NHL: Hagman löi naulat haiden arkkuun

NHL / Uutinen
Dallas Stars ja Pittsburgh Penguins ottivat sarjoissaan jo toiset voittonsa. Penguins hoiti myös toisen kotipelinsä New York Rangersia vastaan Marc-Andre Fleuryn pelatessa nollapelin ja Jordan Staalin iskiessä voittomaalin toisessa erässä. Stars sen sijaan varasti San Jose Sharksilta molemmat vierasottelut. Niklas Hagman iski kevään ensimmäiset pudotuspelimaalinsa.

Sharks johti päätöserään lähdettäessä 2-1 Joe Pavelskin ja Milan Michalekin osumilla. Kuitenkin jo 32 sekunnin pelin jälkeen Pavelski kaatui keskellä omaa puolustusaluetta ja Brad Richards pääsi tuikkaamaan kiekon halvalla tavalla ohi Jevgeni Nabokovin.

Hurmiossa tällä hetkellä pelaava teksilaisryhmä siirtyi jo johtoon noin kolme minuuttia myöhemmin. Tammikuusta lähtien sairaslomalla ollut Sergei Zubov alusti paluuottelussaan voittomaaliksi jääneen osuman. Venäläinen käänsi ylivoimalla kiekon rystyltä keskelle nousseelle Mike Modanolle, joka latasi lukemat 3-2:een.

- Meillä on ollut loistavia kolmansia eriä tämän kevään pudotuspeleissä. Tämä oli suuri matka meille. Nyt on meistä kiinni, vastaammeko tähän kotona.

- Tiedämme, että tämä on kaikkea muuta kuin ohi, mutta samaan aikaan meillä oli kaksi loistavaa päivää täällä. Näytimme nälkäisiltä joka ilta ja jokaisessa vaihdossa, Stars-konkari Mike Modano summasi tilanteen dallasilaisten kantilta uutistoimisto AP:lle.

Kahdesta viimeisestä naulasta vastasi Niklas Hagman. Suomalainen pääsi laukomaan kevään ensimmäisen pudotuspelimaalinsa vastahyökkäyksen päätteeksi Richardsin nappisyötöstä reilu kuusi minuuttia ennen päätössummeria. Ajassa 58.45 hän heitti vielä kiekon tyhjään Sharks-maaliin.

- Aloitimme hyvin ja johdimme kahden ensimmäisen erän jälkeen. Me annoimme sen valua hukkaan, sen ei voi antaa tapahtua uudestaan. Meidän pitää mennä sinne voittamaan kaksi (ottelua). Olemme pelanneet hyvin vieraissa koko kauden, tshekkilaituri Michalek harmitteli AP:lle.

Michalekilla on sanojensa tukenaan runkosarjan paras vierassaldo ja fakta, että Sharks haki vieraspisteet kolme kertaa neljästä Dallasissa pelaamastaan kamppailusta.

Pittsburghin vähämaalisessa ottelussa avausmaali ja samalla voittomaali nähtiin toisessa erässä ajassa 33.55. Ylivoimaa pyörittänyt Jevgeni Malkin syötti kiekon maalin vasemmalta kulmalta maalin edessä vapaana olleelle Jordan Staalille, joka käänsi rystyltä kämmenelle ja laukoi ohi Henrik Lundqvistin. Ruotsalaisvahti torjui ottelussa mainiosti ja esti Penguinsin lisäosumat hyvistä tilanteista huolimatta.

Kaikki 26 laukausta torjunut Marc-Andre Fleury piti sen sijaan Rangersin nollilla lopun kahdessa ylivoimapelissä. Newyorkilaisten pakkopeli takkusi ylipäänsäkin, sillä joukkue ei onnistunut kertaakaan kuudesta yrityksestään huolimatta.

- Me tarvitsemme lisää maskia (Fleuryn eteen). En oleta, että se oli hänelle erittäin helppoa, mutta se olisi varmasti voinut olla vaikeampaa. Tärkein asia meille on luoda oma momentumimme Madison Square Gardenissa (kotona) ja todella tulla sarjaan mukaan, Rangers-luotsi Tom Renney analysoi AP:lle.

Adam Hall niittasi loppunumerot vielä tyhjiin 17 sekuntia ennen päätössummeria.

Sidney Crosby jäi ilman tehomerkintöjä, mutta aiheutti jälleen ristiriitaisia tunteita Rangersin leirissä. Ensimmäisessä ottelussa hän hankki Malkinin voittomaaliin johtaneen jäähynsä newyorkilaisten mielestä sukeltamalla. Nyt supertähti hankki puolestaan avauserässä jäähyn tavalla, mikä sai Rangers-kapteeni Jaromir Jagrin huutamaan Crosbylle, että tämä pysyisi pystyssä.

Yön NHL-tulokset ja suomalaistilastot

Pittsburgh-NY Rangers 2-0 (Pittsburgh johtaa voitoin 2-0)

Jarkko Ruutu PIT: 0+0, 0, 4 min, 11.11



San Jose-Dallas 2-5 (Dallas johtaa voitoin 2-0)

Niklas Hagman DAL: 2+0, +2, 0, 12.50

Jere Lehtinen DAL: 0+0, +1, 0, 18.22

Antti Miettinen DAL: 0+0, 0, 0, 3.51


» Lähetä palautetta toimitukselle