Eloon herännyt TPS jälleen Tampereelle

LIIGA / Ennakko
Ilves ja TPS kohtaavat lauantaina neljännen kerran kuukauden sisään. Erikoista joukkueiden kohtaamisissa on ollut vierasvoittojen putki. Kotijoukkue on pystynyt voittoon viimeksi marraskuussa 2008. Jukka Koivun hurjavireinen TPS tulee Tampereelle ajatuksenaan jatkaa tuota putkea.

Kuntokäyrät

Juuri tällä hetkellä joukkueiden kuntokäyrät ovat menossa päinvastaisiin suuntiin. Tammikuussa liigan parhaalla voittoprosentilla operoinut Ilves on osoittanut hiipumisen merkkejä. Turkulaiset sen sijaan ovat olleet kovassa vedossa Jukka Koivun astuttua ruoriin. Joukkue on Koivun alaisuudessa voittanut viidestä pelistään neljä ja päästänyt yhteensä viisi maalia.

Ilveksellä on menossa vaikea viikko. Maanantaina se hävisi väsyneellä pelillä KalPalle, eikä torstainakaan tullut pisteitä Ässiltä. Kuudes sija on karannut, mutta sijoitus kymmenen joukossa on edelleen täysin omissa käsissä. Yhdeksäntenä olevan Ilveksen ja 11. sijalla olevan Kärppien välinen ero on kolme pistettä.

Suosta noussut TPS hamuaa vahvasti välttyä karsinnalta. Voittojen myötä se on ohittanut Lahden Pelicansin ja tehnyt tähän jo kolme pistettä eroakin. Samojen otteiden jatkuessa joukkueella ei ole hätää, mutta pienintäkään herpaantumista ei tässä vaiheessa saa tulla.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo viidesti. Jokainen kohtaaminen on päättynyt vierasjoukkueen voittoon. Tämä tilasto on valmentajien tiedossa, joten on mielenkiintoista nähdä, millä taktiikalla Ilves lähtee lauantain taistoon. Kaksi edellistä peliä Hakametsässä eivät juurikaan jättäneet positiivista sanottavaa kotijoukkueesta.


Viimeinen puristus ennen taukoa.

Ratkaisun paikat

Ilves on kovassa ottelutahdissa osoittanut selviä väsymyksen merkkejä. Joukkueen hyökkäyskaluston voima ei ole riittänyt maalin edessä ja poissaolijoista tässä tilanteessa elintärkeitä pelaajia olisivat varsinkin Masi Marjamäki ja Marko Anttila. Ilves on viime otteluissa ollut häviävä osapuoli kaksinkamppailutilanteissa molemmissa kenttäpäädyissä.

TPS lähtee otteluun mahtavista asemista, sillä torstaina se suorastaan murjoi Rauman Lukon. Ottelu oli ohi oikeastaan ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Joukkue on täynnä kuumia pelaajia, muun muassa Tuomas Suominen, Antti Erkinjuntti, Mario Valery-Trabucco ja Jussi Tapio ovat häärineet tehokkaina. Myös Atte Engren on koko kevätkauden ollut ehkäpä liigan kovakuntoisin maalivahti.

Ilves ei pelannut torstaina Ässiä vastaan aivan kehnosti, vaikka porilaisten ryöstöretki toikin pisteet heille. Joukkue pystyi hyökkäyspäähän luomaan voittoon tarvittavan määrän maalipaikkoja, mutta terävyys puuttui. Toni Rajala sai mahdollisuutensa ykkösketjussa Marjamäen tilalla Mark Leen ja Jesse Niinimäen kanssa ja tuo ketju saikin aikaan kasan maalipaikkoja. Vastapainoksi omassa päässä se oli useasti helisemässä.

Kolme kotitappiota kärsinyt Ilves lähtenee peliin tarkasti puolustuksen kautta. TPS on lyönyt sekä HPK:n, että torstaina Lukon heti otteluiden alkuminuuteilla. Toisaalta lauantaina joukkueet pelaavat viimeiset pelinsä ennen maajoukkuetaukoa. Ottelun jälkeen pääsee lepäämään, joten mitään syytä säästelyyn ei nyt ole.

Kokoonpanot

Joukkueiden sairaslistat ovat ikävää luettavaa. Molemmilta puuttuu suuri määrä tärkeitä pelaajia.

Ilvekseltä Marjamäen ja Anttilan lisäksi viime ottelusta oli poissa kolmaskin voimahyökkääjä, Kai Kantola. Puolustusosastolla Antti Bruunin pelaaminen on epätodennäköistä, jonka lisäksi poissa on Teemu Kesä. Maalivahtiosaston sairaslistaa täyttää Jani Hurme.

Turkulaisten lista ei ole sekään lyhyt. Puolustuksesta poissa ovat pitkäaikaispotilaat Aki Berg sekä Miika Huczkowski. Kanadalaispuolustaja Steve McCarthyn kausi on myös ohi. Hyökkäyksestä puuttuvat Ville Vahalahti, Marko Kivenmäki sekä Tomas Plihal.

» Lähetä palautetta toimitukselle