Pässi narutti toveria – SaPKo tasoitti ottelusarjan TUTOa vastaan
SaPKo siirsi Mestiksen välieräsarjan ratkaisun Savonlinnaan. TUTO aloitti ottelun SaPKoa vastaan väkevästi, mutta savolinnalaisvieraat onnistuivat kuitenkin pääsemään peliin mukaan Eetu-Santeri Koivusen tasoitusmaalilla. Ottelun ratkaisu vaikutti venyvän jatkoeriin, kunnes savonlinnalaiset onnistuivat naruttamaan turkulaispuolustajat ulos tilanteesta. Mikko Lahtela pääsi sijoittamaan kiekon maaliin kotijoukkueen lukiessa tilanteen väärin.
Peli aloitettiin ryminällä.
Kaikki saivat osansa.
Myös pelitilanteiden ulkopuolella.
Tauollakin nähtiin kepin heiluttelua.
Luistelijoiden lennokkuus tarttui myös pelaajiin.
Myös ottelun avausmaali syntyi ryminällä.
Maali kelpasi katsomossa.
SaPKo onnistui tasoittamaan, vaikka peli olikin sinipaitojen hallussa ensimmäisessä erässä.
Maalivahdit joutuivat ahtaalle ottelussa.
Vähämaalisuus pisti valmennuksen mietteliääksi.
Lukemat pysyivät pitkään tasoissa juuri maalivahtien ansiosta.
Ottelu vaikutti venyvän jatkoerille, kunnes Mikko Lahtela sai pistää kiekon tyhjään maaliin.
Maalia juhlittiin railakkaasti.
Juhlimiseen osallistuttiin myös katsomon puolella.
SaPKo puolusti viimeiset minuutit onnistuneesti, joten ottelusarjan ratkaisu nähdään Savonlinnassa.
Kaikki kuvakoosteet
Tappara otti tyylipuhtaan 3−0-voiton ensimmäisessä katkopelissä
LIIGA | 29.4.2024 11:40
Pelicans taipui Tapparalle jatkoerässä – kirvesrinnoilla ratkaisun paikka Tampereella
LIIGA | 26.4.2024 21:59
Luistimenviilto, ulosajo ja muuri-Maurins kiusana, kun Pikkuleijonat avasi kotikisat voitokkaasti
MAAJOUKKUE | 26.4.2024 6:00
Mestaruustaisto heräsi uudelleen henkiin – Patrik Carlsson nousi ratkaisijaksi
LIIGA | 24.4.2024 23:03
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Timanttikuva: Tepsiä ja Tapparaa eri vuosikymmeniltä
Muut Sarjat | 4.3.2024 8:00
Lue myös
Uutinen
Mestari-IPK:lle ensimmäiset sopimukset, TUTO nappasi Ketterässä tehoilleen Ronkaisen ja Hokki latvialaissentterin
MESTIS | 8.5.2024 18:33
Uutinen
KOOVEElle ei myönnetty Mestis-lisenssiä, TUTOlla työmaata lisenssin saamiseksi
MESTIS | 29.4.2024 15:46
Uutinen
Mestis-pudotuspelit: TUTOn historiallinen nousu ei kantanut loppuun saakka – Kiekko-Espoo välierävaiheeseen
MESTIS | 25.3.2024 21:22
Haastattelu
TUTOn kauden jatkoerässä pelastanut Jere Huhtamaa kokee tasaisen maalivahtitandemin olevan iskun paikka kohtalonottelussa
MESTIS | 24.3.2024 6:01
Haastattelu
Aleksi Anttalainen näkee kovien otteiden kuuluvan pelin henkeen
MESTIS | 22.3.2024 23:28