Heikki Leimellä työpaikka pelissä tiistaina Turussa?

LIIGA / Ennakko
TPS:n alkukausi on ollut niin katastrofaalinen, että monet uskovat päävalmentaja Heikki Leimen aseman olevan vaakalaudalla. Ilves-ottelussa TPS kohtaa toisen häntäpään joukkueen, mikä tekee illasta entistäkin tärkeämmän.

Kuntokäyrät

TPS on voittanut vain kerran. Silloinkin tarvittiin rangaistuslaukauskilpailu. Tuon avauskierroksen HPK-kohtaamisen jälkeen TPS on hävinnyt kymmenen peliä peräkkäin. Näistä peleistä on koossa vain yksi piste rankkaritappiosta Jokereille.

Viime viikolla TPS hävisi Pelicansille, KalPalle ja Kärpille.

Ilves kohotteli itseluottamustaan lauantaina HPK:n isäntänä. Joukkue lähti kolmanteen erään 0–2-tappioasemasta, mutta latoi kolmannessa erässä peräti kuusi maalia ja nousi voittoon.


TPS-päävalmentaja Heikki Leime on totisen paikan edessä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Edellisissä otteluissaan tamperelaiset hävisivät KalPalle rankkareilla 2–1 ja voittivat Jokerit jatkoajalla 5-4.

Ratkaisun paikat

Klisee ensimmäisen maalin tärkeydestä pitää todellakin paikkansa tiistaina. TPS ei ole kertaakaan tehnyt avausmaalia tällä kaudella. Sekä KalPaa että Kärppiä vastaan joukkue aloitti mukiinmenevästi. Vastustajan avausmaalit murensivat kuitenkin selvästi joukkueen itseluottamusta ja vastustaja pääsi karkuun.

Myös Ilvekselle alku on tärkeä. Vastustaja on useasti päässyt karkaamaan, kun Ilves on päästänyt maalin heti alkuhetkillä.

TPS:n apuvalmentaja Riku-Petteri Lehtonen näkee ottelun ratkaisun keskialueella.

– Videoiden perusteella Ilves on tukkinut keskialueen ja iskenyt vastahyökkäyksistä. Keskialueen pelaaminen taas on ollut meille ongelma, Lehtonen analysoi.

TPS on sortunut lukuisiin henkilökohtaisiin virheisiin, jotka ovat maksaneet pisteitä. Välttyvätkö turkulaiset nyt halvoilta takaiskuilta?

Ilveksen pelirohkeus on vieraskentällä ollut kadoksissa. Joukkue on napannut vieraspeleistään vain yhden pisteen.

Kokoonpanot

TPS:n kokoonpano selviää tiistaiaamuna. Valmennusjohto palkitsi Marko Kivenmäen lauantaina aneemisista esityksistä vapaapäivällä. Ilvestä vastaan Kivenmäki palannee kuitenkin kokoonpanoon. Robin Bergman siirtyi lainalle Vaasan Sportiin.

Viimeksi puujalasta kärsineen puolustaja Jens Skålbergin pelikunto ratkeaa vasta ottelupäivänä. Maalissa jatkaa Atte Engren. Miika Huczkowski menettää loppukauden loukkaantumisen takia.

Ilveksen joukkueesta TPS-peli jäänee väliin Masi Marjamäeltä, Arto Tukiolta, Ville Laineelta ja Henri Sandvikilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle