Ratkaisujen aika

LIIGA / Ennakko
Kolme ottelua jäljellä, yhdeksän pistettä tarjolla. SM-liigan runkosarjassa eletään kriittisiä hetkiä ja pelissä on paljon. TPS ja Ilves ovat pelanneet tällä kaudella jo kuusi keskinäistä ottelua, mutta ohjelmaan mahtuu vielä yksi keskinäinen kamppailu. Nouseeko Ilves kotietuun oikeuttavalle kahdeksannelle sijalle? Putoaako TPS sarjajumboksi? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus Turkuhallissa lauantaina.

Kuntokäyrät

Sarjataulukon 13. sijalta löytyvällä Turun Palloseuralla on alla kolme peräkkäistä tappiota, joista yksi jatkoajalla. TPS:n viimeisin ottelu oli väritön vieraspeli Rauman Lukkoa vastaan, jossa turkulaiset päästivät kolme maalia tekemättä itse ainuttakaan. Aikaisemmin tällä viikolla TPS romahti tiistain Ässät-ottelun kolmannessa erässä ja päästi viisi maalia varttitunnissa matkalla 4-8-tappioon.

Myös Ilves lähtee runkosarjan kolmanneksi viimeiseen otteluunsa katkaisemaan tappioputkeaan, tukenaan lähes 200:n hengen fanilauma. Joukkue hävisi torstaina Hakametsässä kotiyleisönsä edessä HPK:lle 1-5 käytyään tiistaina Helsingissä, missä sarjakolmonen HIFK vei pisteet tylysti 4-0-lukemin.


TPS:n esitys Lukkoa vastaan oli vaisu jopa kauden 2010-11 mittapuulla.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Molemmilla joukkueilla on taisteltavaa vielä runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Ilves on tällä hetkellä sarjataulukossa yhdeksäntenä, pisteen Bluesin takana ja Kärppien edellä. Vaikka paikka pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella on jo varmistunut, kamppailee Ilves vielä kotiedusta paras kolmesta -periaatteella pelattavaan playoff-sarjaan.

TPS puolestaan käy omaa kilpajuoksuaan, kun sarjajumbo Lahden Pelicans hengittää niskaan kolmen pisteen päässä. Turkulaiset ovat muutamalla viime kierroksella väistäneet useammankin luodin, kun TPS:n tappion jälkeen myös lahtelaisten kamppailu on päättynyt vastustajan voittoon. Kun TPS on vieläpä heikentänyt tällä viikolla maalieroaan niin roimasti että se häviää jo Pelicansin -52:lle, olisi Palloseuran syytä ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä mikäli se haluaa vielä välttää liigakarsinnat.

TPS ja Ilves ovat tällä kaudella pelanneet runkosarjassa eräänlaisen hajautetun playoff-sarjan, sillä kohtaamisia kertyy yhteensä seitsemän kappaletta. Ennen lauantain ottelua Ilves johtaa otteluvoitoissa 4-2. Edellisessä kamppailussa murtui myös TPS:n ja Ilveksen välisiä otteluita vainonnut myytti vierasvoitoista, sillä 5.2. kotiottelunsa turkulaisia vastaan voittaneet tupsukorvat päättivät vuonna 2008 alkaneen vierasvoittojen putken.

Ratkaisun paikat

TPS:n pelin taso kääntyi syvään sukellukseen tiistai-iltana Ässiä vastaan. Pisteitä jopa runkosarjavoittaja JYPiltä tuonut vahvasti puolustuspainoitteinen pelitapa mureni Ässät-ottelun avauserässä, kun 2-0-johto rohkaisi turkulaisia siirtymään hyökkäysvaihteelle.

Kilpikonnapuolustus ei ole enää tiistain kolmannen erän jälkeen palannut aikaisempaan kuosiinsa, mikä näkyi myös torstaina Lukkoa vastaan. Ketut voittivat TPS:n tyylipuhtaasti 3-0 tehden kaikki maalinsa maalintekosektorilta Atte Engrenin edestä.

Jo kolmas erä Ässiä vastaan enteili torstain vaisua ilmettä. Viimeistään viidennen maalinsa jälkeen TPS:n kiinnostus lopahti täysin ja Ässät pääsi helpohkosti turkulaisten maalille, eikä Jukka Koivun sanoin "yksin jätetty" Engren kyennyt enää estämään väistämätöntä. Lauantaina TPS:n onkin tiivistettävä puolustustaan, muutoin Ilveksen nopeat hyökkääjät tulevat hyödyntämään löytämänsä tilan.

Turkulaisten onneksi Ilveksellä on ollut vaikeuksia rakentaa hyökkäyksiään. Ongelmat näkyivät etenkin torstaina kun tupsukorvat joutuivat turvautumaan yksinäisiin kuljetuksiin HPK-puolustuksen katkaistessa yritykset ennen kiekon ajautumista vaarallisille vesille. HPK:n tapaan TPS:n puolustuslinja on monesti neljän miehen vahvuinen ja tamperelaiset saattavat Turussa kaatua samoihin virheisiin kuin kotikentällään HPK:ta vastaan.


Kurinalaisella puolustamisella TPS kykenisi estämään Ilveksen pääsyn parhaille maalipaikoille.

Myös TPS:n hyökkäyspeli on vaikeaa, vaikkaa se pystyi haastamaan Ässät kahden erän ajan ja rakentamaan muutamia hyviä tilanteita myös Raumalla. Kun joukkueen ainoat ratkaisut tuntuvat olevan satunnaisia nopeita rynnistyksiä jotka epäonnistuessaan päättyvät kiekosta luopumiseen ja vaihtoaition puolelle siirtymiseen, on maaleja vaikea tehdä. TPS ei ole kyennut hyökkäämään organisoidusti ja se näkyy myös päätykiekkojen määrässä.

Molempien joukkueiden pelillinen ilme on ollut viime kierroksilla vaisu, joten lauantain ottelun kulkua on vaikea ennustaa.

Ilveksen esitys HPK:ta vastaan niin ala-arvoinen, että joukkue voi lauantaina olla hurjassakin vireessä. Ilves tuskaili niin hyökkäys- kuin puolustuspelinsä kanssa, eikä pudotuspelipaikan jo aiemmin varmistaneen nuoren joukkueen henkisestäkään tilanteesta voi olla varma.

Jos kumpikin jatkaa varjoissa vaeltamista, voi edessä olla sekava ja virheidentäyteinen kiekko-ilta. Molemmat kaipaavat selkeää tasonnostoa: Ilves pudotuspelejä varten ja TPS uhkaavien liigakarsintojen vuoksi.

Kokoonpanot

TPS jatkaa lauantaina samoilla kokoonpanoilla kuin aiemmin tällä viikolla. Poissa on kuitenkin edelleen neljä hyökkääjää ja kolme puolustajaa, eli yhteensä seitsemän pelaajaa: Ville Vahalahti, Antti Erkinjuntti, Marko Kivenmäki, Aki Berg, Steve McCarthy, Miika Huczkowski ja Michal Birner. Heistä vain Erkinjuntilla ja Birnerillä on vielä teoreettinen mahdollisuus päästä pelaamaan tällä kaudella.

Ilveksen vammatilanne on parempi ja sairaslista lyhyempi, sillä sivussa on kolme pelaajaa. Viime vuoden puolelta asti loukkaantuneiden kirjoissa ollut maalivahti Jani Hurme huilaa myös lauantaina. Ilveksen päävalmentaja Juha Pajuoja lupaili puolustaja Antti Bruunin ja hyökkääjä kylkivammasta kärsineen Mark Leen palaavan joukkueen kokoonpanoon ennen runkosarjan päättymistä, mutta heidän lauantaisesta kunnostaan ei ole tietoa. Ilveksen viiden viime ottelun paras pistemies Marko Anttila joutuu jättämään lauantain ottelun väliin saatuaan tällin HPK-ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle