Pelicans löysi kadoksissa olleen maalijyvän − tunteet joukkueiden välillä kuumenivat entisestään

LIIGA / Raportti
Toni Utunen viimeisteli rystyltä ottelun avausmaalin.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

Lyhyt kuvaus kolmannesta ottelusta: Reikäpäistä kamppailua, tuomarit kovilla pelaajien sekä yleisön paineesta, Pelicans kavensi finaalisarjan Tapparan vahvasta kiristä huolimatta. Loppulukemat olivat lahtelaisten hyväksi 4−1.

Lahtelaisten kadoksissa ollut tehokkuus löytyi oikealla hetkellä ja Patrik Bartošák oli jälleen loistava maalillaan. Ottelun kuuma ilmapiiri tietää hyvää finaalisarjan jatkoa ajatellen.

Pussinokkien avausmaalin merkitys oli suuri

Tappara-legenda Janne Ojasen pudottaman avauskiekon jälkeen ei turhan kauan odoteltu ensimmäisiä hyviä maalipaikkoja. Kristian Tanus pääsi haastamaan maalivahti Bartošákia kasvotusten maalinedustalta, mutta tšekkivahdin kärsivällisyys jätti Tanuksen ilman laukausta. Toisessa päässä noin viisi sekuntia myöhemmin Joni Ikonen kokeili puolestaan maalivahti Christian Heljangon torjuntavalmiutta ohjauksellaan.

Pasilan tilannehuone otettiin ensimmäisen kerran mukaan otteluun avauserän puolessa välissä, mutta peliä jatkettiin tasatilanteessa videon katselun jälkeen. Konkaripuolustaja Teemu Erosen uhrautuminen esti Tapparan johtomaalin synnyn.

Avausmaali odotti itseään aivan ensimmäisen erän lopulle jolloin Toni Utunen sekä Iikka Kangasniemi luovivat hyvän syöttöpelin kautta Pelicansin johtoon.

Lahtelaiset olivat toisessa erässä hallitsevampi osapuoli ylivoimiensa myötä ja vastasivat myös tuon erän ainoasta osumasta. Maalin teki nuorisoakseli Konsta HirvonenAatu Jämsen.

Maalirautojen lujuutta koetteli toisessa erässä ensin Tapparan Philip Granath Valtteri Kemiläisen hyvästä avauksesta, ja myöhemmin Pelicansin Ikonen ylivoimalla aloitusvoiton jälkeen.

Päätuomari Mikko Kaukokari lähti ottelussa toistamiseen puhelimeen toisessa erässä. Videolta katseltiin vuorostaan Pelicansin maalia, mutta tälläkään kerralla tulostaululle ei tullut muutoksia, sillä maali oli siirtynyt pois paikoiltaan.

Tehokkuus löi Tapparan paineen päätöserässä

Tappara käynnisti päätöserän alkuun melkoisen ajojahdin 0−2-tappioasemassa ja onnistui hakemaan vahvan paineistuksen kautta kavennusmaalin. Maalin teki vähemmän yllättäen irtokiekosta Veli-Matti Savinainen. Mylly yltyi entisestään, ja Pelicans otti aikalisän tilanteen rauhoittamiseksi.

Lahtelaiset saivat päävalmentaja Tommi Niemelän puheen jälkeen hieman Tapparan painetta hillittyä, mutta peli ei todellakaan rauhoittunut. Päinvastoin − se kiihtyi. 

Kotiyleisö joutui lopulta pettymään, kun Kangasniemi löi ensin läpiajosta numerot 3−1:een ja hetkeä myöhemmin Lukáš Jašek viimeisteli tyhjiin Pelicansin ryöstöretken. Finaalisarja jatkuu kuumissa merkeissä Lahden Isku Areenalla tiistaina klo 18.30.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo