Jatkuuko Bluesin voittoputki?

LIIGA / Ennakko
Tunnetta tuskin jää puuttumaan, kun Blues ja Lukko iskevät yhteen.
Kuva © Jussi Kivimäki
Espoon perjantai-illassa nähdään varmasti kiihkeä ja tunteikas kamppailu, kun Espoo Blues kohtaa Lukon Raumalta. Joukkueet ovat tasapisteissä peräkkäisillä sijoilla, Lukko yhdeksäntenä ja Blues kymmenentenä.

Bluesin alkukausi on ollut todella vaihteleva, siihen on sisältynyt niin ylä- kuin alamäkiä. Espoolaisryhmä on kuitenkin parantanut peliään alkukauteen nähden. Maalinteossa on onnistuttu laajemmalla rintamalla, minkä lisäksi puolustuksesta on tullut paljon yhtenäisempi. Konkaripuolustaja Arto Laatikaisen poissaolo on tuonut tasaisuutta puolustajapareihin, jotka ovat pysyneet useamman ottelun ajan lähes samoina. Blues etenee tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa, sillä se voitti tiistaina Jokerit Helsingissä pelatussa ottelussa maalein 3-2. HPK:sta loppukaudeksi Bluesiin tullut puolustaja Joni Tuominen debytoi myös kyseisessä ottelussa.

Puolustajalupaus Jere Seppälä on alkukauden aikana lunastanut paikkansa espoolaisten pelaavassa kokoonpanossa. Seppälä on häkellyttänyt monia juuri kiekollisella pelillä lähtien monesti lähtee mukaan hyökkäyksiin.

Lukolla on melkein kahden viikon tauko edellisistä peleistä. Silloin Lukko pelasi kaksi kotipeliä, joista irtosi komeat voitot tasapainoisen esityksen jälkeen. Maalintekovoimaa löytyi laajalta rintamalta, sekä viisikkopuolustus oli hyvää molemmissa peleissä. Lukko treenasi ensimmäisen viikon lähinnä omatoimisesti, koska Ryan Zapolski oli USA:n sekä Simon Nielsen oli Tanskan mukana. Myöhemmin harjoituksiin liittyi myös Lukon senioriosasto Petteri Nummelin, Lauri Tukonen sekä Teemu Nurmi, jotka luultavammin löytyvät Lukon kokoonpanosta perjantaina. 

On selvää, että Lukon melkein kahden viikon pelaamattomuus näkyy perjantain pelissä. Lukolle ensimmäinen erä on todella tärkeä, sillä se voi jo antaa kasvot kyseiselle pelille.

Blues ja Lukko ovat kohdanneet kolme kertaa, joista yksi oli treenipeli, sitten viime tammikuun tapahtumien. Espoolaiset ovat tehneet vain kaksi maalia raumalaisten verkkoon, molemmista on vastannut Tommi Huhtala.

Loukkaantuneena ovat Bluesin puolustajat Arto Laatikainen, Santeri Arousva sekä hyökkääjä Valtteri Virkkunen.

Lukolta puolestaan poissa on tällä hetkellä maalivahti Oskari Setänen. Hyökkääjä Joni Nikko on kärsinyt pienestä vammasta, joten hänen pelaaminensa on epävarmaa.

Seuraa Heitä

Jere Seppälä #16 |

Puolustaja

Pääosin hyökkäyssuuntaan pelaava puolustaja, josta tulee varmasti olemaan hyötyä espoolaisille ratkaisupeleissä. Jokerit-pelissä hän esti myös todella selvän maalitilanteen, kun Bluesin maalivahti Jani Nieminen oli jo pelattu tilanteesta pois.

Petteri Nummelin #33 |

Puolustaja

Joutui jäämään pois EHT:ltä, joka pelattiin viime viikonloppuna Helsingissä. Näyttöhalut paluun myötä kovat.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Tomi Sallinen 4 2 6
2.Miro Aaltonen 1 5 6
3.Philip McRae 3 2 5
4.Tommi Huhtala 3 1 4
5.Eetu Pöysti 3 1 4
Lukko M S P
1.Ville Vahalahti 3 3 6
2.Aaron Gagnon 1 3 4
3.Toni Koivisto 1 3 4
4.Filip Riska 1 2 3
5.Olli Sipiläinen 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle