Jukurit vahvempi kolmannessa välierässä
Lauantai-iltana Kalevankankaalla pelattiin Jukureiden ja KeuPan kolmas välieräottelu. Ottelu oli tasaista vääntöä, ja molemmilla oli maalintekopaikkansa. Jukurit teki lopulta maalin KeuPaa enemmän ja voitti ottelun loppulukemin 2-1.
Jukureilla oli kaksi voittoa vyöllään ottelusarjasta.
Ottelu lähti käyntiin vauhdikkaasti.
Myös katsomon puolella pidettiin liikettä yllä.
KeuPa pelasi vahvasti puolustuspäässä.
Konsta Mesikämmen ojensi Jaakko Turtiaista maalin edustalla...
...ja Mesikämmen joutuikin tuomariston puhutteluun.
Ottelun ensimmäistä maalia pääsi tuulettamaan kotijoukkueen Roope Ranta.
Vauhti ja vaaralliset tilanteet jatkuivat toisessa erässä.
Jukurit pääsi hyville maalintekosektoreille.
Tässä pystypainissa Sami Jekunen jäi auttamatta toiseksi.
Tuomarityöskentely hymyilytti Ville Niemistä.
KeuPan maskipelaaminen oli kunnossa...
...ja kiekko lopulta päätyikin mikkeliläisten verkkoon.
Jukurit siirtyi 2-1-johtoon Joonas Kalliolan osumalla.
KeuPa-käskijän ilmeet olivat tuskaisia.
Mikkeliläiset veivät kamppailun loppulukemin 2-1.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44