On todettava heti alkuun, että Eemeli Suomea on syytä arvostaa korkealle. 428 runkosarjaottelua tehoin 108+188 on erittäin kova suoritus, ja seurauskollisuudesta on myös nostettava hattua Ilveksen kapteenille.
Meneillään oleva välieräsarja Pelicansia vastaan muistuttaa kuitenkin siitä, miksi Suomi ei ole vielä lähelläkään samaa tasoa kuin mitä esimerkiksi Jukka Peltola oli vajaat kymmenen vuotta sitten Tapparaa kipparoidessaan.
Vertailu Peltolan ja Suomen välillä on toki helppo kokea epäreiluksi, koska Peltola oli pelityyliltään enemmän työmyyrä. Suomi on ollut liigauransa alusta asti vastuullisessa roolissa tulosyksikössä.
On kuitenkin selvää, että joukkueen kapteenina täytyy kantaa vastuuta myös esimerkin näyttämisestä muutenkin kuin tehopisteiden muodossa. Hyvä pistekeskiarvo ei lohduta, jos voittavat teot loistavat poissaolollaan.
Heittäytymisen, voittavien tekojen ja johtajuuden merkitys korostuu Ilveksessä entisestään, koska joukkueessa on muutenkin hyviä tulosyksikön pelaajia Petri Kontiolan, Henrik Haapalan, ja Matias Mäntykiven johdolla. Kaikki heistä ovat taitopelaajia, joiden pääasiallinen tehtävä on luoda maalipaikkoja ja hyödyntää niitä.
Mestaruuksia voittavissa joukkueissa maaleja ja tehopisteitä isompaan rooliin nousevat usein työmiehet, jotka laittavat kädet syvälle saveen. Ne, joiden suu käy koko ajan ja jotka jakavat kovia taklauksia vaihdosta toiseen. Kenties jopa vähän sääntöjen rajamailla.
Vaikuttaa siltä, että Ilveksessä Tommi Tikalle on asetettu tämä vastustajan ärsyttäjän rooli, kiekkojen syönti ja tuomareihin vaikuttaminen. Tikan touhu näyttää siltä, että Ilves on saanut käyttöönsä köyhän miehen Jarkko Ruudun. Pelicans ei näytä olevaan miehestä juuri moksiskaan, eikä Tikka ole lahtelaisille millään tasolla edes fyysinen pelote.
Tämä on juuri se hetki, kun Suomen pitäisi astua esiin. Joukkueessa ei ole Tikan lisäksi muita kyseiseen rooliin sopivia. Kapteenin tehtävä on näyttää kentällä esimerkkiä ja täyttää puuttuvat palaset.
Suomen johtama Ilves on tällä hetkellä tismalleen hänen näköisensä. Kiekko liikkuu ylivoimalla näyttävästi, ja hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa on juonikkuutta. Siitä puuttuu kuitenkin se viimeinen tiikerin silmä, jolla mestaruuksia on kautta historian voitettu.
Suomen johtama Ilves on tällä hetkellä tismalleen hänen näköisensä.
Suomi yrittää varmasti parhaansa, ja hänellä on huippukiekkoilijan ominaisuudet, mutta hän ei muuten erotu massasta. Hän ei juurikaan näytä tunteita kentällä eikä pyri edes isommin vaikuttamaan tuomareihin, vaikka se on kapteenin perustehtävä.
Edellisvuosien mestareista tulee Peltolan lisäksi mieleen Lasse Kukkonen, Otto Paajanen, Heikki Liedes ja Otto Rauhala, jotka menivät läpi vaikka harmaan kiven, jotta vaikeista paikoista noustiin ja mestaruuksia voitettiin. Kaikki he järjestivät tarvittaessa maalinedushässäköitä, antoivat kovuutta ja vaikuttivat tuomareihin.
Suomi muistetaan parhaiten tällä hetkellä varomattomasta pelaamisesta Ben Bloodin ja kaukalon laidan välissä sekä teatraalisesta jäähyn kalastelusta Pelicansia vastaan.
Käsi ylös, joka muistaa samanlaisia tapauksia Kukkoselta tai Peltolalta heidän mestaruuskausinaan.
Ilveksen ja Suomen onneksi kaikki on edelleen omissa käsissä. Nyt on viimeinen hetki ottaa joukkue toden teolla reppuselkään ja johdattaa Ilves finaaleihin.
Tähänastiset peliesitykset kertovat kuitenkin karua kieltä siitä, että Suomen luonne ei riitä johdattamaan Tampereen Ilvestä mestaruuteen kapteenina.
