Kukat, pystit ja nimmarit jakoon
Suomen ja Venäjän naismaajoukkueiden välisessä kohtaamisessa riitti tunnelmaa. Hymy ei hyytynyt peliä ennen, sen aikana eikä sen jälkeen. Kukat, pystit ja nimikirjoitukset laitettiin jakoon ja kaverikuviin oli väkeä jonoksi saakka.
Alkulämmittelyissä kerrotaan ne kuumimmat jutut.
Venäläiset eivät turhia naureskelleet, mutta huoltajan viiksistä voi antaa täydet tyylipisteet.
Myös tulevat kiekkoilijat saivat osansa pelistä.
Sivuhuomiona todettakoon, että naiset pitävät huolta luistimistaan. Voi olla, että teristä pitää huolta, koska niitä ei ole varastossa loputtomasti.
Meeri Räisänen esitteli ilmeitään...
...joista tämä oli enemmän valokuvaajien mieleen.
Michelle Karvista muistettiin kukkapuskalla.
Avauskiekon pudottajia oli jonoksi asti. Tuttuun tapaan raitapaita aiheutti harmia kuvaajille.
Karvinen tarkasteli ajan kulumista ranteestaan.
Suomen peli kulki eikä muiden peliä seurattu otsa kurtussa.
Toisaalla tunnelmat olivat hieman apeammat, jopa ylälauteilla.
Harmitus oli tiessään, kun venäläiset huomasivat voittaneensa turnauksen.
Penkin päässä nököttäneelle statistin rooliin jääneelle Galina Skiballekin keksittiin tekemistä.
Turnausvoitto kelpasi venäläisille.
Ottelun jälkeen oli aikaa poseerata.
Kaverikuviin riitti tunkua.
Nimikirjoituksillekin oli kysyntää.
Kenelle laitetaan?
Hymyä riitti.
Henkilökuvaa varten lavastettiin vielä kuvitusta, mutta siitä kenties myöhemmin.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Anni Keisala palaa Suomeen − torjuu ensi kaudella HPK:ssa
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 5.5.2024 15:20
Uutinen
Maajoukkuehyökkääjä Jenniina Nylund jatkaa Brynäsissä
MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 3.5.2024 16:41
Kolumni
Kotimaan kaukaloista ei pian enää nousta kansainväliselle huipulle − Naisleijonat on Tšekin tiellä ja näin pitääkin olla
MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 28.4.2024 9:44
Kolumni
Pasi Mustonen ja Noora Räty on aika siirtää leijonahistoriaan − vatuloinnin on loputtava nyt
MAAJOUKKUE | 26.4.2024 18:36
Uutinen
MTV: Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta määräsi Noora Rädyn ja Pasi Mustosen kilpailukieltoihin
MAAJOUKKUE | 26.4.2024 16:12