Sitkeä SaPKo juotti TUTOlle karvasta kalkkia - "Eka erä oltiin ihan purjeessa, mutta onneksi selvittiin"

MESTIS / Raportti
SaPKon ykkösketjun Niklas Salo oli järjestelemässä kultakypärä Mikko Lahtelan voittomaaliksi jäänyttä osumaa.
Kuva © Timo Savela
TUTO ja SaPKo iskivät yhteen Kupittaalla 2065 katsojan edessä isoin panoksin. TUTOlla oli voitolla mahdollisuus tiputtaa hallitseva mestari SaPKo pois finaaleista, mutta vierasjoukkue oli eri mieltä ja raastoi pakkovoiton siirtäen sarjan ratkaisun tiistaille Savonlinnaan.

TUTOn ja SaPKon välinen välieräsarja oli katkolla sunnuntaina Kupittaalla. Kotijoukkue TUTO tuli ottelun alkuun huomattavasti vieraitaan terävämmin. Ottelun avausmaali nähtiin reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, kun vieraiden puolustus koomaili kiekon kanssa. Aki Juusela toimitti pelivälineen maalinedustalle, josta epäselvän tilanteen päätteeksi Aki Keinänen survoi TUTOn johtoon.

Ottelu jatkui kotijoukkueen hallinnassa ja se sai kokeilla ylivoimansa toimivuutta kahdesti, mutta tuloksetta. SaPKo puolestaan hyödynsi erän lähes ainoan kunnon maalipaikkansa. Eetu-Santeri Koivunen viimeisteli millintarkalla laukauksellaan vieraiden tasoitusmaalin ohi voimattoman Julius Pohjanoksan.

TUTOlla oli erässä useampi huippupaikka, mutta Keinäsen laukaus pysähtyi ylärimaan. Aki Kangasmäki ampui tyhjästä maalista reilusti ohi ja lisäksi SaPKon maalilla Roope Urpolahti torjui peräti 17 kertaa.

— Eka erä oltiin kyllä purjeessa ja kotijoukkue tuli hyvin valmistautuneena, mutta onneksi selvittiin, tuumaili SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen.

Kotijoukkueen Miika Elomo harmitteli, kun hyvä ensimmäinen erä ei tuonut enempää maaleja.

— Ensimmäisessä erässä oli paikat ratkaista ottelu, mutta ei valitettavasti onnistuttu. Sen jälkeen tasaista kamppailua, Elomo muotoili.

Toinen erä oli pelillisesti huomattavasti tasaisempaa. Erässä molemmat joukkueet loivat muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta niin Urpolahti 14 torjunnallaan kuin Pohjanoksa 18 torjunnallaan olivat maaleillaan ohittamattomia. 

Erän ehdottomasti paras paikka siunaantui vierasjoukkueelle. TUTOn puolustajat törmäilivät toisiinsa, minkä seurauksena kaksi pässipaitojen hyökkääjää pääsi läpiajoon, mutta Pohjanoksa venytti upean torjunnan poikittaissyötöstä lähteneeseen laukaukseen. Molempien joukkueiden otteissa tuntui olevan pientä väsymystä ja ratkaisut maalipaikoissa olivat välillä hieman ponnettomia.

Kolmas erä tasaista ja tarkkaa pudotuspelikiekkoa

Kolmas erä oli tarkkaa ja tasaista peliä. Laadukkaat maalipaikat olivat todella vähissä. Pitkään vaikutti siltä, että erän ainoaksi tilastomerkinnäksi jää kotijoukkueen Timi Lahtisen erän alussa saama rangaistus ja ratkaisun siirtyisi jatkoerään. 

SaPKo oli kuitenkin päättänyt, että jatkoerää ei tänään tarvita. Joukkueen kultakypärä Mikko Lahtela oli unohtunut TUTOn puolustukselta yksin maalinedustalle, minne Jaakko Lantta antoi unelmasyötön saaden Pohjanoksan luulemaan kiekon olevan toisella puolella maalia. Lahtela sai nautiskella 1−2 voittomaalin lähes tyhjään maaliin vain vajaat kaksi minuuttia ennen loppua.

TUTO loi vielä lopussa tilanteita Urpolahden maalille, mutta vierailijat ryöstivät kotiedun takaisin itselleen. Finaalipaikan kohtalo ratkaistaan näin ollen tiistaina Savonlinnassa. Molemmat valmentajat käänsivät katseet nopeasti jo tulevaan ratkaisuotteluun. 

— Nyt palaudutaan viikonlopusta ja lähdetään valmistautumaan tiistain kamppailuun, Elomo päätti.

SaPKon Räsänen muistutti otteluiden olevan tasaisia ja siitä, ettei voittoa voi jäädä makustelemaan liikaa.

— Nämä ovat pienten marginaalien otteluita, ja nyt on pakko jo alkaa keskittymään tulevaan kamppailuun, että ollaan tiistaina valmiina taistoon, Räsänen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle