HIFK:n ja TPS:n välieräsarja heräsi henkiin – Ishakov lapioi jatkoeräratkaisun
Turun Palloseura pesi kasvonsa heikon välieräavauksen jälkeen ja nappasi tärkeän 3–2-jatkoerävoiton HIFK:sta venäläistaituri Ruslan Ishakovin maalilla. Kliinisen avausottelun jälkeen ottelusarja heräsi myös fyysisellä puolella henkiin ja ottelun edetessä alettiin jäällä nähdä usein pudotuspeleistä tuttuja taistoja. Välieräsarja jatkuu 1–1-tasatilanteesta yhden välipäivän jälkeen sunnuntaina Turussa.
Juha Jääskä luisteli kaukaloon tutun ilmeikkäänä.
TPS oli alusta asti valmis kamppailemaan aivan eri tasolla, kuin mitä välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa.
Jääskä avasi ottelun maalihanat.
Josh Kestner kuittasi Jääskän avausmaalin sain 12 sekuntia myöhemmin.
Maali oli Kestnerin kolmas tämän kauden pudotuspeleissä.
Ruslan Ishakov otti rennosti Liigan mainoskatkolla.
Jere Sallinen muutti lukemiksi 2–1.
Lapsuuden kaverit, Anton Lundell ja Juuso Pärssinen, aloitusympyrässä.
Tobias Winberg antoi Henrik Larssonille vauhtia.
Kestner sai kovan tällin päähänsä Rony Ahosen polvesta, mutta pystyi onneksi jatkamaan peliä pienen pukukoppivierailun jälkeen.
Petteri Wirtanen ja Jere Sallinen jään pinnassa taistelemassa kiekosta.
Ishakov oli liukas pideltävä HIFK-puolustukselle. Tämän yrityksen Frans Tuohimaa kuitenkin nollasi.
Juho Keräsen kova taklaus Wirtaseen.
Välieräsarja alkoi vihdoin herätä henkiin toisen erän lopussa.
Ishakov otti Miro Väänäsen reppuselkäänsä.
Oliver Bohmin ja Alex Broadhurstin painiottelu.
Samaan aikaan toisaalla Samuli Vainionpään ja Joonas Lyytisen halihetki.
Ville Lajusen 2–2-maalin tuuletus kohti HIFK:n vaihtopenkkiä ei taatusti jäänyt huomaamatta.
Ishakovin maila sanoi työsuhteensa irti ratkaisevalla hetkellä.
Välillä marginaalit ovat todella pienet. Karri Rämö torjui jatkoerän alun Juha Jääskän läpiajon mailan varrella.
"Karri hei, tähän se osui!"
Hetkeä myöhemmin Ishakov lapioi jatkoeräratkaisun turkulaisille ja tasoitti ottelusarjan lukemiin 1–1.
Venäläistaiturin tuuletuksessa oli tunnetta.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38