Mielipide

Julius Honka matkalla Starsin ykköspuolustajaksi

NHL / Kolumni
Dallas Starsin viime kausi päättyi katastrofiin ja kesällä toimitusjohtaja Jim Nill vahvistikin joukkuetta joka puolelta. Siinä missä uusi päävalmentaja Ken Hitchcock, maalivahti Ben Bishop ja laituri Aleksandr Radulov olivat suuria nimiä, puolustuksen suurin nimi ensi kaudella saattaa olla Marc Methot'n sijaan Julius Honka.

Julius Honka pelasi viime kaudella pääosin AHL:ssä ja merkkasi tililleen tehot 8+33. Myöhemmin kutsu kävi Austinista Dallasiin, jossa Honka merkkasi tililleen vielä tehot 1+4. Tehoja tärkeämpää oli silti Hongan nopea sopeutuminen NHL:n tahtiin. Pelatessaan pääosin Dan Hamhuisin parina Honka näytti hetkittäin todella pirteältä.

Kauden 2017-18 alussa Starsilla onkin edessään positiivinen ongelma eli kuinka lähettää lupaava Honka takaisin farmiin, sillä nuori puolustaja on jo valmis astumaan suurempiin saappaisiin.

Todellisuudessa ainoa syy tälle olisikin, että Starsin yhdeksästä puolustajasta vain Honka pelaa sopimuksella, jonka myötä hänet voi lähettää suoraan farmiin ilman joutumista siirtolistalle, mistä hänet voi vapaasti poimia kuka tahansa.

Starsin uusi päävalmentaja Ken Hitchcock on toistaiseksi pitänyt näkemästään harjoitusleirillä. Jopa niin paljon, että Honka on poikkeuksellisesti luistellut sekä nuorempien pelaajien, että veteraanien harjoituksissa.

PAPERILLA JULIUS HONKA ON JOPA JOHN KLINGBERGIÄ PAREMPI PELAAJA.

Olettaen Hongan aloittavan Dallasissa, on Starsilla edessään myös seuraava ongelma. Kun muu liiga löytää Hongan kunnolla, edessä ovat kovemmat ajat.

Siinä missä viime kaudella Honka sai pelata kohtuullisen suojassa vastustajan ykkösnyrkeiltä, se ei välttämättä onnistu enää yhtä helposti jatkossa. Samalla Honka tarvitsee tulevaisuudessa minuuttinsa myös ylivoimalla, ja nekin on ansaittava.

Lisäksi Hitchcockiakin tärkeämpi on Hongan suhde puolustajista vastuussa olevan apuvalmentaja Rick Wilsonin kanssa. Wilsonilla on pitkä historia liigassa ja hän on eräs lajin parhaista kommunikoijista. Samalla Wilson on myös aina vaatinut puolustajiltaan ensisijaisesti puolustamista.

Tämän vuoksi esimerkiksi ennen NHL:ää paljon tehopisteitä takonut Trevor Daley muuttui Starsissa puolustavaksi puolustajaksi. Edes Sergei Zubov ei saanut vapauksia ilman puolustusvelvotteita ja unohtuukin usein, että Zubovin johtama alivoima oli aikansa parhaita koko liigassa.

Hongan tilanteessa ei ole sinänsä mitään uutta. Myös Sami Vatanen sai vapauksia Anaheim Ducksissa vasta, kun Bruce Boudreaun mielestä puolustusvelvoitteet olivat kohdallaan. Ennen sitä liiallinen sooloilu johti usein penkitykseen.

Valmentajilla on silti valtava vastuu Hongan kehityksen kannalta. Paperilla hän on jopa John Klingbergiä parempi pelaaja. Honka luistelee selvästi paremmin ja myös hänen kiekollinen älynsä, erityisesti omassa päässä, on asteen parempi.

Tällä kaudella Klingberg on ykköspuolustaja, mutta Miro Heiskasen saapuessa aikanaan Dallasiin, tilanne on mahdollisesti toinen. Osa on myös spekuloinut ettei Honka saa ikinä kunnon mahdollisuutta Starsissa Klingbergin läsnäolon vuoksi, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa.

Ei ole joukkuetta, jolle molemmat eivät kelpaisi. Ainoa syy, miksi he eivät välttämättä pelaa ikinä samassa parissa, on molempien oikeakätisyys. Stars nimittäin haluaa tasapainottaa parinsa.

Äärimmäisen kovassa Keskisessä divisioonassa Stars tarvitsee molemmat puolustajansa, sillä muuten Jamie Benn, Tyler Seguin ja kumppanit saavat illasta toiseen takoa tehoja henkensä edestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle