Dialogi: Kiekko-Espoon on vaikeaa pysäyttää laajalla rintamalla jyräävän Ketterän marssia triplamestariksi

MESTIS / Artikkeli
Kiekko-Espoo ja Ketterä ovat edenneet finaaleihin.
Mestiksen finaaleihin eteni tällä kertaa runkosarjan kaksi parasta joukkuetta. Ketterä jahtaa kolmatta peräkkäistä mestaruutta, siinä missä Kiekko-Espoo tavoittelee nousua sarjan eliittiin toisella Mestis-kaudellaan.

Imatran Ketterä ja Kiekko-Espoo aloittavat keskiviikkona kamppailun Mestis-mestaruudesta. Kumpikin joutui kenties odotuksia tiukemmalle välierävaiheessa, mutta runkosarjan kärkiryhmät raivasivat lopulta tiensä mestaruustaistoon. Tämän päivän Mestiksen mahtiseura Ketterä jahtaa jo kolmatta perättäistä mestaruuttaan. 

Jatkoajan toimittajat Henri Lindström ja Eero Hurmerinta käyvät läpi finaalisarjan ennakkoasetelmia.

Miksi Ketterä voittaa mestaruuden?

Henri Lindström: Ensimmäisenä nostan esiin Ketterän voittamisen kulttuurin. Kaksi viimeisintä Mestis-mestaruutta ja kolme Suomen Cupin voittoa puhuvat puolestaan, ja runkosarjan voitto on jälleen vahva näyttö. Näiden kokemusten tuoma itsevarmuus näkyi RoKia vastaan käydyssä välieräsarjassa, kun piti oikeasti ratkaista otteluita.

Toisena nostan joukkueen alivoimapelaamisen. Se on hyvin liikkuvaa ja ottaa vastustajilta tilaa ja aikaa pois. Lisäksi se tarjoaa katkon onnistuessa mahdollisuuden karata läpiajoihin. Myös maalivahti Santeri Lipiäisen varmuus maalinsuulla näkyy kaikessa tekemisessä omassa päässä positiivisesti.

Kolmas nostoni on se suurin eli vaarallisen ykköskentän takaa tulee paljon taustatukea tuloksentekoon. Jokainen koostumus pystyy pyörittämään hyökkäyspeliä ja luomaan tilanteita. Näin Ketterää vastaan on todella vaikea lähteä pelaamaan, koska ei voi lähteä pimentämään vain yhtä kenttää. Puolustajat myös tukevat hyvin hyökkäyksiä.

Miksi Kiekko-Espoo voittaa mestaruuden?

Eero Hurmerinta: Kiekko-Espoo on parantanut peliään kauden mittaan. Vaikka alkukaudella tuli tulosta, peliesitykset eivät olleet kovin varmoja varsinkaan joukkuepelaamisen kannalta. Joukkueessa menestyi hyvien yksilöiden avulla.

Tämän vuoden puolella joukkuepelaaminen on tiivistynyt, ja varsinkin joukkuehenki näyttää hyvältä. Se kertoo myös siitä, kuinka hienosti kesken kauden rinkiin nostetut juniorit ovat hoitaneet ruutunsa. Heistä parhaina esimerkkeinä toimivat Perttu Iso-Kuortti ja Jasper Rantanen, jotka pääsivät välierissäkin pelaamaan. Myös Niko Karlsson hoiti runkosarjan lopulla roolinsa miehekkäästi, mutta pudotuspeleissä puolustus on ollut paremmin kasassa, eikä hän ole niin paljon peliaikaa saanut.

Keskinäiset ottelut ovat olleet vaihtelevia, mutta loppua kohden etu on siirtynyt espoolaisille. Ketterä voitti kauden ensimmäisen Mestis-pelin reilusti ja oli reilu viikko myöhemmin parempi Suomen Cupin finaalissa. Sen jälkeen kolme peliä on päättynyt Kiekko-Espoon eduksi. Viimeisin toki jatkoajalla, ja runkosarjan jatkoaikapelaamista ei voi verrata siihen, mitä pudotuspeleissä nähdään.

Kiekko-Espoo on osoittanut kuitenkin henkistä kovuutta viemällä kaikki jatkoeriin venyneet ottelut pudotuspeleissä. Pidän todennäköisenä, että tässäkin sarjassa kaikki pelit eivät ratkea 60 minuutin aikana.

Sarjan avainpelaajat

Lindström: Ketterän Anton Stråka on monipuolinen pelaaja, joka tekee monet asiat jäällä hyvin. Hän on vahva niin aloituksissa kuin kampailupelaamisessa ja myös syötöt löytävät tiensä lapoihin. Hän tekee nöyrästi töitä omassakin päässä.

Ketterän Henry Karjalainen on todella taitava ja luova pelaaja. Hän on myös erittäin ratkaisuhalukas ja siksi vaikea pidettävä. Hän voisi jopa olla vielä tehokkaampi suhteessa tilanteisiin. Hänellä on kyky löytää ketjukaveri, jos hän ei itse pysty yrittämään ratkaisua.

Hurmerinta: Kiekko-Espoossa on tasainen hyökkäyksen kärki, mutta Julius Rantaeskola täytyy nostaa esiin, sillä hän on ollut ratkaisupaikoissa kuumimmillaan. Kolme jatkoerämaalia pudotuspelikevään aikana on maaginen suoritus. Lisäksi hän teki voittomaalin myös kolmannessa välierässä, kun Kiekko-Espoo oli sarjassa jo 0−2-tappiolla.

Puolustuksessa Miro Keskitalon vastuu on suuri, eikä todellakaan syyttä. Hän on ratkaisevassa roolissa niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä. Vaikka ura ei ole edennyt samalla tavalla kuin monilla muilla vuoden 2016 nuorten maailmanmestareilla, Keskitalo pelaa vahvalla asenteella tavoitellessaan ensimmäistä merkittävää joukkuesaavutusta aikuisten tasolla.

Arvio lopputuloksesta

Ketterän materiaali on vahvempi, ja imatralaisjoukkue on pysynyt paremmin kasassa kauden mittaan. Samalla Ketterä on ratkaisevan verran edellä pelisysteeminsä kanssa. Nämä asiat tuovat imatralaisille kolmannen peräkkäisen Mestis-mestaruuden viidessä tai kuudessa ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle