Pelicans voiton makuun finaalisarjassa
Pelicans nappasi finaalisarjassa avausvoittonsa kaatamalla isäntäjoukkue Tapparan vieraskaukalossa lukemin 1−4. Voiton myötä sarjan voitot kaventuivat tilanteeseen 2−1.

Kolmatta finaaliottelua oli saapunut todistamaan 12 354 katsojaa.

Tapparan kannattajapäädyssä liput liehuivat ennen ottelun alkua.

Kristian Tanus oli unohtunut aivan yksin maalin edustalle, mutta maalia Tanus ei tästä onnistunut tekemään.

Christian Heljanko torjui 20 kertaa Tappara-maalilla.

Tapparan avausmaali oli lähellä, mutta videotarkastuksen jälkeen todettiin, ettei kiekko ylittänyt maaliviivaa kokonaisuudessaan.

Toni Utunen viimeisteli rystyltä ottelun avausmaalin.

Patrik Bartošák oli jälleen loistava maalillaan.

Pelicansin 2−0-osuman iski Konsta Hirvonen.

Tappara kavensi heti kolmannen erän alkuun ottelun tilanteeksi 2−1.

Tappara haki tasoitusosumaa päätöserässä kovalla vimmalla.

Sarjassa näkyväksi hahmoksi muodostunut Ben Blood oli esillä myös kolmanessa finaalissa.

Iikka Kangasniemi innostui tuulettamaan 1−3-osuman jälkeen.

Pelicansin neljännen osuman jälkeen tunteet kävivät kuumina.

Pelicans kavensi otteluvoitot 1−2:een.
Kaikki kuvakoosteet
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
Jukurit kellisti HIFK:n Daniel Mäkiahon hattutempun siivittämänä
LIIGA | 29.11.2023 22:41
Tappara kärkimatsin herra – ottelun sankari Anton Levtchi pistepörssin kärkeen
LIIGA | 29.11.2023 22:01
TPS koki jälleen kotonaan ruman tappion
LIIGA | 28.11.2023 23:02
- 1 / 1309
- ››
Muut timanttikuvat
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
Koskaan ei pidä luovuttaa
MAAJOUKKUE | 9.11.2023 18:14
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Artikkeli
HIFK hätiköi Peltosen kanssa, Clendening alleviivaa Koskelan ja Ilveksen dominointia sekä muut viikon kuumat väitteet
LIIGA | 30.10.2023 8:30
Uutinen
Tapparan CHL-kaudesta pannukakku – jäi ensi kertaa ulos pudotuspeleistä, muut suomalaisjoukkueet jatkavat eurokaukaloissa
CHL | 17.10.2023 23:41
Artikkeli
CHL:n alkusarja päätökseen – hallitseva mestari Tappara on pakkovoiton edessä leijonatähtien joukkuetta vastaan
CHL | 17.10.2023 7:00
Artikkeli
Pelicans on kuningas ilman vaatteita, laukkuaan pakkailevat ulkomaalaisflopit ja muut viikon kuumimmat väitteet
LIIGA | 2.10.2023 9:00
Artikkeli
Pitkäjänteisyyttä vai pikavoittoja? – Liiga-valmentajat suuntaavat kauteen varsin erilaisten prosessien siivittäminä
LIIGA | 15.9.2023 5:00