Joona Mannisen analysoidessa kulunutta kautta hän nostaa esille loukkaantumiset.
- Pelejä olisi tietysti voinut olla enemmän, mutta loukkaantumiset sotkivat kautta. Viimeisessä harjoituspelissä Jukureita vastaan murtui rystynen ja siitä toipuessa meni kuukausi. Sitten syksy lähti rullaamaan hyvin, sain vastuuta ja erityisesti alivoimaa pelasin paljon, summaa sentterin paikalla viihtyvä hyökkääjä.
Hyvin sujuneen syksyn jälkeen oli tammikuussa oli seuraavan loukkaantumisen vuoro.
- Tammikuuhun asti meni tasaisesti, kunnes tuli toinen loukkaantuminen, kun nilkasta menivät nivelsiteet laitaan kaatuessa. Kepeillä olin viikon päivät enkä pystynyt kuukauteen juoksemaan tai luistelemaan, joten kunto meni vähän siinä. Jalka ei ollut täysin kunnossa enkä omasta mielestäni päässyt loppukaudesta parhaalle tasolleni.
Manninen ei ollut Jokipoikien ainoa pelaaja, joka kärsi loukkaantumisista. Joukkue joutui pelaamaan paljon pelejä kuluneella kaudella vajaalla kokoonpanolla. Manninen näkee loukkaantumisissa myös jotain positiivista.
- Loukkaantumiset ovat kaksipiippuinen juttu. Sellaiset pelaajat, jotka eivät saa normaalisti paljoa peliaikaa, pääsivät pelaamaan enemmän, ja roolit tietysti kasvoivat. Joulun jälkeen ja tammikuussa mentiin todella kapella materiaalilla. Esimerkiksi normaalisti puolustajana pelaava Jani Oinonen pelasi hyökkääjänä, ja A-junioreista nostettiin hyökkääjiä, ja kaikki saivat todellakin pelata. Kuormitus tuli osalle pelaajista todella suureksi.
Manninen nostaakin monipuolisen Oinosen esille Jokipoikien joukkueesta.
- Hän on todella sitkeä kaveri. Hänellä on vuoden vanha muksu kotona, hän tekee paljon töitä, tulee töistä suoraan hallille ja menee treenien jälkeen kotia. Välillä on kokoonpanon ulkopuolella, välillä pelaa puolustajana, välillä laiturina, ja hän teki piste-ennätyksensäkin tällä kaudella. Isosti pitää hattua nostaa, kehuu sentteri.
- Ihailen häntä suurettomasti, minulla olisi huumori jossain vaiheessa loppunut. Hän on todella vahva henkisesti. Vapaa-aikaa hänellä ei ole juuri ollenkaan. Todella monipuolinen äijä, kun pystyy pelaamaan hyvin niin puolustajana kuin hyökkääjänäkin.
Rikkonaisen runkosarjan kautta pudotuspeleihin
Jokipoikien runkosarja oli rikkonainen, mutta pudotuspeleihin joukkue sai miltei parhaan kokoonpanonsa mukaan.
- Runkosarjasijoitus ei tietenkään ollut hyvä, mutta pudotuspelit on eri maailmansa, ja puolivälierissä voitettiin Sport. Joulun jälkeen joukkueeseen tuli noste, ja lopullinen yhteenkasvaminen tapahtui silloin.
Tehopisteillä Manninen ei pudotuspeleissä juhlinut, mutta kovien, sääntöjen rajamaillakin olevien taklausten jakajana sentteri kunnostautui.
- Tietysti olisi pitänyt auttaa joukkuetta tekemällä maaleja, kun oli paikkojakin, mutta se meni vähän tuskaiseksi. Omalla fyysisellä pelillä yritin horjuttaa vastustajaa. Ja alivoimaa pelasin tietysti paljon. Duunarihommat yritin sitten hoitaa mahdollisimman hyvin.
Manniselle, kuten varmasti myös monelle Jokipoikien otteita kuluneella kaudella seuranneelle, jäi mieleen puolivälieräsarjan ensimmäinen kotiottelu Joensuussa. Jokipojat pelasi todella fyysistä peliä, jolla se horjutti Sportin pelinrakentelun.
- Pelattiin silloin kauden paras peli kotona. Fyysisyydellä horjutettiin Sporttia, eivätkä he päässeet paikkoihin, ja maalivahtimme hoiti loput paikat. Intensiivisyys ja taistelu olivat avainasemassa ja toivat voitot. Tietysti kun pleijarit tulevat, niin pelin luonne muuttuu. Silloin millään muulla kuin voitolla ei ole väliä, ja taklaukset vedettiin loppuun asti.
- Ei tietenkään ollut tahallista vahingoittamista, loukkaantumisia en toivo kellekään. Kun vedetään kovaa, niin se alkaa vastustajan pakeissa piiputtaa, ja kun tietävät, että aina tulee, niin kyllä ne herkemmin kiekoista luopuivat.
Välierissä Jokipojat kohtasi Mikkelin Jukurit, joka ei pudotuspeleissä hävinnyt peliäkään ja marssi aina mestaruuteen asti. Manninen myöntääkin Jukureiden olleen parempi.
- Enää ei auta selitellä. Runkosarjassakin hävittiin kaikki pelit Jukureita vastaan, ja joukkue oli suvereeni koko kauden. Ehdottomasti oikea joukkue meni siitä sarjasta jatkoon.
Jokipoikien kohtalona oli siis kohdata TUTO Hockey pronssipelissä. Jokipojat hävisi ottelun numeroin 6-4 päätöserän romahduksellaan.
- Joukkueen kanssa lähdettiin totta kai sillä asenteella, että pronssi otetaan. Vielä hivenen ottelun alussa painoi välierätappiot, mutta ottelun edetessä taistelua löytyi. Joensuussa ei ole kuitenkaan yhtään pronssia.
"Kurinpito veti riman alta"
Kurinpito puhutti koko kauden niin pelaajia kuin lajia seuraaviakin.
-Välillä oikeastaan nauratti se kurinpidon toiminta. Ei kai tässä enää voi saada mitään pelikieltoja? Vähän pelottaa sanoakaan mitään, mutta aika naurettavaa. Puhtaista taklauksista tuli pelikieltoja, ja väärät pelaajat olivat pelikielloissa. Kurinpito veti tämän kauden riman alta — ja paljon.
Vahvuuksia pelaajana tiedustellessa Manniselta hän nostaa esiin työnteon sekä kahden suunnan pelaamisen tärkeyden.
- Olen työteliäs pelaaja, ja pelityyliltäni yleispelaaja. Kiekollista pelaamista pyrin tuomaan ensi kaudelle lisää. Tärkeää on tietenkin se, ettei omissa soi.
Heikkouksia ja kehittämisen kohteita mies löytää useita.
- Niitä on kyllä aika paljon, mitä voisi parantaa. Luistelu on aina ollut sellainen, jota voisi kehittää.
Mannisella on sopimus Jokipoikiin myös ensi kaudeksi. Tavoitteena on saavuttaa isompi rooli joukkueesta.
- Ensi kaudeksi yritän nostaa tasoani. Mukavaa, kun pääsee pelaamaan ja saa vastuuta. Siitä sitä nauttii eniten, ja kiekollisesta pelistä vielä enemmän.
Fyysisyyttä Manninen ei kuitenkaan halua pelistään hävittää. Onkin todennäköistä, että ensikin kaudella vastustajat saavat olla varuillaan Mannisen ollessa jäällä.
- Itselle ne parhaat suoritukset ovat silloin, jos saa pelin alussa annettua kovan taklauksen ja pääsee heti mukaan. Turha minun on alkaa mitään juusorajalamaisia lättyjä heitellä, se jätkä on täysin omassa kategoriassaan, viittaa Manninen joensuulaisten ykköstähteen.
Espoon ja Yhdysvaltojen kautta takaisin susirajalle
Nuorena poikana Joensuusta Espooseen Bluesiin siirtynyt Manninen näkee Blues-vuodet erittäin hyvinä kehityksen kannalta.
- Bluesista jäi käteen todella paljon. 16-vuotiaana muutin sinne, meillä oli kimppakäppä Jonathan Iilahden ja Aleksi Laakson kanssa, ja se oli todellista elämän laatuaika, muistelee Manninen.
- Kolme vuotta pelasin Espoossa, ja oli muutakin nähtävää kun pääsi vähän isompaan kaupunkiin. Bluesin juniorityö on mielestäni Suomen parasta, ja siellä on kova kilpailu. Tosi tyytyväinen olin, kun sinne tuli lähdettyä. Bluesissa todellakin satsataan junioreihin, ja sen ansiosta siellä jatkuvasti nouseekin nuoria pelaajia esiin.
Seuraavaksi Manninen siirtyi Yhdysvaltain juniorijääkiekon pääsarjaan USHL:ään Muskegon Lumberjacketsin riveihin. Visiitti Pohjois-Amerikkaan ei sujunut kuitenkaan toivotulla tavalla.
- Sinne tuli mahdollisuus lähteä, ja aina oli kiinnostanut lähteä katsomaan se vaihtoehto. Joukkue ja pelilliset asiat eivät lähteneet käyntiin odotetulla tavalla. Kaikki muut asiat hoituivat kyllä hyvin, edelleen olen Skypen kautta yhteydessä perheeseen, jonka luona asuin. Pelillisesti oli parempi tulla takaisin Suomeen, tiivistää sentteri.
Tie toikin takaisin tuttuun kotikaupunkiin. Toissa vuoden joulukuussa tapahtunut paluu synnyinseuduille oli Manniselle mieleen.
- Täällä oli silloin sentterivajetta, ja agentti hoiti paikan tänne, kotikaupunki tietysti vaikutti siirtoon. Elämän laatuaikaa on ollut tarjolla myös Joensuussakin. Ei tässä paljoa huolia huomisesta ole.
- Nyt hain Karelia-ammattikorkeakouluun liiketaloutta englannin kielellä opiskelemaan, joten saan ehkä muutakin tekemistä päivisin kuin pleikkarin peluuta, naurahtaa Manninen.
Tulevaisuuden tavoitteita tiedustellessa Manninen lataa kovat tavoitteet tiskiin.
- Immosen Jarkon peliennätyksen kun rikon ja saan paidan Mehtimäen kattoon, niin siinä on haastetta, vastaa Manninen pilke silmäkulmassa.
Loppuun Manninen haluaa lähettää terveiset paikalliselle kiekkoyleisölle.
- Toivottavasti yleisö löytää ensi syksynä hallin yhtä hyvin kuin nyt keväästä. Eiköhän me taas railakasta itäsuomalaista kiekkoa pelata, lupaa Manninen.