Järvisen ei tarvinnut miettiä moukarinheiton ja jääkiekon välillä: "Aina ollut selvää"

LIIGA / Haastattelu
Ville Järvisen pari viime kautta menivät piloille loukkaantumisten takia. Nyt lupaava puolustaja on päässyt kokeilemaan jo kunnolla Liiga-vauhtia.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilveksen nuoriin puolustajalupauksiin kuuluva Ville Järvinen on kilpaillut myös moukarinheitossa. Vaikka lahjoja oli moukarissakin, Järvinen on aina halunnut jääkiekkoilijaksi. Nyt puolustaja on selättänyt pitkät loukkaantumiset ja päässyt pelaamaan ensimmäistä kauttaan Liigassa.

Vielä alkukaudesta Ilveksen 20-vuotias puolustaja Ville Järvinen kiekkoili lainapestillä LeKissä. Ilveksen loukkaantumissuman myötä Järvinen pääsi kuitenkin liigajoukkueen mukaan. Tältä kaudelta vyöllä on 25 ottelua Liigassa. Tehoja tuona aikana on syntynyt neljän pisteen verran, 1+3.

− On totta kai hienoa, että pääsee pelaamaan Liigaa. Tekee hyvää, kun täällä saa pelata kovia pelejä, Järvinen kommentoi paikallispelin jälkeen.

Ilveksen kanssa liigasopimuksen teki viime keväänä moni A-nuori, ja nuoret ovatkin saaneet paljon vastuuta tällä kaudella Kiven ryhmässä. Järviselle joukkueessa on ollut paljon tuttuja pelaajia juuri A-nuorten joukkueesta.

− Meillä on hyvä henki joukkueessa. Se on kaiken a ja o.

Järvinen joutui huilaamaan muutaman pelin, kun Ilves-leiriä riivaava flunssa vei puolustajankin petipotilaaksi. Paluuottelu oli Järvisen mukaan kova, mutta sairastelu ei omaan tekemiseen enää vaikuttanut.

Toisessa erässä Järvinen oli kentällä lähes neljä minuuttia, kun Tappara piti painetta Ilves-alueella, eikä puolustaja päässyt vaihtoon.

− Kyllä se laittoi puhaltamaan. En tiedä, kauanko olin kentällä, mutta ihan tarpeeksi siellä tuli oltua.

Ilveksen loukkaantumistilanne alkaa kääntyä jo parempaan, kun Veli-Matti Vittasmäkikin on liittymässä takaisin kokoonpanoon. Järvinen on valmis kilpailemaan pelipaikasta.

− Totta kai haluan parantaa peliäni vielä paljon, ei se niin sanotusti valmista vielä ole. Pelaan omilla vahvuuksillani, se kyllä riittää. Vahvuuksiani ovat oman pään kova peli ja hyökkäyspäässä laukaukset, Järvinen mietti.

Moukarinheittäjän ura päättyi loukkaantumisiin

Järvinen on ollut myös lahjakas moukarinheittäjä, mutta yleisurheilun parissa Järvinen ei ole kuitenkaan koskaan halunnut uraansa luoda.

− Se on ollut aina selvää, että valitsen jääkiekon. Moukaria heitin vain tässä sivussa. Jossain vaiheessa se oli aika totistakin, mutta kyllä tiesin koko ajan, että valitsen jääkiekon.

Innostus moukarinheittoon tuli oman perheen kautta. Harrastuskin poiki menestystä, sillä Järvinen voitti vuonna 2013 Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla pronssia. Parhaimmillaan kaaret olivat yli 70-metrisiä. Moukarinheitto loppui kuitenkin kolme kesää sitten.

− Kaksi viime kautta on mennyt loukkaantumisten takia pilalle, joten niinä kesinä en ole heittänyt senkään takia.

Loukkaantumisten takia Järvinen seurasi viime keväänä sivusta myös Ilveksen A-nuorten mestaruuteen päättyneitä pudotuspelejä. Se harmitti vietävästi.

− Samalla se oli hienoa ja haikeaa seurata viime kevät katsomosta. Ärsytti tosi paljon, kun ei päässyt itse pelaamaan, Järvinen kertoi.

Nyt nuorukainen on taas täydessä pelivireessä ja polvivaivat ovat historiaa.

− Kaikki on kunnossa sillä saralla. Tuntuu todella hyvältä pelata. Sen takia tätä tehdään, että päästään pelaamaan, eikä istuta katsomossa loukkaantuneena.

» Lähetä palautetta toimitukselle