KalPan ja Elisa Holopaisen hurja vire jatkuu – Kuortane kaatui selvin numeroin

Naisten Liiga / Haastattelu
Elisa Holopaisen perässä on ollut vaikea pysyä tällä kaudella.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Alkukauden erittäin vakuuttavasti aloittanut KalPa pelasi viikonloppuna kaksi peliä maaottelutauosta huolimatta. Lauantaina Sport kaatui Vaasassa 0−6 ja sunnuntaina Kuortaneelta puolestaan irtosi 2−7-vierasvoitto. Naisten Liigan pistepörssiä ylivoimaisesti johtava Elisa Holopainen oli mielissään tehojen jakaantumisesta laajemmalle rintamalle.

− Pelattiin kyllä koko joukkue todella hyvä peli Kuortanetta vastaan. Jokainen viisikko sai paljon onnistumisia. Vaikka emme saaneet avauserässä kiekkoa vielä maaliin asti, niin saimme luotuja todella paljon hyviä paikkoja. Sitten kun hanat aukesivat, niin homma lähti upeasti rullaamaan.

Holopainen on ollut jälleen hurjassa vauhdissa ja on iskenyt yli kolme pistettä per peli kuluvalla alkukaudella. Lauantain ottelussa Sportia vastaan hän oli mukana kaikissa joukkueensa maaleissa tehoilla 4+2. Kuortaneella Holopaiselle kirjattiin tehot 2+2 ja hän olikin hyvillään pisteiden jakaantuessa useammalle pelaajalle.

− Onhan tämä kausi lähtenyt hyvin liikkeelle omalla kohdalla, toki kovin odotuksin lähdinkin kauteen. Oli todella hienoa nähdä, kuinka onnistumisia tuli kaikille. Oli hienoa olla mukana pelaamassa ja pelistä jäi todella hyvä fiilis.

Onneksi Olemme saaneet pelata naisten liigaa lähes normaalisti

Holopaisen olisi pitänyt leireillä naisleijonien mukana Kuortaneella kuun alussa, muttei lievän sairastelun vuoksi päässyt kuitenkaan osallistumaan. Toisaalta tämä oli sekä pelaajalle itselleen, että KalPan joukkueelle hyvä asia, sillä leirillä olleet joutuivat kymmenen päivän karanteeniin korona-altistumisen vuoksi.

− Olisin todella paljon halunnut olla naisleijonien leirillä, mutta se jäi nyt tällä kertaa väliin. No, nyt ei sitten tarvitse olla karanteenissa.

Elisa Holopainen on esiintynyt vakuuttavasti maajoukkueissa.
Elisa Holopainen on esiintynyt vakuuttavasti maajoukkueissa.
Kuva © Robert Hradil/HHOF-IIHF Images

Naisten Liigan finaaleihin pääsy vaatii kovaa harjoittelua yksilötasolla

Tähtihyökkääjä ei myöskään anna koronan vaikeuttaa arkeaan, vaan pyrkii parhaansa mukaan sulkemaan ajatukset pois mielestään.

− Onhan se todella vakavaa, mutta koitan olla ajattelematta koko asiaa. Maajoukkueen toimintaan se on vaikuttanut todella paljon, mutta onneksi olemme saaneet pelata Naisten Liigaa lähes normaalisti.

Viime kaudella pelaamatta jääneet finaalit harmittavat Holopaista vieläkin, joten tähän kauteen tavoite on selvillä. Sen saavuttamiseen hän on myös lisännyt harjoittelua poikajoukkueiden kanssa.

− Kyllä harmittaa kovasti viime kevät. Meillä oli niin hyvä joukkue ja henki, että niissä finaaleissa olisi voinut tapahtua vaikka mitä. Sitä enemmän odotetaan tulevaa kevättä. Olen nyt harjoitellut enemmän poikien kanssa, sillä haen itselleni vauhtia, kamppailuja ja voimaa. Niitä olen myös saanut heidän harjoituksistaan joka kerta.

KalPalla on edessään viikonloppuna ainoastaan yksi ottelu. Siihen valmistautuminen on jo alkanut.

− Nyt harjoitellaan viikko hyvin ja lauantaina kohdataan Lukko kotona. Uskon, että olemme silloinkin yhtä yhtenäinen joukkue kuin Kuortanetta vastaan.

KalPan juhlintaa tullaan näkemään tällä kaudella vielä useaan otteeseen.
KalPan juhlintaa tullaan näkemään tällä kaudella vielä useaan otteeseen.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

» Lähetä palautetta toimitukselle