Jaakola loukkaantunut, Palomäki Kajaanista Kärppiin

LIIGA / Uutinen
Kärpät lähtee torstaiseen liigaotteluun SaiPaa vastaan ilman nuorta puolustajaansa Topi Jaakolaa. Jaakola, 19, väänsi keskiviikkoiltana harjoituksissa ranteensa.

Mikäli torstaina suoritettavissa kuvauksissa ranteesta löytyy murtuma, on Jaakolan sairasloman pituus useita viikkoja.

Kärppien avainpuolustajiin kuuluvan Ari Vallinin pelaaminen samaisessa ottelussa on vielä epävarmaa. Vallin kärsii nivusvammasta, eikä hänen pelaamisestaan ollut vielä keskiviikkoiltana varmuutta.

Loukkaantumisia paikkaamaan Kärpät on kutsunut Kajaanin Hokista 21-vuotiaan Mikko Palomäen. Isokokoinen Palomäki ehti pelata alkukaudella kolme liigaottelua ennen siirtoaan yhteistyöseura Hokkiin. Pari päivää sitten Kärpistä Hokkiin siirtynyt virolainen puolustaja Lauri Lahesalu puolestaan jatkaa Kajaanissa.

Lähde: Sanomalehti Kaleva

» Lähetä palautetta toimitukselle