Norjan suurseuran pomo asettaa kovat tavoitteet maan kiekon kehitykselle: "Toivottavasti voimme verrata itseämme Suomeen muutamien vuosien päästä"

Muut Sarjat / Haastattelu
Frikk Juell vastaa oslolaisseura Vålerengan urheilujohtamisesta.
Kuva © Riku Isokoski

Eurooppalaisessa jääkiekossa on ollut havaittavissa monessa maassa viitteitä pelin nopeutumisesta ja muuttamisesta entistä enemmän pohjoisamerikkalaisempaan suuntaan. Esimerkiksi Ruotsissa on jo vuosien ajan pelattu kovalla tempolla takavuosien passiivisemman tyylin sijaan.

Ruotsin länsinaapurissa Norjassa on myös siirrytty tähän suuntaukseen hyvin vahvasti. Konkreettinen esimerkki tästä on se, että maan pääsarjassa kaikki joukkueet pelaavat NHL-kokoisessa kapeassa kaukalossa.

Maan suurseuran Vålerengan urheilutoimenjohtaja Frikk Juell avaa syitä suuntauksen taustalla.

– Liigassamme on käynnissä suuri murrosvaihe, ja tällä hetkellä täällä yritetään muodostaa omaa vahvaa peli-identiteettiä. Täällä otetaan vahvasti mallia muiden maiden sarjoista.

– Suuntaus on ollut vahvasti kohti kansainvälistä peliä – suoraviivaisemmin maalia kohti ja agressiivisempaa puolustuspeliä. Viivelähtöjä on karsittu, koska haluamme pelaajiemme luistelevan enemmän sen sijaan, että kyttäisimme vastustajien virheitä, Juell taustoittaa.

Sen sijaan Norjan liigassa on paljon kehittämistä monilla muilla saroilla. Juellin mukaan tasoerot ovat sarjassa yhä hyvin suuret, ja monet pelaajat eivät pysty elättämään itseään kunnolla jääkiekon pelaamisella.

– Ammattilaisuudessa on paljon parannettavaa. Tässä liigassa on vielä joukkueita, joiden pelaajat joutuvat käymään muissa töissä pelaamisen ohella.

Isojen tasoerojen sarja

Johtamassaan seurassa Vålerengassa pelaajat saavat kuitenkin elää täysipäiväistä kiekkoarkea varsin hulppeissa puitteissa, kuten seuran suomalaispelaajat ovat huomanneet.

– Meillä Vålerengassa tosin kaikki pelaajat ovat ammattilaisia, kuten myös esimerkiksi Stavanger Oilersissa.

– Olemme mielestäni kuitenkin pystyneet nostamaan ammattimaisuuden astetta vuosi vuodelta, Juell kertoo.

Muun muassa Norjan kiekkolegenda Patrick Thoresen pelaa maansa pääsarjassa vanhoilla päivillään.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Tasoltaan Norjan liiga sijoittuu Euroopassa Juellin mukaan selvästi parhaiden maiden pääsarjojen taakse. Koko liigan nousua jarruttavat tasoerot, sillä esimerkiksi koko tämän kauden sarjajumbona ollut Manglerud on kerännyt 31 ottelussa vain kymmenen pistettä.

Maan parhaat joukkueet olisivat kuitenkin kilpailukykyisiä paremmissakin sarjoissa.

– Luulen, että Norjan liigan parhaat joukkueet pystyisivät menestymään Ruotsin HockeyAllsvenskanissa, Juell arvelee.

Suomea kohtaan iso arvostus

Juell kertoo seuraavansa paljon Suomen Liigan otteluita pelaajatarkkailumielessä, ja hänen mukaansa Suomessa ollaan jääkiekon tasossa selvästi edellä. Puheliaalta kiekkomieheltä löytyy kuitenkin optimismia eron kaventumiseen.

– Toivottavasti voimme verrata itseämme Suomeen muutamien vuosien päästä ja saisimme houkuteltua tänne entistä parempia pelaajia.

– Mielestäni Suomen Liiga on hyvä sarja, minkä näkee jo pelkästään NHL:ään varattavien pelaajien määrästä. Haluaisimme tietenkin olla joskus lähellä sitä, mitä Suomessa ollaan jääkiekossa, Juell toteaa.

Juell kertoo arvostavansa joukkueensa suomalaispelaajien sosiaalisuutta ja yhteistyötaitoja. Suomalaista asennetta Juell kehuu myös vuolaasti.

– Ensimmäinen asia mikä tulee mieleeni suomalaisesta jääkiekosta on työmoraali. Suomalaispelaajat tässä liigassa ovat hyvin vahvoja joukkuepelaajia, jotka näyttävät erinomaista esimerkkiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle