| haastattelu Topi Riutta - kapteenin puheenvuoro
[lue lisää] Puheenjohtaja Jormakka piinapenkissä
[lue lisää] |
Joukkue oli muuttunut edelliskaudesta jonkin verran, mutta uusienkin pelaajien
aivoitukset näyttivät osuvan hyvin yksiin heti alusta lähtien. Siitä
osoituksena makea jatkoaikavoitto kauden ensimmäisessä ottelussa Kouvolassa.
Avauskamppailun menestys antoi osaltaan itseluottamusta ja uskoa syksyn
myöhempiin haasteisiin.
Vastuunkantajia löytyi
Suurin osa edelliskauden joukkueesta jatkoi pelejään punamustissa
joensuulaisväreissä, mutta huomattavia menetyksiäkin oli toisaalta tullut.
Pahimpia takaiskuja olivat puolustuksen johtohahmoihin kuuluneiden konkareiden
Arttu Käyhkön ja Miika Haapalan viimekeväiset
lopettamispäätökset.
Suuria saappaita oli siten syksyllä täytettävänä.
Uusia vastuunkantajia joukkueesta löytyikin, sillä osa pelaajista nosti tasoaan
merkittävästi edelliskaudesta. Toisaalta osalle erityisesti joukkueen
nimekkäimmästä kaartista jäi paljonkin parannettavaa kevääksi, joten siinä
mielessä edellytyksiä jopa syksyä parempaan menestykseen voisi olla.
Vaikka peliesitykset eivät kaikilta osin aivan huipputasoa joka kerta
olleetkaan, joukkue pystyi nimenomaan otteluiden ratkaisevilla loppuhetkillä
lukuisia kertoja venymään arvokkaita voittoja tuoneisiin suorituksiin.
Vankkana osoituksena ennakkoarvioissa useimmiten sarjan peräpäähän ounastellun
joukkueen erinomaisesti sujuneesta syyskaudesta on tasaisen sarjan viides sija.
Rakoa tärkeään rajapyykkiin eli pudotuspeliviivaan on kertynyt jo turvallisen
tuntuiset yhdeksän pistettä.
Yhtenäisyyden riemuvoitto
Jokipoikien odotuksia paremman syyskauden menestyksen salaisuuksia olivat
joukkueen rakoilematon yhtenäisyys ja kaikesta tekemisestä huokunut harmonia.
Loukkaantumisilta joensuulaisleirissä säilyttiin miltei täysin, mikä osaltaan
helpotti tärkeitä voittoja tuottaneen yhtenäisyyden aikaansaamista.
Syksyn aikana enemmän kuin kaksi peliä ovat loukkaantumisten vuoksi olleet
sivussa vain jo ennen kauden alkua polvensa loukannut Tomi Pakarinen
sekä joulukuussa peukalonsa murtanut Jarno Virkki. Ketjukoostumukset on
siten ollut mahdollista pitää hyvin pysyvinä, ja niin on onnistuneesti
tehtykin.
Rakoilematon yhtenäisyys ja auvoinen joukkuehenki ovat mahdollistaneet sen, että
Jokipojat on ollut vahvimmillaan juuri silloin, kun vastustajat alkavat
puristaa mailaansa eniten. Joensuulaisten onnistumiset ovat tulleet monesti
nimenomaan otteluiden loppuhetkillä, kun sarjapisteitä lopullisesti
ratkaistaan.
Jokipojat on pystynyt kääntämään loppuun asti tiukat kamppailut miltei
poikkeuksetta voitokseen, sillä joukkue on voittanut yhdellä maalilla peräti
seitsemän kamppailua ja hävinnyt vastaavalla tavalla vain yhden. Itseluottamus
on menestyksen myötä kasvanut, joten joensuulaismailat eivät ole tutisseet
jännässäkään paikassa.
Sitä vastoin selvässä tappioasemassa joensuulaispäät ovat joitakin kertoja
painuneet todella alas. Kun sarjapisteistä ei ole enää tosissaan taisteltu,
ovat loppunumerot muodostuneet karuiksi. Pahimpana esimerkkinä tappioaseman
hankaluudesta ovat erityisesti ennätyksellinen 9-0 –tappio Vaasassa sekä
kahdesti Hokille kärsityt rökäletappiot.
Vaikka ongelmana onkin paikoitellen ollut pelivireen jyrkkä vaihtelu sekä yhden
ottelun sisällä että myös peräkkäisten kamppailujen välillä, on joukkueen
peli-ilme ollut pääosin iloinen ja periksi antamaton.
”Paskakiekon” parhaat puolet
Edelliskaudella puheenaiheeksi nousseesta, erittäin puolustusvoittoisesta ja
vastustajan jarruttamiseen tähtäävästä ”paskakiekosta” ei ole enää puhuttu,
vaan joensuulaisleirissä on palattu hyökkäyksessäkin omien vahvuuksien kautta
etenevään pelitapaan.
Aikaisemmin lanseeratun pelitavan parhaat puolet on kuitenkin saatu juurrutettua
vahvana Jokipoikien peliin, sillä leimaa-antavaa syksyn peleissä ovat olleet
joensuulaispelaajien äärimmäinen taistelutahto ja nöyryys joka tilanteessa.
Asennetta on useimmiten riittänyt kiitettävästi.
Toista kauttaan Jokipoikia valmentavan Kari Rauhasen peluutustaktiikkana
on ollut mahdollisimman suuri vakaus ja turhien muutosten välttäminen kaikilla
pelipaikoilla. Se on ollut toimiva taktiikka.
Hyökkäyskentällisiä rukattiin joensuulaisleirissä koko syksyn aikana vain
kertaalleen pienen alavireen päästyä yllättämään lokakuussa. Silloinkin vain
pari miestä vaihtoi paikkaansa, joten ainakaan liialliseen hätäilyyn tai
paniikin lietsomiseen ei valmennusjohdossa sorruttu.
Muutoksia pakon edessä
Vielä hyökkäyskalustoakin pysyvämpi on tilanne maalin suulla. Eleettömän
varmasti kiekot pysäyttävä ja puolustuspeliä tehokkaasti ohjaava Ari
Reunanen nauttii valmennusjohdon vankkumattomasta tuesta ja on siten saanut
aloittaa pelaavana maalivahtina yhtä vaille jokaisessa syksyn kamppailussa.
Kakkosvahti Pekka Sorsa on joukkuekaverinsa loisto-otteiden myötä
joutunut tyytymään lähinnä vaihtoaition luukun avaamiseen saamatta edes
kunnollista näyttömahdollisuutta.
Puolustuksessa vaihtuvuutta sen sijaan on osittain pakon edessä ollut
huomattavasti hyökkäyspäätä enemmän. Jonkin verran muutoksia tuli heti kauden
alussa, kun Pakarisen loukkaantumisen myötä varsin harvalukuista puolustusta
täydentämään hankittiin Kalevi Aitio.
Suurin muutos tapahtui kuitenkin joulukuussa, kun Jokipojat kauppasi läpi syksyn
selvästi alle tasonsa pelanneen Atte Vallin Hokkiin. Jykevän Vallin
tilalle seura värväsi saman tien selkävaivoistaan kuntoutuneen Juuso
Akkasen.
Molemmat joukkueeseen liittyneistä uusista puolustajista ovat osoittautuneet
oivallisiksi hankinnoiksi ja täyttäneet paikkansa joensuulaispuolustuksessa
moitteettomasti. Aitio on taitavana kiekollisena puolustajana päässyt peli
peliltä paremmin esille, ja Akkanen puolestaan tuonut fyysisenä pelaajana
joukkueen takalinjoilta puuttunutta raavasta voimaa ja kokoa.
Immosen yllätys
Puolustuksen sisäisissä voimasuhteissa on miehistövaihdosten lisäksi nähty lähes
kaikkia suuresti hämmästyttänyt ja useimpia myös ilahduttanut muutos.
Joukkueen ehdottomaksi tukipilariksi ja ykköspuolustajaksi on nimekkäiden
hankintojen ohi noussut vielä viime kaudella kolmosdivarista peliaikaa hakenut
24-vuotias Jarkko Immonen, jonka perusvarmaa ja uhrautuvaa
puolustuspeliä on saatu seurata ihastellen.
Vielä viime kaudella näytti, ettei isokokoisella Immosella ole rahkeita
Mestis-tasolle. Syksyllä vasta viimeisten joukossa sopimuksen joukkueeseen
saanut joensuulaiskasvatti on kuitenkin osoittanut moiset luulot täysin
vääriksi.
Huikeasti edelliskaudesta kehittynyt Immonen oli ehdottomasti syksyn iloisin
yllättäjä joensuulaisjoukkueessa.
Muita onnistujia joensuulaispuolustuksessa olivat ykkösketjussa Immosen parina
parrasvaloihin noussut, joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Aki
Piiroinen sekä nuorten maajoukkueen riveissäkin syksyn aikana kurvaillut
Esa Lehikoinen.
Vallin lisäksi pettymykseksi sen sijaan on laskettava ainakin Kouvolasta
kasvattajaseuraansa palannut Kimmo Nevalainen, joka ei pystynyt
kipuamaan odotetulle tasolle. Myöskään edelliskaudella erinomaisesti esiintynyt
Tuomas Laukkanen ei pelannut kaivatun tasokkaasti, vaan on ajautunut
epävarmojen suoritusten vuoksi pelaavan kokoonpanon rajamaille.
Kevään toinen nimekäs värväys, Hämeenlinnasta siirtynyt Jarno Virkki
pelasi sen sijaan ennen loukkaantumistaan lupaavan nousujohteisesti ja
kaikkiaankin jotakuinkin odotetun tasokkaasti.
Juonikas Ahtonen loistovireessä
Hyökkäyspäässäkin suurimmiksi vastuunkantajiksi eivät ole kaikilta osin
paljastuneet ne, joilta esimerkin näyttämistä etukäteen eniten odotettiin.
Joukkue on jyrännyt tasaisesti ja laajasti neljällä ketjulla läpi syksyn, mutta
onnistujat ja pettymykset on silti helppo joensuulaismiehistöstä löytää.
Tapio Ahtosen johtamaa kentällistä käy hyvin pitkälti kiittäminen jo
siitä, että Jokipojat säilyi kunniakkaasti kuiville edelliskauden karsinnoista.
Silti Ahtosen johtaman hyökkäyskolmikon nouseminen joukkueen kiistattomaksi
ykkösvitjaksi ja suurimman maalintekovastuun kantajaksi kuluvallakin kaudella
on ollut pienoinen yllätys.
Juonikkaan Ahtosen sekä varsinkin kauden alussa maaleja huipputehokkaasti
suoltaneen Sami Puruskaisen yhteistyö on ollut nautittavaa katsottavaa.
Varsinkin hyökkäyspäässä loistanut kaksikko majailee joukkueen sisäisen
pistepörssin ylivoimaisessa johdossa ja plusmiinustilastokin on tehomiesten
osalta maireaa katsottavaa.
Ahtosen johtaman ykkösvitjan täydentää panoksellaan yritteliäs Jani
Keränen, joka on ketjukavereidensa avittamana pelaamassa elämänsä
tehokkainta ja onnistuneinta kautta.
Varsinkin alkukaudesta Ahtosen ketju vastasi miltei yksinään joukkueensa
pistetehtailusta. Vuoden loppua kohti myös muut alkoivat kuitenkin saada
onnistumisia, sillä Matti Hietakankaan johtama kakkoskentälliseksi
noussut vitja paransi otteitaan huomattavasti. Hietakankaan kentällisen vastuu
on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi ja maalejakin syntynyt varsin
tiuhaan tahtiin.
Kapteenin alavire
Syksyn suurin pettymys on ollut joukkueen kapteenin Topi Riutan johtaman
kentällisen suoritus. Alun perin ykkösketjuksi kaavaillun kolmikon kaavailtiin
alun perin kantavan suurimman vastuun joukkueen maalinteosta, mutta toisin
kävi.
Nuorten maajoukkueessakin viitisen vuotta sitten ketjukavereina pelanneiden
Riutan ja täksi kaudeksi Jukureista joensuulaisjoukkueeseen siirtyneen Jani
Väänäsen liikkeet ja peliotteet ovat hyytyneet perin vaisuiksi ja
flegmaattisiksi, joten maaleja ei ole syntynyt likimainkaan ajateltuun tahtiin.
Sekä Riutan, Väänäsen että puolustuksen epäonnistujan Kimmo Nevalaisen
tehotilaston lukema on surullinen -12, millä kolmikko miehittää karusi koko
sarjan tehotilaston toiseksi viimeisen sijan. Kevään mahdollisissa
pudotuspeleissä kokeneiden ja useita eri joukkueita kiertäneiden pelimiesten
vire saattaa kuitenkin olla aivan toisenlainen. Sitä ainakin
joensuulaisleirissä kovasti toivotaan.
Viime kaudella Haukoissa komeat tehopisteet viimeistellyt Toni Mustonen
aloitti kauden Riutan kentällisessä, mutta siirrettiin lokakuun remontissa
Matti Hietakankaan rinnalle. Siirto taisi auttaa, sillä Mustosen syksy oli
nousujohteinen.
Mikäli joukkueen vire säilyy hyvänä, saanee kotiyleisö kevään aikana paljon
lisää ilonaiheita erinomaisen maalintekotaitonsa aikaisempina kausina
osoittaneen Mustosen onnistumista.
Nelosketju on vastaavasti onnistunut kokeneen Jani Lahtisen johdolla
erinomaisesti rikkovassa ja puolustavassa roolissaan, joten kiekkoa ei ole
tarvinnut joensuulaismaalista juuri nelosketjun jäljiltä kaivella.
Kaikkiaan joensuulainen jääkiekkosyksy oli varsin onnistunut. Yleisöä vaelsi
joukkueen menestyksen myötä lehtereille kohtuullisesti, vaikka aivan
tavoiteltua yleisömäärää ei saavutettukaan. Yleisökeskiarvo on kuitenkin
Joensuussa Sportin jälkeen reilusti sarjan toiseksi paras.
Kaikki on kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.
