NHL:n varaustilaisuus: Surkeassa joukkueessa pelanneen Peyton Krebsin tehopisteet hämäävät – kanadalaissentterin potentiaali on yleistä mielipidettä korkeampi

NHL / Artikkeli
Peyton Krebs on esiintynyt aina edukseen kansainvälisissä turnauksissa.
Kuva © Saimi Airaksinen
WHL:n huonoimmassa joukkueessa päättyneellä kaudella pelannut Peyton Krebs on ikäluokkansa parhaita kahden suunnan senttereitä.

Peyton Krebsin kulunut kausi oli kaikkea muuta kuin helppo. Hänen edustamansa WHL-joukkue Kootenay Ice aloitti kauden syyskuussa voitolla, mutta seuraavista kymmenestä ottelusta joukkue voitti vain kaksi. Ice oli jo edellisellä kaudella voittanut 72 ottelustaan ainoastaan 27, eikä uusi kausi alkanut sen paremmin.

Icen vaikeudet jatkuivat läpi kauden. Talvella joukkueella oli 28 ottelun putki, jonka aikana se voitti vain kaksi ottelua. Jos kauden 2017–2018 27 voittoa olivat olleet huono suoritus, päättyneellä kaudella Ice onnistui voittamaan ainoastaan 13 ottelua. Ainoastaan kaksi kertaa WHL-joukkue on onnistunut keräämään vähemmän voittoja viimeisen neljän vuoden aikana. Yksi näistä joukkueista on kauden 2015–2016 Ice, joka jäi ainoastaan 12 voittoon.

Joukkueen surkea menestys viime vuosina on näkynyt myös katsojaluvuissa. Kuluneella kaudella Icen yleisökeskiarvo oli 2214, koko WHL:n heikoin. Esimerkiksi tästä syystä monet eivät olleet yllättyneitä, kun tammikuussa tiedotettiin joukkueen siirtyvän Kootenaysta Winnipegiin ja muuttavan nimensä Winnipeg Iceksi kaudeksi 2019–2020. Mahdollisesta siirrosta oli liikkunut huhuja jo alkukaudesta.

Icen heikko menestys päättyneellä kaudella ei tullut kenellekään yllätyksenä. Krebs, jonka joukkue oli varannut WHL:n varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana vuonna 2016, oli paperilla joukkueen ylivoimaisesti paras ja nimekkäin pelaaja. Toinen valopilkku oli Connor McClennon, jonka Ice varasi kesän 2017 varaustilaisuuden toisena pelaajana. McClennon oli kuitenkin vasta täyttänyt 16-vuotta alkukaudesta, ja hänestä oli turha odottaa sateentekijää kolme tai neljä vuotta vanhempia pelaajia vastaan. 

Icen joukkueen heikkoutta kuvasi se, että joukkueessa pelasi ainoastaan yksi NHL-varauksen saanut pelaaja, Brett Davis, jonka Dallas Stars oli varannut kesän 2017 varaustilaisuuden kuudennella kierroksella. Kun kausi alkoi Icen osalta odotetun huonosti, Davis kaupattiin jo alkukaudesta Red Deer Rebelsiin. 

Krebs oli joukkueen yksinäinen tähti. Hän oli ykkössentteri, joka pelasi vastustajan kärkiyksilöitä vastaan tasaviisikoin, pyöritti ykkösylivoimaa ja urakoi alivoimalla. Krebs kirjautti 64 pelaamassaan ottelussa 19 maalia ja 68 tehopistettä, 16 pistettä enemmän kun joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja Jaeger White.

Krebsin tilanne on monella tapaa harvinaislaatuinen, sillä CHL:n lähihistoriasta ei löydy tapausta, jossa hänen tasoinen varausikäinen pelaaja pelaisi koko kauden niin heikkotasoisessa joukkueessa. Joukkuekaverit vaikuttavat eittämättä kenen tahansa pelaajan otteisiin ja pistemäärin. Tätä myöten heikolla joukkueella saattaa tässä tapauksessa olla vaikutusta myös pelaajan varausnumeroon. 

Ty Dellandrea oli hieman vastaavassa tilanteessa viime kaudella. Hän pelasi OHL:n toiseksi huonoimmassa joukkueessa, vain 20 voittoa 68 ottelusta napanneessa Flint Firebirdsissä. Paremmassa joukkueessa Dellandrean olisi helposti voinut kuvitella esimerkiksi tekevän paremmat tehopisteet.

Krebs (kuvassa oikealla) osui kuudesti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
Kuva © Saimi Airaksinen

Dellandrean tapauksessaan heikolla joukkueella ei lopulta ollut vaikutusta varsinaiseen varaussijoitukseen, sillä Stars varasi hänet viime kesän varaustilaisuuden 13. pelaajana, mitä pidettiin siihen aikaan suurena yllätyksenä. Krebs on puolestaan ollut jo usean vuoden ajan ikäluokkansa kirkkainta kärkeä, mistä kertoo muun muassa se, että hänet varattiin ensimmäisenä ikäryhmänsä WHL:n varaustilaisuudessa ennen Kirby Dachin ja Bowen Byramin kaltaisia huippulupauksia.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Krebs näytti parasta osaamistaan. Hän voitti Kanadan joukkueen sisäisen pistepörssin yhdessä Alex Newhookin kanssa kirjauttamalla seitsemään otteluun tehot 6+4. Krebs oli ykköshyökkääjä joukkueessa, jossa pelasi myös esimerkiksi paljon kovemmat tehopisteet WHL:n runkosarjassa tehnyt Dylan Cozens, josta povataan jopa top 5 -varausta tämän kesän varaustilaisuuteen.

Vahvuudet ja heikkoudet

Krebs erottuu parhaiten muista ikäluokkansa kärkihyökkääjistä työmoraalinsa ansiosta. Osin pakotettuna surkeassa joukkueessa, hän joutui tekemään suurimman osan asioista kentällä itse. Krebs on erittäin hyvä takakarvaaja, ja luistelee aina nopeasti puolustajiensa avuksi omaan päähän.

Kanadalaissentteri erottuu edukseen myös luistelunopeutensa ja syöttötaitonsa vuoksi. Krebsin ensimmäiset potkut ovat erittäin terävät, ja hänen huippunopeutensa on niin ikään todella hyvä. Mikä tärkeintä, Krebs pysyy aina liikkeessä ja pelaa nopeasti. Tältä osin hänen pelityylinsä sopii erinomaisesti nyky-NHL:ään. 

Krebs ei päässyt Icessa pelaamaan erityisen hyvien laukojien kanssa, mutta hänen erinomaiset syöttötaidot olivat silti hyvin havaittavissa. Krebs pyörittää ylivoimaa erinomaisesti b-pisteeltä, ja hänen luovuutensa kiekon kanssa on korkealla tasolla. 

Krebs profiloituu selkeästi enemmän pelin- kuin maalintekijäksi. Hänen laukauksensa ei ole huono, muttei myöskään erityisen laadukas. Krebs on myös pelaaja, joka yleensä etsii syöttömahdollisuutta viimeiseen asti ja laukoo vain, jos yksikään ketjukaveri ei ole vapaana. 

Kuva © Mitch Brown

Mitch Brownin CHL:stä ja osittain myös USHL:stä tasaviisikoin keräämien "mikrotilastojen" mukaan Krebs oli kuluneella kaudella keskimääräistä parempi sekä maaliodottamaa että "syöttöodottamaa" katsottaessa. Krebs pärjäsi syöttämistä kuvaavissa tilastoissa paremmin kuin laukomista kuvaavissa, mikä vastaa myös hänen pelejään katsomalla saatua näkemystä.

Huomattavaa on, että Krebs oli koko Brownin kuluneelta kaudelta keräämän aineiston kolmanneksi paras hyökkäysalueen siniviivan kontrolloitu ylittäjä heti Jack Hughesin ja Nick Suzukin jälkeen. Puolustusalueen siniviivan ylityksissä hän oli 13 parhaan prosentin joukossa ja takakarvaamisessa 16 parhaan prosentin joukossa. Krebsin laukaisuhallintalukemat olivat heikot, mutta tämä oli odotettavissa ottaen huomioon hänen joukkueensa tason.

Jatkoajan arvio

Suurten kykyjenetsijätoimistojen listauksissa Krebsin sijoitus vaihtelee kymmenen molemmin puolin. ISS Hockeyn ja McKeen's Hockeyn listauksessa hän on sijalla kahdeksan, kun taas NHL Central Scouting pitää Krebsiä kymmenenneksi lupaavimpana Pohjois-Amerikkalaisena kenttäpelaajana. Future Considerationsin ja HockeyProspect.comin listoilla kanadalaissentteri on jopa sijalla kuusi.

Krebs on helppo nähdä pelaajana, joka miellyttää NHL-organisaatioita. Hän pelaa aktiivisesti molempiin suuntiin ja on tunnettu erinomaisesta asenteestaan kentällä sekä sen ulkopuolella. Ei ole sattumaa, että Krebs toimi viime kaudella sekä Icen että Kanadan alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina. Hänet on helppo kuvitella aikanaan kapteenistossa myös NHL-tasolla. 

The Athletic -toimittaja Corey Pronmanin mukaan Krebsin akillesjänne repesi kauden jälkeisessä harjoittelussa. Alustavien tietojen mukaan loukkaantuminen todennäköisesti estää hänen osallistumisensa syksyn harjoitusleirille. Akillesjänteen repeäminen on vakava loukkaantuminen, josta toipuminen voi viedä pitkään. Tästä huolimatta Krebs varataan todennäköisesti ensimmäisen kierroksen ensimmäisellä puoliskolla.

Ennustus: Peyton Krebs varataan sijoilla 9–12.

» Lähetä palautetta toimitukselle