Analyysi: Kärpät tähtää kriisin keskeltä takaisin mestaruustaistoon, pystyykö Marjamäki kääntämään joukkueen suunnan?

LIIGA / Artikkeli
Lauri Marjamäellä on edessään iso työ Kärppien penkin takana.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Viime kauteen yhtenä isoimmista mestarisuosikeista lähtenyt Kärpät tipahti lopulta ulos jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella KooKoota vastaan. Joukkueessa jo edeltävällä kaudella aloittanut päävalmentaja Lauri Marjamäki puhui julkisesti joukkueen tähtäävän vain ja ainoastaan menestykseen. Toisin kävi, ja lähes koko kauden ajan tuskailleen oululaisryhmän kausi päättyikin jo maaliskuussa. Kausi jäikin historiaan ehkä koko seuran 2000-luvun pahimpana floppina.

Heikosta kaudesta huolimatta Kärpät tiedotti jatkavansa päävalmentaja Marjamäen johdolla. Pelitavastaan kritiikkiä jo maajoukkuevuosinaan saanut Marjamäki ajautui tilanteeseen, jossa peli-ilmeeseen on ollut pakko saada muutosta. Harjoituskaudella Kärppien pelaamisessa on näkynyt merkkejä aktiivisemmasta pelitavasta. Ennen runkosarjaa uusittu pelikirja on tepsinyt, mutta isoimmat testit ovat edessä vasta myöhemmin.

Lähteneitä pelaajia on useita, joukossa on muun muassa puolustajat Ludwig Byström, Topi Niemelä ja David Rundblad. Hyökkäyksestä joukkueen jättivät Ville Leskinen, Cody Kunyk ja Petter Emanuelsson. Lisäksi maisemaa vaihtoivat maalivahtikaksikko Leevi Meriläinen ja Joel Blomqvist. Maalilla alkavalla kaudella torjuvat Niklas Kokko ja Nicklas Westerholm. 

Heikko erikoistilannepelaaminen saatava kuntoon

Kärppien viime kauden yksi isoimmista kompastuskivistä oli joukkueen erikoistilannepelaaminen. Kärppien ylivoima oli sarjan kolmanneksi huonointa ja alivoima puolestaan toiseksi huonointa. Valmennusryhmällä on kova paine saada erikoistilannepelaaminen kuntoon alkavalla kaudella. Ylivoimalle osaamista on tuotu muun muassa Trevor Mingoian ja Joose Antosen muodossa. Materiaali kärkipelaajien osalta on tänäkin vuonna sarjan eliittiä, joten tulosta voisi olettaa vihdoin tulevan. Puolustajista viime kausien kapteenin Atte Ohtamaan vastuuta helpottaa Ruotsista Ouluun palaava maajoukkuepakki Miika Koivisto.

Kärppien maalivahtikaksikosta Westerholm on noussut parhaimmillaan EHT-tasolle asti, mutta kummallakin maalivahdilla on vielä todistettavana tasonsa Liigan suurseurassa, joten ennen kautta parivaljakon onnistumisesta ei ole varmuutta. Kärppien maalivahtivalmentajan Ari Hillin johdolla on ennenkin syntynyt hienoja tarinoita, kuten Meriläinen viime kaudella. 

Parantunut hyökkäys avaa mahdollisuuksia menestykseen

Viimeistelyn kanssa viime kaudella tuskaillut Kärpät hakee ratkaisuja ongelmiinsa raikkaammalla hyökkäyspelaamisella. Neljässä pääsarjatason joukkuetta vastaan pelatussa harjoitusottelussa Kärpät on tehnyt peräti 17 maalia, omiin on soinut kahdeksan kertaa. Teemu Turusen, Julius Junttilan, Ville Koivusen ja Trevor Mingoian kaltaisilta pelaajilta on lupa odottaa hyvää kautta hyökkäyspäässä.

Kärpät pääsee lähtemään tulevaan kauteen selkeästi paineettomammassa tilassa kuin viime kaudella. Vaikean kauden jälkeen nimekäs joukkue saa rakentaa tarinaansa ilman ylimääräisiä odotuksia, jonka joukkue voi kääntää voitokseen.

Teemu Turusen voi olettaa kantavan kultakypärää myös tulevalla kaudella.

Mahdollisuuksien kausi?

Liigaa seuraavien yleinen mielipide tuntuu olevan, että Kärpiltä ei odoteta alkavalta kaudelta ihmeitä, mutta joukkuetta ei voi kuitenkaan jättää täysin huomioimatta puhuttaessa mestaruustaistosta. Materiaalillaan Kärpät voi hyvin haastaa kaikki isoimmat seurat. Isoin kysymysmerkki kohdistuu kuitenkin penkin taakse pelitapaan ja erikoistilanneosaamiseen liittyen. Kärpät on tiedottanut panostavansa muun muassa fyysiseen ja henkiseen valmennukseen sekä pelaajien palautumisen seurantaan. Oulussa ei siis pitäisi jäädä enää mitään selittelyn varaan, vaan tulosta pitää alkaa jo tulla.

Pelitavan uudistus ja tarve onnistua voivat rampauttaa joukkueen

Isoimmat uhkakuvat kohdistuvat Kärppien pelitavan onnistumiseen. On mahdotonta sanoa, miten pelitapa lähtee toimimaan runkosarjassa, mutta kannattajien odotukset paremmasta ovat varmasti korkealla. Myös monella pelaajalla voi olla henkilökohtaisia paineita saavuttaa onnistumisia. Esimerkiksi ylivoima tarvitsee onnistumisia alusta saakka, tai se voi alkaa näyttämään yhtä tuskaiselta kuin edelliskaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle