppien alueelle, ja Seppälä hääräsi tilanteen kapellimestarina siniviivalla yhdessä kanadalaispakki Trent Bourquen kanssa.

− Siinä oli vähän viivatanssahtelua Bourquen kanssa, josta tuli veto ennen maaliani. Sitten vastustajalta pomppasi kiekko lavan yli ja itse vähän ennakoin keskustan suuntaan. Nyt kävi hyvin ja kiekko pomppasi minulle, ja ammuin "low blocker" -vedon. Lähti napakasti ja arvaamattomasti siitä keskeltä. Kyllä tuosta pitääkin laittaa sisään.

Matkustuksen traumat

Kärpät saa revanssin HIFK:sta jo heti lauantaina, kun joukkueet kohtaavat toisensa Oulussa kello 17 alkavassa ottelussa. Perjantain kamppailu alkoi poikkeuksellisesti vasta 19.30, joten palautumis- sekä matkustusaika jäivät normaalia lyhyemmäksi. Joukkueet matkasivat Ouluun samalla lennolla myöhään perjantai-iltana. Lentokoneella matkustaminen ei Seppälälle edellisten kokemusten mukaan maistu.

− Noh.. minulla on vähän traumoja tuosta viime kerrasta. En ole tottunut tuollaiseen matkusteluun, kuin mitä nyt tulee tapahtumaan. Nyt aion tehdä jotain varmasti eri tavalla (kuin viimeksi), että huomenna olen valmiina. Viimeksihän (seuraavan päivän) peli päättyi meille 7–0, mutta itselläni oli henkilökohtaisella tasolla aika unista.

Syyn joulukuun alussa pelatun vastaavanlaisen "minisarjan" jälkimmäisen pelin uniseen esitykseensä mies löytää juuri lentomatkustamisesta.

− Koneessa jouduin olemaan tunnin etukenoasennossa, enkä pystynyt lepäämään missään vaiheessa. Ehkä nyt laitan selkänojaa vähän alaspäin tai jotain, että pystyn rentoutumaan koneessa, ja saa sitä kautta paremmin unen päästä kiinni hotellilla.

Omatoiminen työ kantaa hedelmää

Seppälä on kulkenut kivisen polun tämänhetkiseen pisteeseen. Viime kaudella tilille kertyi vain 21 ottelua, joista suurimman osan mies pelasi JYPin paidassa. Aiemman parhaan kautensa mies pelasi kaudella 2021–22 juuri JYPissä, kun 39 ottelussa tilille kertyi kahdeksan tehopistettä. Tällä hetkellä Seppälä on 32 Liigaottelun jälkeen jo kymmenessä pisteessä.

Seppälällä oli tähän kauteen hieman erilainen lähestymistapa, minkä ansiosta mies on uransa parhaassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Se luonnollisesti palkitsee rikkonaisia kausia pelannutta urheilijaa.

− Tuntuu ihan perhanan hyvältä, työ kantaa hedelmää vihdoin ja viimein. Olen tehnyt muutamia varustekikkailuja ja muuta, ja fysiikka on kehittynyt ihan huimasti. Olen niin tyytyväinen siitä. Ihan kehonkoostumusanalyyseistä lähtien, ne on parhaimmat mitä minulla on koskaan ollut henkilökohtaisella tasolla.

Kehitysloikan taustalta löytyy omatoiminen kesäharjoittelukausi.

Täällä tulee sellaisia juttuja tehtyä viivalla, että kun pelin jälkeen katson videota, niin välillä mietin että miten hemmetissä tuo onnistui!

− Minulla oli omatoiminen kesä. Runko oli valmiina, mutta tein kaiken yksinään ja itsekseni. Pohdin todella paljon, että mitä ja miten pitää tehdä. En välttämättä tehnyt ylitöitä, mutta tein tosi tehokkaita treenejä. Siellä oli tosi paljon monipuolisuutta ja ainakin itsellä on sellainen fiilis, että vaikka en jäällä käynyt paljoa kesällä, niin kun fysiikka kehittyy kesän aikana,  yhtäkkiä pelaakin paljon paremmin jäällä sitä jääkiekkoa. Irtiottokyky on parantunut, ja tuntuu kuin lentäisi jäällä.

Onnistunut harjoittelukesä teki hyvää itseluottamukselle. Lisäksi kasvanut vastuu on saanut aikaan tämän hetkisen urheilun nautinnon tunteen.

− Niin kuin sanoit, niin kymmenen pistettä puhki! On se kyllä kivaa, ja sekin johtuu siitä, että minuun luotetaan. Se on mahtava fiilis kun saa luottamusta!

Viimeisen lauseen kohdalla Seppälä keskeytetään.

− Ai kun on tällaiset hauikset, kysyy ohikulkeva HIFK:n pelit radioon selostava Ilmari Pitkänen.

− No sekin jeesaa vähän, toteaa Seppälä.

Kiekollisia yllätyksiä jopa itselle

Seppälä on tällä kaudella ollut kuin uusi pelaaja mitä tulee kiekolliseen peliin. Pisteitäkin on karttunut, ja nykytahdilla täyden 60 ottelun runkosarjan aikana pistetili lähentelisi jopa 20 tehomerkintää. Potentiaalia mieheltä siis löytyy myös hyökkäyspäähän.

− Potentiaalia löytyy, mutta ensisijaisesti haluan pitää oman pään puhtaana. Se on tosi hyvä juttu, että vaikka vahvuus on puolustuspäässä, niin löytyy tuollaista (piste)potentiaalia. Mielestäni oman alueen viivapelini on kehittynyt ihan valovuodella.

− Jos mietin aikaisempia kausiani vaikkapa JYPissä, niin enhän minä ole pystynyt tekemään mitään tuollaisia juttuja kuin mitä minä tällä hetkellä teen. Se oli sellaista, että kun kiekko tuli viivaan, niin ammuin ränniin. Täällä tulee sellaisia juttuja tehtyä viivalla, että kun pelin jälkeen katson videota, niin välillä mietin että miten hemmetissä tuo onnistui!

− Se on se, kun itseluottamus on ihan tapissa. Silloin pystyy tekemään ihan kaikenlaista. Minä visualisoin paljon (tilanteita) ennen peliä. Katson miten maailman parhaat kiekolliset pakit pelaa. Kyllä sieltäkin löytyy juttuja, kun kuvittelee itsensä siihen tilanteeseen. Vaikka ei ehkä näytä samalta, mutta kun kuvittelee itsestä että sinä pystyt samaan. Se kasvattaa itseluottamusta, ja luotat siihen että sinä pystyt siihen. Tottakai se vaatii, että teet samanlaisia juttuja kuin hekin, mutta se visualisointi on todella tärkeässä osassa.

Alkukaudesta Seppälä pelasi vielä Bauerin mailalla, mutta nyt käsistä löytyy CCM:n työväline.

Varmuutta kiekolliseen peliin paremmilla lavoilla

Varustepuolella uusia juttuja on löytynyt esimerkiksi lapojen suhteen. Mailavalikoima on yllättänyt aiemmin samanlaisella lavalla vuosia pelanneen Seppälän.

− Ennen tätä kautta en ole edes tiennyt, että on olemassa eri lapakulmia mailoihin. Tällä kaudella olen kikkaillut sen kanssa ja ihmetellyt, kun olen katsonut muita pelaajia, että miten heillä on koko lapa jäässä. En tiennyt, että miten se on edes mahdollista, että pitääkö sitä mailaa sahata tai jotain. Sitten minulle selkeni, että lapakulmaa pystyy muuttamaan, jolloin saan enemmän lapaa jäähän. Silloin on parempi kontrolli kiekossa ja syötöt jäävät paremmin kiinni.

− Muutama tunti on kulunut, kun olen itsekseni googlaillut erilaisia lapoja, lapakulmia, eri pelaajien lapoja ja millä lavoilla eri huippupelaajat pelaavat. Olen niin paljon tätä aihetta selvitellyt, että kun yhden kaverin kanssa olen keskustellut, tai minä olen keskustelun aloittanut että löysin taas uuden lavan, että mitä mieltä sinä olet tästä, että kyllä kaverillakin on mennyt hermo jossain vaiheessa siihen.

Kiekko-Espoossa käytetystä Bauerista HIFK:n kanssa yhteistyötä tekevään CCM:ään hiljattain vaihtanut Seppälä kokee uudesta lapakulmasta yhdistettynä vanhaan tuttuun mailamerkkiin löytyneen hyvän kombon.

− Kun sain tuon CCM:n käteen, kun olen sillä melkeinpä kaikki juniorivuodet pelannut. Siinä on se "kick point" kyllä niin smooth verrattuna muihin mailoihin. Olen tykännyt tosi paljon tästä mailasta minkä HIFK:hon tullessa sain, ja silläkin on vähän parannettu kiekkokontrollia. Oma fiilis on sellainen.

− Mielestäni nämä eivät ole mitään varustehifistelyä, koska erot näin korkealla tasolla ovat niin marginaalisen pieniä. Olen sitä mieltä, että pitää tehdä ihan kaikki saadakseen pienenkin hyödyn ja olet parempi kuin vastustaja. Vieläkin tekisi mieli kikkailla sen lavan kanssa, mutta se menee varmasti tulevaisuuteen, että on aikaa siihen. On vaikeaa kesken kauden muuttaa lapaa, ja kun peli menee hyvin, on turhaa vaihtaa.

Tähänastiset kokemukset ovat opettaneet Seppälälle avoimuuden siihen, että itselle sopiva ja oikea toimintatapa saattaa löytyä yllättävälläkin tavalla. Siitä osoituksena omatoiminen onnistunut harjoittelukausi ja parempi kiekkotuntuma uusilla työvälineillä

− Aina voi löytää jotain uutta, enkä ikinä sano ei millekään uudelle.

Tavoitteita HIFK:n runkosarjan loppurutistukseen ei tarvitse Seppälältä kauaa lypsää. Fiilis joukkueessa on itsevarma, ja työnteko maistuu koko helsinkiläisryhmälle.

− Kyllä kotietua lähdetään hakemaan. Mahtava juttu, että peli on lähtenyt kääntymään meidän suuntaan tosi positiivisellä tavalla. Tunnetta on tullut peliin roppakaupalla. Se on kivaa, ja pelaajat nauttii siitä tällä hetkellä. Jokainen tulee hymyssä suin hallille, eikä ole yhtään negatiivista henkilöä tuomassa myrkkyä koppiin. Tosi hyvä meininki tällä hetkellä kopissa, Seppälä hehkuttaa joukkuettaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle