Tappara aloittaa CHL-välierät EV Zugia vastaan kotikentällään − "Perussuoritus ei riitä"

CHL / Uutinen
Tätä Jori Lehterän maali-ilmettä Tappara tarvitsee myös välierissä EV Zugia vastaan.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tapparan ja sveitsiläisen EV Zugin kohtaaminen alkaa kello 18.30. Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan viikon päästä Sveitsissä.

Tappara aloittaa kaksiosaisen välieräsarjan EV Zugia vastaan kihelmöivissä merkeissä. Joukkue janoaa uutta CHL-finaalipaikkaa viimevuotisen finaalipettymyksen jälkeen.

Kirvesrintojen päävalmentaja Jussi Tapola toteaa, että oman joukkueen on onnistuttava molemmissa osaotteluissa täydellisesti.

− Perussuoritus ei riitä. Kaikilta pelaajilta tarvitaan nappisuoritus, Tapola sanoo.

Tapparalta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Otto Rauhala ja Waltteri Merelä, mutta muutama muukin poissaolo joukkueella on.

Jonatan Davidsson putosi Jyväskylässä ja hän tuskin pelaa ainakaan tässä ensimmäisessä osassa, Tapola harmittelee.

Tappara kärsi joulun jälkeen kaksi yllätystappiota Sportille ja SaiPalle, mutta sittemmin tamperelaisten kone on jälleen käynnistynyt. Viime viikolla kaatui sarjajohtaja Lukko. Tappara onkin ollut Liigan kymmenen ottelun kuntopuntarissa kolmanneksi paras joukkue.

Zugin kausi on ollut hyvin vaihteleva

Tapparan vastustajan EV Zugin esitykset Sveitsin liigassa ovat olleet tällä kaudella vaihtelevia.

Joukkue majailee 14 joukkueen NLA:ssa yhdeksännellä sijalla. Kymmenen ottelun kuntopuntarilla mitattuna joukkue on kymmenes.

Viimeisimmässä ottelussaan Zug taipui Klotenille 2−4.

− Heidän kautensa on ollut epänormaali, mutta viime aikoina on tullut taas tulosta. Maalimäärät ovat olleet kovia, Tapola huomauttaa.

Zug on ehtinyt käydä tällä kaudella jo Suomessa, sillä sveitsiläisjoukkue pelasi samassa alkulohkossa TPS:n kanssa. Zug voitti TPS:n Turussa 4−0 ja kotonaan 6−1.

Pudotuspeleissä Zugille ovat jääneet alakynteen saksalainen RB München ja tšekkiläinen Mountfield HK. Müncheniläiset kaatuivat mennen tullen, mutta Mountfield-puolivälieräsarja ratkesi vasta jatkoerässä, kun Jokereista tuttu Brian O'Neill veivasi näyttävän voittomaalin.

Yhdysvaltalaishyökkääjä O'Neill onkin ollut EV Zugin paras pistemies CHL:ssä. Hän on tehnyt kymmenessä ottelussa 17 pistettä ja on tehoillaan koko CHL:n pistepörssin toisena.

EV Zug kävi alkulohkon aikana Turusta hakemassa puhtaan 4–0-voiton.
Kuva © Timo Savela

Pudotuspelihistoria sveitsiläisten puolella

Tappara ja EV Zug ovat ruotsalaisen Frölundan ohella ainoat seurat, jotka ovat olleet mukana CHL:ssä kilpailun alusta, kaudesta 2014−2015 lähtien.

Toisessa välieräparissa finaalipaikkaa metsästävät Frölunda ja Luleå.

− Ihan top-joukkueita kaikki. Kun etukäteen ajatteli menestyjiä tässä kilpailussa, niin kyllä nämä neljä joukkuetta olivat aika korkealla, Tapola alleviivaa.

Tappara ja EV Zug kohtasivat edellisen kerran kauden 2019−2020 neljännesvälierissä ja tuolloin sveitsiläiset etenivät jatkoon.

− Silloin heidän kärkiosaamisensa oli meitä edellä. Etenkin erikoistilannepelaamisensa, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola muistelee.

Tappara−EV Zug CHL:ssä
2015−2016 alkulohko
06.09.2015 Tappara−Zug 3−1 22.08.2015 Zug−Tappara 0−7
2019−2020 neljännesvälierät
12.11.2019 Tappara−Zug 3−3 19.11.2019 Zug−Tappara 3−1

  

Kauden 2022−2023 välierien otteluohjelma:

Ti 10.1.2023 klo 18.30 Tappara−EV Zug

Ti 17.1.2023 klo 21.15 EV Zug−Tappara

Ajat ovat Suomen aikoja. Yhteismaalit ratkaisee finaaliin menijän.

» Lähetä palautetta toimitukselle