Kaksi kanadalaispelaajaa voi joutua nöyrtymään Leijonille MM-finaalissa kaksi kertaa peräkkäin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Jääkö Henriquelle jälleen luu käteen?
Kuva © Samuli Huikuri

Kun Kanada kohtaa sunnuntai-iltana Latvian MM-kisojen finaalissa Suomen on mahdollista, että vaahteralehtipaitojen Adam Henrique ja Troy Stecher joutuvat nielemään tappion karvaan kalkin toisessa MM-turnauksessa peräkkäin.

Kaksikko oli häviämässä finaalia jo vuonna 2019 Leijonille numeroin 1−3, kun Mörkö Marko Anttila löi sisään kahdesti ja Harri Pesonen viimeisteli ottelun viimeisen osuman.

Puolustaja Stecher luuti tuolloin Thomas Chabotin pakkiparina ja Henrique viuhtoi menemään Dylan Stromen ja Mathieu Josephin kanssa samassa vitjassa.

Stecher on joutunut nöyrtymään näissä kisoissa jo Yhdysvaltojen käsittelyssä kertaalleen.
Kuva © Samuli Huikuri

Detroit Red Wingissä päättyneellä kaudella pelaut Stecher teki runkosarjan 44 ottelussa 11 tehopistettä. MM-kisoissa hän on merkkauttanut toistaiseksi tehot 1+1. 2019 MM-jäillä hän teki 10 ottelussa pisteet 1+2.

Näissä kisoissa Kanadan kapteenina toimiva Henrique on iskenyt vaahteralehtipaidoille yhdeksässä ottelussa tehot 5+5. NHL-kausi tuotti Anaheim Ducks -nutussa 71 ottelussa 43 tehopistettä. Kaksi vuotta sitten Henrique jäitti tilastoihin MM-kisoissa 10 ottelussa kaksi syöttöpistettä.

Muokattu: 6.6.2021, kello 15.58: Otsikosta vaihdettu kanadalaishyökkääjät kanadalaispelaajiksi ja lisätty MM-finaali-termi.

» Lähetä palautetta toimitukselle