Tapparan aikalisä katkaisi Pelicansin lennon Liiga-finaalien avausottelussa

LIIGA / Raportti
Veli-Matti Savinainen oli ensimmäisen finaalin näkyvimpiä yksilöitä.
Kuva © Jarno Hietanen

Tampereella alkaneet Liiga-finaalit saivat sähäkän alun, kun Veli-Matti Savinainen ja Miika Roine sähisivät itsensä jäähylle vain 37 sekuntia kiekon tippumisen jälkeen. Ottelu ja sarja alkoi siis välittömästi lämpenevissä tunnelmissa. 

Ensimmäinen erä kääntyi kotijoukkueen eduksi. Tappara onnistui sulkemaan puolustussiniviivansa erinomaisesti, minkä vuoksi Pelicans joutui tyytymään muutamaan yksilötaidolla luotuun hyökkäykseen. Christian Heljanko joutui torjumaan avauserässä vain kolme kiekkoa.

Patrik Bartošák sen sijaan joutui vastaanottamaan peräti 12 kohti Pelicansin maalia tullutta laukausta. Yksi päätyi verkkoon saakka.

Pelicans-valmentaja Tommi Niemelä haastoi tilanteen maalivahdinhäirintänä, sillä maalinedustalla kahinoineen Savinaisen maila osui Bartošákiin ennen maalia. Tilanteen ei nähty vaikuttaneen torjuntatyöskentelyyn.

Vierasjoukkue saapui toiseen erään aivan uudella ilmeellä ja onnistui murtamaan Tapparan puolustusta. Pelicans iski ottelun tasoihin ja peli parani entisestään. Tappara-valmentaja Jussi Tapola päätyi ottamaan aikalisän, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Pelicansin alkuerän vahva jakso kääntyi erän lopussa kotijoukkueen maali-ilotteluksi.

Erinomaista ylivoimaa läpi kevään pelannut Tappara onnistui ylivoimalla ja vielä kahdesti sen jälkeen siirtyen 4–1-johtoon. Tamperelaisjoukkue pelasi toisen erän viimeiset minuutit keväisessä hurmoksessa, eikä Pelicansilla ollut enää minkäänlaista otetta ottelun kulusta.

Tappara jatkoi samalla vauhdilla päätöserään ja iski viidennen maalin kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla. Pelicans sai kuitenkin vielä koottua rivinsä ja onnistui luomaan maalipaikkoja. Tappara välttyi takaiskuilta ja otti vakuuttavan 5–1-voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo