RoKi haki kärkihyökkääjää ja nappasi tehokkuutensa todistaneen Arttu Rämön Ketterästä

MESTIS / Uutinen
Arttu Rämö on päässyt tuulettelemaan Ketterän paidassa.
Kuva © Jarno Hietanen

Roki on solminut tulevalle kaudelle sopimuksen kevään Mestis-mestari Arttu Rämön kanssa. Hyökkääjä Rämö, 25, voitti päättyneellä kaudella toisen mestaruutensa Imatran Ketterän riveissä.

Mestis-jäillä viimeisen viiden kauden aikana Ketterän lisäksi Heinolan Peliitoissa esiintynyt Rämö aloitti kautensa Saksan kakkosliigassa Lausitzer Füchsen joukkueessa. Saksassa syntyi 15 ottelussa 11 tehopistettä ennen kuin hän palasi marraskuussa Ketterään. 

Mestiksen runkosarjassa Rämö iski 33 ottelussa tehot 14+9. Mestaruuteen päättyneissä pudotuspeleissä hän oli lopulta pistepörssin jaetulla kärkipaikalla tehoin 5+10. Kahdella täydellä Ketterä-kaudellaan Rämö on aiemmin ollut joukkueen neljän tehokkaimman pelaajan joukossa.

− RoKi on tehnyt seurana hyvää työtä viime vuodet, mikä konkretisoitui viime keväänä playoffeissa. Oli hienoa päästä itsekin kokemaan Lapin hulluus paikan päällä vierasjoukkueen paidassa. Joukkue on täynnä laadukkaita pelimiehiä ja uskon, että ensi kaudella kaukalossa nähdään entistä vahvempi RoKi, Rämö tunnelmoi RoKin tiedotteessa.

− Oma tavoitteeni on kehittyä vielä eteenpäin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa, ja sitä kautta auttaa joukkuetta voittamaan. Uskon, että viime kauden pronssimitali jätti nälkää niin koko seuralle kuin kannattajillekin kirkastaa mitali tulevalla kaudella.

Arttu Rämö on RoKi-luotsi Maso Lehtoselle tuttu pelaaja jo Imatralta. Hän suhtautuukin hankintaan kovin odotuksin.

− Haettiin kärkihyökkääjää ja Rämö on osoittanut, että pystyy olemaan tehokas pelaaja tässä sarjassa. Hän tietää mitä voittaminen vaatii ja pystyy pelaamaan hyvin kahteen suuntaan, Lehtonen sanoo tiedotteessa.

Rämön myötä RoKilla on tulevalle kaudelle kasassa sopimukset kuuden puolustajan ja kymmenen hyökkääjän kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle