Mestaruusjuhlat siirtyivät – TPS kairasi voiton kotiyleisön edessä
Mestaruus oli ensimmäisen kerran katkolla Turussa, mutta Tappara ei onnistunut voittoa raapimaan. Kovaäänisen kotiyleisön edessä pelannut TPS taisteli niukan 1–0-voiton ja siirsi ratkaisua myöhemmäksi.
Aurinkoinen Turku oli valmiina illan otteluun.
Maamme-laulu esitettiin tällä kertaa vain instrumentaalisesti.
Ottelun alku oli tasaista vääntöä.
Molemmille joukkueille siunaantui maalipaikkoja, mutta maalivahdit olivat hereillä.
Jukka Peltola pelasi vasta ensimmäistä finaalisarjan peliään.
Juuso Pärssinen yritti tehdä maskia maalinedustalla.
Yleisö vaati Mikael Seppälälle tilanteesta rangaistusta, mutta tuomarin pilli ei viheltänyt.
Veli-Matti Savinainen oli usein siellä missä tapahtui.
Brady Austin yritti saada kiekon pois hyvin liikkuvalta Topias Haapaselta.
Tunteet lämpenivät pelin edetessä.
Kotijoukkueella oli oiva paikka siirtyä ottelussa johtoon.
Joukkuetoverit auttoivat Petteri Puhakan jäältä pois kovan tällin jälkeen.
Otto Leskinen vastaan Markus Nurmi.
Elmeri Eronen laukoi kotijoukkueen johtoon kolmannen erän loppupuolella.
Fanikatsomo oli räjähtää liitoksistaan.
Savinaisen jäähy ottelun viimeiselle minuutilla tylsytti Tapparan kirin.
TPS pääsi juhlimaan finaalisarjan ensimmäistä voittoaan.
Tunteet kävivät kuumina vielä loppusummerin soitua.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Jimi Suomen ottelu katkesi erikoisessa tilanteessa − osallisena Tappara-maskotti
LIIGA | 20.3.2024 23:01
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Haastattelu
Kapteenien ajatusnurkkaus: Juhani Jasu iloitsee vanhan seuransa kohtaamisesta puolivälierissä
LIIGA | 20.3.2024 8:00