San Jose Sharks ei kerännyt Berliiniin täyttä hallia − "NHL-ottelu houkuttelee paikalle erilaista katsojakuntaa"

NHL, Muut Sarjat / Haastattelu
Berliinin areena oli kahta tuhatta henkeä vaille loppuunmyyty.
Kuva © Topi Lainio

Berliinin 14 200 katsojaa vetävä Mercedes-Benz Arena ei ollut eilen täynnä, kun Eisbären Berlin ja San Jose Sharks kohtasivat harjoitusottelussa. Toisen päädyn yläkatsomo oli poistettu myynnistä ja peitetty isolla mustalla verholla, sillä lippukauppa ei ollut vetänyt täydellisesti.

Myöskään tunnelma ei päässyt lähellekään tavallisen sarjaottelun kollektiivista huutomyrskyä.

Lopulta yleisömääräksi ilmoitettiin 12 013, joka sekin oli silti varsin hyvä lukema.

NHL-ottelun lippujen korkeilla hinnoilla oli varmasti syynsä myynnin sakkaamiseen. Sharksia vastaan liput maksoivat alkaen 39 euroa, kun taas DEL-otteluun pääsee edullisimmillaan 18 eurolla.

Eisbären Berlinin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tina Schröder kuitenkin sanoo, että NHL-kohtaamisen järjestäminen on kunnia-asia.

− On upeaa, että NHL tuli taas koronaviruspandemian jälkeen vierailemaan Euroopaan. Ja on hienoa markkinoida Eisbären Berliiniä ja ylipäätään jääkiekkoa kansainvälisesti, kertoo Schröder.

− On kiinnostavaa nähdä, miten NHL järjestää tapahtumia. Sieltähän me Euroopassa otamme mallia. NHL-seurat ovat maailman isoimpia jääkiekkotoimijoita.

Eisbären laittoi ottelussa Sharksin tiukoille.
Kuva © Topi Lainio

Kolmas NHL-joukkueen vierailu Berliinissä

Eilinen NHL-joukkueen vierailu Berliinissä ei ollut paikalliselle Eisbärenille aivan uusi juttu. San Jose Sharks oli nyt kolmas seura, joka pelasi Eisbären Berliniä vastaan.

Chicago Blackhawks kävi vierailemassa 2019 ja Los Angeles Kings 2011.

− Tällaisen tapahtuman järjestäminen on aina iso projekti. Tiedämme kyllä jo yleisesti, mitä tämän järjestäminen vaatii, Schröder toteaa.

NHL-joukkuetta vastaan pelattava ottelu vaatii tiettyjä suuria linjoja, mutta NHL-sirkus sopeutuu myös paikallisiin tarpeisiin.

− Tietyt asiat ovat erilaisia ja monet eri ihmiset kysyvät asioista hivenen eri näkökulmista. Esimerkiksi pelipäivän aamun lehdistötilaisuus ja haastattelut aamuharjoitusten jälkeen ovat poikkeuksellisia asioita meille DELissä.

Areenan pihalla oli faneille suunnattu tori.
Kuva © Topi Lainio

Korona siirsi NHL-ottelun Mannheimista Berliiniin

NHL-ottelu kerää erilaista katsojakuntaa kuin DEL- tai CHL-ottelu. Tiistain Sharks-kotiottelussa Mercedes-Benz Arenalla näkyi kosolti eri NHL-joukkueiden paitoihin sonnustauneita katsojia.

Samoin muiden saksalaisjoukkueiden pelipaitoja käytävillä ja katsomossa tuli runsaasti vastaan.

− Ennen ottelua areenan ulkopuolella NHL Global Series Challenge -fanitapahtumassa oli lisäksi paljon tšekkejä ja ruotsalaisia, listaa Schröder.

Alun perin San Jose Sharksin piti kohdata Mannheimissa paikallinen Adler, mutta tapahtuma siirtyi päällekkäisten varausten vuoksi Berliiniin, jossa järjestämisvalmius on erinomainen.

− Konsertit aiheuttivat ongelmia Mannheimin areenan aikatauluhin, sillä koronaviruspandemia siirsi aikaisempia konsertteja eteenpäin. Käsittääkseni tämän takia Sharks ei voinut mennä Mannheimiin.

− Meillä oli hyvät ammattimaiset olosuhteet, joten saimme tapahtuman järjestettäväksemme, iloitsee Eisbärenin markkinointi- ja viestintäjohtaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle