Puolustusvirheet maksoivat pisteitä TPS:lle

LIIGA / Raportti
Vierasvoittojen sarja TPS:n ja Ilveksen kohtaamisissa jatkui myös joukkueiden neljännessä kohtaamisessa. Palloseura hukkasi pelin jo avauserässä, vaikka numerot repesivät vasta päätöserässä. Ilves oli TPS:aa parempi jokaisella osa-alueella.

– Kauden tähän asti tärkein peli meille ei näkynyt muuten kuin isossa virhemäärässä. Ei oltu koko illan aikana mukana pelissä. Täytyy ihmetellä joukkueen valmistautumista, hämmästeli apea TPS-päävalmentaja Riku-Petteri Lehtonen.

Vieraat tulivat ottelun alussa räväkästi. Palloseuralla oli alusta asti suuria ongelmia Ilveksen karvauksen kanssa. Turkulaiset eivät päässeet omalta alueeltaan pois. Läpi illan kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia pelin rakentamisessaan.

– Erinomainen peli meiltä. Työmäärä oli hyvä ja viisikkopelaaminen ehjää. Uskoin jo syksyllä tappioputkissa, että nuori joukkue oppii. Se alkaa nyt vähitellen näkyä, kehui tyytyväinen Juha Pajuoja omiaan.

Ilveksen kolmonen rankaisi

Ilves iski avauserässä kahdesti. Molemmilla kerroilla maaleja edelsi TPS:n karkea henkilökohtainen virhe. Ensimmäisen kerran tupsukorvat iskivät alivoimalla. Marko Virtala hukkasi pelivälineen hyökkäyssinisellä ja Ilves iski kahdella miehellä läpi. Kiekon ryöstänyt Ville Korhonen vei syöksynsä ennakkoluulottomasti loppuun asti ja yllätti TPS-maalia vartioineen Atte Engrenin.


TPS sai nenäänsä Ilvekseltä.

Toinen maali nähtiin runsas minuutti ennen erätaukoa. Tilannetta edelsi Joonas Järvisen kiekon menetys. Joonas Rask vapautti komealla puolen vaihdollaan Henri Tuomisen, joka ei erehtynyt.

– Lahjoitettiin ensimmäinen ja toinen maali. Karvas suoritus monen pelaajan kohdalta. Hävettävä suoritus, manasi Riku-Petteri Lehtonen.

Avauserässä loistanut kolmikko Korhonen-Tuominen-Rask oli Ilveksen paras osa läpi ottelun. TPS:n puolustus oli jatkuvasti askeleen jäljessä.

– Hieno suoritus meidän kolmoskentältä. Määttäsen nilkka ei kestänyt niin koostumus löytyi vähän vahingossa. Vahvaa peliä heiltä, kehaisi myös Ilves-luotsi Pajuoja.

TPS rimpuili

Vaikka TPS oli pelillisesti jäljessä koko ajan, Ilves ei kyennyt antamaan tappoiskua. Jälleen lähes 40 torjuntaa ottanut Atte Engren tarjosi kotijoukkueelle mahdollisuuden tapella pisteistä.

TPS kavensi onnekkaasti ottelun puolen välin jälkeen. Antti Erkinjuntti toimitti laidasta kiekon Ilves-maalille ja Tomas Plihal ohjasi ilmasta kiekon Miika Wiikmanin vartioimaan häkkiin.

Plihalin ketju laidoillaan Erkinjuntti ja Michal Birner olikin ainoa TPS-ketju, joka pystyi säännöllisesti painamaan peliä Ilves-päätyyn.

Ilves karisti vainoojansa

TPS:lla oli vielä päätöserässä mahdollisuus taistella pisteistä, mutta pisteitä Palloseura ei tiistaisella esityksellään olisi missään tapauksessa ansainnut. Kolmannen erän alkupuolella turkulaiset saivat koittaa ylivoimalla, mutta joukkue sortui illan kaavan mukaisesti liialliseen siirtelyyn. Kun vetoja tuli, viuhuivat ne reilusti Ilves-maalin ohi.

Lopullisen pisteen TPS:n rimpuilulle laittoi, kun kolmatta erää oli pelattu vajaa 15 minuuttia. Jesse Niinimäki tarjoili maalin takaa komean syötön TPS-puolustuksen keskelle, josta väkevän pelin pelannut Mark Lee pääsi kiskaisemaan voittomaaliksi jääneen osuman.

Hetkeä myöhemmin Ilves pääsi komistamaan lukemia kahden miehen ylivoimalla. Niinimäki yritti syöttöä maalin edustalle ja kiekko meni TPS-pakin luistimesta maaliin.

Pari minuuttia ennen päätössummeria Antti Erkinjuntin tekemä kavennus jäi laihaksi lohduksi, sillä tappion myötä TPS putosi jälleen sarjajumboksi.

Turkulaisten tie tuskin muuttuu yhtään ruusuisemmaksi. Torstaina joukkue matkaa Poriin viiden ottelun voittoputkessa etenevän Ässien vieraaksi. Niin ikään torstaina Ilves matkustaa HPK:n vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle