Jukureille onnistunut ryöstöretki Keuruulle - Heljanko nollasi jälleen KeuPan

MESTIS / Raportti
Heljanko nollasi KeuPan hyökkäyksen toistamiseen.
KeuPa lähti hakemaan tasoitusta välieräsarjassa Jukureita vastaan, kun karavaani saapui toisen kohtaamisen merkeissä Keuruulle. Jukurit oli kuitenkin vieraissakin etevämpi ja poistui kaukalosta 1-0-voitto sekä toinen finaalikiinnitys takataskussaan.

Ottelun avauserä mentiin hienokseltaan mikkeliläismerkeissä, mutta myös KeuPalla oli erässä omat paikkansa.

Jukureiden parhaat tilanteet tulivat suorista hyökkäyksistä, jotka lähtivät nopeista keskialueen käännöistä. Mikkeliläisryhmä sai myös aktiivisen karvaamisensa ja hyökkäyspään syötönkatkojen ansiosta muutamia tilanteita Antti Karjalaisen vartioimalle keuruulaisveräjälle, mutta KeuPa-vahti hoiti tilanteet varmasti.

KeuPan parhaimmistoa erässä oli Eetu Koivistoisen johtama ykkösketju, jolla oli pariin otteeseen jopa ylivoimahyökkäyksen mahdollisuus. Tilanteet kuitenkin kuivuivat jukuripuolustajien väliinpääsyyn.

Toisen erän alkuun KeuPa tuli vahvasti ja sai luotua pari tilannetta Christian Heljangon maalille, mutta ei onnistunut toimittamaan kiekkoa maalin saakka.

Vahvan erän pelannut keuruulaisryhmä pääsi erän puolivälissä ylivoimalle Jukureiden väärän vaihdon seurauksena.

Ylivoima ei lähtenyt toimimaan missään vaiheessa, mutta ylivoima loputtua Taneli Maasalolla oli loistopaikka avausmaalin tekoon: hyökkääjä oli unohdettu täysin vapaaksi maalin kulmalle, mutta Heljanko nollasi keuruulaiskapteenin yritykset patjatorjunnallaan.

Jukurit pääsi yrittämään ylivoimaansa välittömästi alivoimansa jälkeen, kun Niko Laakkosta rikottiin puolittaisessa läpiajosta. Ensimmäiset tilanteet Karjalainen vielä hoiti, mutta lopulta Teemu Suhosen siniviivaveto yllätti maskin takaa keuruulaisvahdin.

Mikkeliläisryhmälle tarjottiin mahdollisuutta lisätä johtoaan heti perään, kun joukkue pääsi uudelleen ylivoimalle. Erikoistilanne ei tuottanut tulosta ja ylivoiman lopuksi Joonas Kalliola lähti istunnolle.

Erän viime minuuteilla vielä KeuPan Koivistoinen ja Jukureiden Eetu Koski passitettiin kaksiminuuttisille, mutta maaleja erässä ei enää nähty.

Mikkeliläismuuri liikaa isännille

Päätöserässä KeuPa oli selkeästi aktiivisempi osapuoli ja Jukurit tyytyi vain varmistelemaan johtoaan ottamatta kovin suuria riskejä hyökkäyssuuntaan. Mikkeliläisryhmän tiivis puolustuspelaaminen tuotti KeuPalle myös päätöserässä harmaita hiuksia, eikä joukkue päässyt aivan huippupaikoille.

Isännät pääsivät kokeilemaan ylivoimaakin. Toni Suuronen pääsi laukomaan vapaasti poikittaissyötöstä b-pisteen kaarelta, mutta laukaus suuntautui ohi, eikä joukkue sen lähemmäs maalia ylivoimalla päässyt.

Loppuminuutit Jukurit purki vain kiekkoa keskialueelle ja taisteli vahvasti puolustuspäässä. KeuPa ei saanut tasoitusta aikaan ilman maalivahtiakaan, joten ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 0-1.

− Hyvä ryöstöretki meiltä. Saimme voiton, minkä halusimmekin. Puolustimme hyvin ja teimme yhden tarvittavan maalin, se riittää, totesi jukurikapteeni Marko Kauppinen ottelun päätyttyä Fanseatin haastattelussa.

− Huomenna yritämme jatkaa samalla tavalla: pidämme oman pään tiukasti ja iskemme, kun on paikka, kokenut puolustaja naulasi kolmannen ottelun teesit.

Ottelusarja jatkuu jo lauantaina, kun joukkueet iskevät yhteen Mikkelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle