TAP - LUK
TOR - WSH 2.30
MTL - ARI 2.30
COL - MIN 4.30
VGK - NSH 5.00
ANA - STL 5.00
VAN - CAR 5.30

Jokipoikien pelaaja-arvioinnit 2013: Odotusten hahlossa

MESTIS / Artikkeli
Tätä näkyä tarjoiltiin joensuulaisyleisölle kohtuullisissa määrin.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jokipoikien kausi 2012-2013 menee tuloksen puolesta kategoriaan "ihan kiva". Jotkut asiat ja ihmiset nostivat tasoaan, toiset eivät. Kokonaisuus on kuitenkin odotusten hahlossa.

Joensuulaisittain kulunut Mestis-kausi tarjoili monenlaisia hetkiä. Viitteitä tulevan kauden juonenkulusta saatiin Susirajalla jo alkusyksystä, kun Jokipoikien selkeä ykköspelaaja Juuso Rajala joutui olemaan poissa määrittelemättömän ajan. Lopulta tähtisentterin poissaolo venyi miltei ensilumille saakka, eikä joukkueen kausi kokonaisuudessaan lähtenyt muutenkaan erityisen lupaavasti käyntiin. Loukkaantumiset kiusasivat joensuulaisia laajemminkin, eikä kapealla ja repaleisella kokoonpanolla operoinut ärjylauma kyennyt haastamaan ylempänä sarjataulukossa majailevia kilpailijoitaan kuin korkeintaan ajoittain.

Erityisen heikoksi Jokipoikien saldo jäi myöhemmin mestaruuteen saakka polkenutta Mikkelin Jukureita vastaan. Joukkueet kohtasivat toisensa runkosarjassa kuudesti. Näistä Jokipoikien pistepussi karttui ainoastaan pisteellä, kun 19. joulukuuta joukkue pitkitti vääjäämätöntä  kotonaan jatkoajalle saakka. Muutkin kärkiryhmän joukkueet tuottivat ärjypaidoille tuskaa, joten kokonaisuutena runkosarjan kuudetta sijaa voidaan pitää oikeutettuna.

Jokipoikien tavoitteekseen asettama kotietu karkasi joukkueen ulottuvilta lopullisesti sydäntalvella, jolloin kilpakumppanit napsivat voittoja joensuulaisten edelleen tuskaillessa kokoonpanohuoliensa kanssa. Tammikuu toi ja vei pelaajia. Pakkaskelien keskellä Jokipojat vahvistui Sami Blomqvistillä ja Bluesista lainalla ollut Matti Järvinen vaihdettiin Ilmari Pitkäsen kanssa loppukaudeksi päikseen. Tuomas Huhtanen jatkoi matkaansa Ilveksen riveihin, eikä Jokipojissa alkukauden kiekkoillut Vitalijs Pavlovs koskaan palannut Riian-visiitiltään.

Pudotuspeleihin joukkue pääsi kuitenkin suhteellisen terveenä. Ensimmäiseksi vastustajaksi valikoitui monen pelkäämä Vaasan Sport. Jokipojat kykeni kuitenkin jälleen pudotuspeleissä nostamaan tasoaan, ja vaasalaiset lähtivät kesälomille voitoin 1-4. Välierävaiheessa Jokipojat kohtasi Jukurit, joka oli tällä kertaa selvästi parempi. Otteluvoitot 3-0 eivät juurikaan jätä jossiteltavaa.

Pronssiottelussa mitalitaistoon kohinalla palannut TUTO oli lopulta Jokipoikia halukkaampi joukkue. Näin ollen Jokipojat jäi niukasti pakintokorokkeen ulkopuolelle.

Tulevaan kauteen joukkue lähtee muutama tärkeä sopimus taskussaan. Jatkajia ovat varmuudella puolustuspään avainmiehet Jarkko Immonen ja Esa Lehikoinen. Hyökkäyspäähän seura on kiinnittänyt nuoret talentit Oula Uskin ja Jesse Paukun. Tulevan kauden rakentamista varten tärkeintä olisi varmistaa Mikko Haapakosken jatko. Hyvää työtä tehneen valmentajan sopimus ulottuu kevääseen 2014 asti, mutta vahvat huhut kertovat Haapakosken miettivän tulevaisuuttaan seuran peräsimessä.

Jatkoaika arvioi jokaisen Jokipojan kuluneen kauden. Kolmen tähden pelaajat ovat esiintyneet odotusten mukaisella tasolla, siitä enemmän tähtiä rohmunneet ovat olleet myönteisiä yllätyksiä, ja vähemmillä tähdillä varustetut pelaajat eivät ole täyttäneet heihin kohdistettuja odotuksia.

MAALIVAHDIT

30 Antti Rautiola

31/48, 1836:01 min, 2,94 m/o, 90,93%
(2/9, 120:00 min, 2,5 m/o, 91,38%)

Rautiola pelasi ihan kelvollisesti ja teki voitavansa syksyn hankalina hetkinä. Osuipa mukaan joku sellainenkin ottelu, jossa Rautiola oli voiton selkeänä takuumiehenä.

Kauteen lähdettäessä asetelman piti olla selvä: Rautiola olisi itseoikeutettu ykkösvahti, ja vaikeasta loukkaantumisesta toipuvasta juniori-ikäisestä Timo Niemestä kaavailtiin lähinnä täytemiestä. Rautiola kantoi päävastuun alkukaudesta, mutta lopulta tilanne muuttui. Hivenen pitkin kautta haparoinut Rautiola hävisi ratkaisupeleissä kartalta, ja vastuuta kantoi Niemi.

31 Timo Niemi

7/25, 395:00 min, 2,74 m/o, 93,31%
(7/9, 429:49 min, 2,23 m/o, 93,68%)

Niemeen ei kohdistunut suuria odotuksia, mutta miekkonen yllätti monet ollen tulikuumassa vireessä kauden tärkeimmissä peleissä. Sensaatiosta jäi uupumaan hieman, mutta Niemi löi itsensä hienolla tavalla läpi. Nuorukainen on tulevaisuuden maalivahtinimi.

PUOLUSTAJAT

2 Matti Koistinen

48, 1+4=5, 6 min
(8, 0+1=1, 0 min)

Liigapakin statuksella Joensuuhun tulleen Koistisen kausi jäi valjuksi. Miehen piti olla Mestikseen dominoiva pakki, mutta homma ei oikein ottanut tuulta alleen. Runkosarjassa Koistinen oli lukemien valossa joukkueen runkopakeista huonoin, eivätkä pudotuspelit sujuneet juurikaan paremmin.

4 Martins Jakovlevs

43, 4+7=11, 43 min
(9, 0+0=0, 8 min)

Riian Dinamosta lainalle tulleen Jakovlevsin kausi oli kaksijakoinen. Latvian luonnonlapsi ihastutti ennakkoluulottomalla pelillään etenkin syksyn synkkinä aikoina. Kevättä kohden tekemisen taso hieman hiipui, eikä Jakovlevs erottunut joukkueen puolustuksesta mitenkään erityisellä tavalla.

7 Jarkko Immonen

44, 2+10=12, 40 min
(8, 1+1=2, 2 min)

Joukkueen kapteenina C-kirjainta rinnassaan kantanut runkopuolustaja pelasi yllätyksettömän kauden tulosten puolesta. Seuraikonin merkitys joukkueelle ulottuu kuitenkin kenttätapahtumia syvemmälle. Kuluneella kaudella Immonen nousi jälleen sijoituksia ylöspäin seuran kaikkien aikojen tilastoissa.

12 Esa Lehikoinen

37, 4+18=22, 67 min
(8, 2+3=5, 4 min)

Lehikoiseen kohdistui kovia odotuksia, jotka mies lopulta täyttikin. Erityisesti pudotuspeleissä "Essi" oli herra talossa. Joensuun oma poika on hyvin tärkeä palanen seuran tulevan kauden palapelissä.

23 Aleksi Elorinne

47, 5+7=12, 60 min
(4, 0+1=1, 0 min)

Nuorehko Elorinne osoittautui vallan mittansa täyttäväksi runkopakiksi Mestikseen. Tasaista kehitystä ja varmaa suorittamista.

24 Matti Näätänen

43, 9+17=26, 14 min
(9, 0+2=2, 8 min)

Näätäsen kohdalla tiedettiin jo lähtiessä mitä odottaa, eikä Jokipoikien pakistossa vuosikaudet luutinut soturi pettänyt odotuksia. 26 pistettä runkosarjassa iskenyt monitaituri oli tälläkin kaudella sarjan hyökkäävien pakkien parhaimmistoa.

27 Jani Oinonen

41, 8+9=17, 14 min
(9, 0+0=0, 2 min)

Luisteluvoimainen Oinonen ei mahtunut pakistossa peruskuusikkoon, mutta pelasi vastaavasti tarvittaessa nelosketjun laiturina kohtuullisesti. Puolustajan tontilla huhkiessaan lieksalainen otteet olivat keskimäärin tyydyttävällä tasolla.

HYÖKKÄÄJÄT

8 Juuso Rajala

28, 8+24=32, 14 min
(9, 3+3=6, 0 min)

Rajala oli palattuaan juuri sitä, mitä odotettiinkin ja hieman enemmän: mies, joka korjasi Jokipoikien tehottoman ylivoiman. Mennyt kausi osoitti, ettei Rajala ole pelkkä tähdenlento.

10 Otto Karvinen

43, 8+13=21, 16 min
(7, 0+3=3, 4 min)

Suurella sydämellä huhkiva Otto Karvinen jatkoi kehittymistään myös kaudella 2012-2013. Nyt tuloksena oli hyvää rouhimista ryyditettynä varsin kelvollisilla tehoilla. Hyvää mestistasoa edustava Karvinen on edelleen kehityskelpoinen tapaus.

11 Roope Ranta

48, 13+34=47, 66 min
(9, 3+2=5, 2 min)

Ranta on ajoittain hieman yksiulotteinen pelaaja, mutta roolissaan erinomainen. Pisteitä odotettiin, niitä saatiin. Joukkueen pistepörssin kärkimies teki tarvittavat ja vähän päälle.

14 Heikki Puustinen

45, 13+8=21, 20 min
(9, 2+2=4, 6 min)

Joukkueen pistepörssin kärkiviisikkoa kuin varkain hätyytellyt Puustinen pelasi kohtuullisen onnistuneen kauden. Vastuu pitkin kautta oli aiempaa tasaisempaa, ja se tuntui sopivan Puustiselle.

16 Jesse Paukku

13, 4+2=6, 0 min
(0, 0+0=0, 0 min)

Nuori kyky pelasi vaikean kauden. Pelaamissaan otteluissa Paukku oli ajoittain erittäin hyvä, mutta loukkaantumiset sotkivat kautta. Läpimurto Mestikseen on erittäin todennäköinen kaudella 2013-2014.

19 Juuso Kaijomaa

32, 12+6=18, 16 min
(9, 1+0=1, 6 min)

Kaijomaan odotettiin lyövän itsensä läpi joukkueen hyökkääjäeliittiin, mutta tähän huutoon Kaijomaa ei vielä kyennyt täysin vastaamaan. Loukkaantumisista kärsinyt Kaijomaa huhki kuitenkin ihan tyydyttävän kauden. Rahkeita on vielä enempäänkin.

20 Joona Manninen

35, 5+14=19, 30 min
(9, 0+1=1, 14 min)

Vielä kaudella 2011-2012 Manninen oli se hieman hontelo nelosketjun jamppa, jolta ei monikaan odottanut juuri mitään. Nuori hyökkääjä kuitenkin esiintyi hyvällä tasolla pitkin kautta ja yllätti monet. Puolustavana hyökkääjänä Manninen on kiilaamassa itseään sarjan eliittiin.

21 Ville Halonen

40, 1+5=6, 14 min
(4, 0+0=0, 0 min)

Haloselta ei odotettu paljoa, eikä tällä kaudella vielä paljoa saatukaan. Vaatimattomin tehoin ja vähäisellä vastuulla vetäneellä Halosella eväitä riittää pidemmällekin.

22 Sami Blomqvist

7, 7+5=12, 2 min
(9, 4+1=5, 2 min)

Tammikuun hankinta Blomqvist osui nappiin. Pisteahnas hyökkääjä oli iso osa joukkueen loppukauden menestystä.

29 Janne Niva

41, 6+12=18, 4 min
(7, 1+2=3, 2 min)

Niva ylitti odotukset ja murtautui selvästi Jokipoikien runkomiehistöön kuluneella kaudella. Tekeminen oli koko ajan nousujohteista ja Lapin Lahjan paras iskukyky osuikin loppukauteen.

33 Miikael Arkimo

28, 0+3=3, 2 min
(3, 0+1=1, 0 min)

HIFK:n junioreista joukkueeseen löydetty jokerikortti ei juurikaan vastuulla juhlinut. Arkimon ensimmäistä Mestis-maalia odotellaan yhä.

38 Jesse Jormanainen

34, 1+0=1, 33 min
(5, 1+0=1, 2 min)

Jormanaisen hyppy a-junioreiden pisterohmusta Mestiksen alaketjujen mieheksi ei ollut helppo. Aiemmin joukkueensa tähtenä loistamaan tottuneen reijolalaisen ensimmäinen Mestis-kausi meni totuttelun piikkiin, jatkossa on lupa odotella parempaa.

47 Oula Uski

29, 1+3=4, 18 min
(9, 0+1=1, 2 min)

Nuori Oula Uski pelasi kelvokasta puolustavaa hyökkäyspeliä. Jatkossa Uskin harteille voi sovitella isompaakin vastuuta.

71 Matti Järvinen

10, 6+6=12, 6 min
(9, 0+3=3, 6 min)

Ilmari Pitkänen vaihdettiin hieman erityyliseen pelaajaan. Kovalla prosentilla osunut Järvinen on Pitkästä taidokkaampi ja pisteahnaampi pelaaja, mutta ratkaisupeleissä Järvistä vaivasi ajoittainen pehmeys. Kelpo pelimies kuitenkin.

87 Joona Karevaara

45, 20+25=45, 18 min
(8, 2+5=7, 2min)

Kokonaisuutena Karevaaran kautta leimasi monipuolisuus ja esitysten eheys. Jokipoikien kärkihyökkääjältä ei olisi voinut hirveän paljoa enempää odottaa.

MUUALLE POISTUNEET

10 Tuomas Huhtanen (Ilves)

10, 4+3=7, 4 min

Huhtanen toi Jokipoikien hyökkäyspäähän kokemusta ja voimaa. Onnistuneesti Joensuusta liigavaloihin ponnistanut Huhtanen olisi voinut olla kovaa valuuttaa myös ratkaisupeleissä.

42 Vitalijs Pavlovs (Dinamo Riika)

22, 8+10=18, 39 min

Taidokas ja kookas Pavlovs siirtyi kirkkaampiin valoihin kotimaahansa. Syksyllä Jokipoikien ykkössentterinä huhkinut Pavlovs oli varsin miellyttävä tuttavuus.

72 Ilmari Pitkänen

36, 5+20=25, 50 min

Agitaattori-rouhijan cocktailiin heitettiin edelliskautta paremmat tehot ja loppukausi menikin Espoon Bluesissa.

Lisäksi joukkueessa pyörähtivät eripituisia jaksoja Paavo Hölsä, Kasimir Puruskainen, Oskari Hämäläinen, Jari Lievonen ja Lars Volden.

» Lähetä palautetta toimitukselle