Johtoryhmä: GM Robert ”Bobby” Smith, Päävalmentaja Bob Francis
Wayne Gretzkyn (toinen ostajaosapuoli Steve Ellman) liityttyä Coyotesin ostajakaartiin, GM Bobby Smithin tulevaisuus organisaatiossa on ollut vaakalaudalla. Joukkueen virallisen myyntipäivän jälkeen (NHL:n määräyksen mukaan kauppa on suoritettava viimeistään 4.2, eli All-Star ottelun aikana) Smith saa lähteä tai jatkaa. Smithin ansiot organisaatiossa tällä kaudella vähäiset, Joe Juneaun, Brad Mayn ja Landon Wilsonin hankintaa lukuunottamatta. Claude Lemieuxin saaminen joukkueeseen oli puolestaan täysin Wayne Gretzkyn suhteiden ansiota. Joukkueen myynnin toteutuminen tuonee toivottua vakautta joukkueen toimintaan ja sitä kautta myös pelaamiseen.
Phoenixissa valmentajat ovat vaihtuneet kausien kuluessa, samalla myös joukkueen pelityyli on muuttunut. Jim Schoenfeldin puolustusvoittoinen peli on jäänyt hamaan menneisyyteen, Bob Francis on ajanut nykyjoukkueelle sisään vapaampaa hyökkäyspeliä käsittävää pelityyliä ja keskittynyt ylivoimapelin tehokkuuden esille saamiseen. Francis on saanut joukkueen materiaalin toimimaan ykkösketjusta nelosketjuun asti, ainoastaan puolustajien peluutus on viime aikoina ollut hieman vaikeampaa, loukkaantuneen Jyrki Lumpeen poissaolon vuoksi. Ylivoimapelin tehokkuus on ollut edellisiä kausia parempi (9:nneksi paras liigassa, tehokkuus 18,4 %), ja esimerkiksi kapteeni Keith Tkachukilla on tällä hetkellä eniten ylivoimamaaleja koko liigassa (14). Alivoimaa Phoenix on pelannut kohtuullisesti, 15. liigassa, tehokkuudella 84,7 %. Bob Francis on siis saanut joukkueen tilastojen ja erikoispelaamisen valossa kuntoon, mutta esitykset jäällä ovat usein kaikkea muuta kuin tilastojen mukaisia. Maalinteko tökkii, Phoenix on vasta 18. eniten maaleja tehnyt joukkue (129), toisaalta päästettyjen maalien määrä on 6. pienin, 116.
Tehtävää vielä riittää sekä johto- että valmennusportaalla, muutosten aika on kynnyksellä, toivottavasti joukkue ”tarttuu hetkeen” ja alkaa taas pelata jääkiekkoa surffailun sijaan.
Maalivahdit:
Sean Burke, Robert Esche
Sean Burke on ollut Phoenixn arvokkain pelaaja tällä kaudella, yksinkertaisesti. Valinta All-Star otteluun kruunasi miehen upean kaudenpuolikkaan. Burke on kiinni Vezina Trophyssä vankemmin kuin koskaan aiemmin urallaan. Hän on jättänyt Nikolai Khabibulinia koskevat spekulaatiot taka-alalle ja keskittynyt torjumaan. Jos nykyinen tahti jatkuu, voitanee sanoa että Phoenix taistelee jatkopaikasta playoffseissa, tosin vain siinä tapauksessa että hyökkääjät huomaisivat vihdoinkin Burken voittavan pelin heidän puolestaan ehkä liiankin usein ja nostaisivat oman pelaamisensa tasoa. Mainittakoon, että Burken GAA on liigan 5. paras, 1.96, kuten myös torjuntaprosentti, 93,2. Voittoja on kertynyt 18 ja nollapelejä 2.
Kakkosvahti Robert Eschen pelimäärä on jäänyt Burken huippuvireestä johtuen vähäiseksi, mutta mies on täyttänyt tehtävänsä kohtuullisesti. Luonnollisesti, pelaamattomuus NHL:ssä näkyy otteissa, mutta tulevaisuutta nuoressa maalivahdissa on. Peliaika on ainoa keino kehittyä, mutta tällä hetkellä sitä ei heru. Ehkä siirto Eschen kohdalla tulee jossain vaiheessa kyseeseen.
Phoenixin maalivahtitilanne on hyvä, ainoa huolenaihe on se, kuinka kauan Sean Burke jaksaa pelata samalla tasolla. Jos väsymys iskee playoffsien alkuun, Robert Esche tuskin pystyy ottamaan Burken paikan samalla tasolla. Kokeneen kakkosvahdin hankkiminen olisi ratkaisu ongelmaan, mutta mistä sellainen löytyisi? Ehkäpä John ”Beezer” Vanbiesbrouck? Tai Nikolai Khabibulin? vaihtoehtoja riittää, mutta niitä mietittäessä Burkea kannattaa säästää mahdollisimman paljon – joukkueen edun vuoksi tulevaisuutta ajatellen. Puolen kauden arvosana 9+.
Puolustajat:
Joel Bouchard, Stan Neckar, Jyrki Lumme, Teppo Numminen, Keith Carney, Chris Joseph, Ossi Väänänen, Radoslav Suchy
Phoenixin puolustusta kauden alun hallitsivat tutut nimet, Numminen, Lumme, Carney ja Suchy. Positiivisin yllätys on kuitenkin ollut Ossi Väänäsen pirteä ja ennakkoluuloton pelaaminen. Nuorimies ei kunnioita ketään ja pelaa kovaa, mutta rehdisti. Kokemattomuus näkyy vielä kokonaisuudessa, mutta kehityksen jatkuessa nykyistä vauhtia paikka Phoenixin ykköspuolustajaparissa on tosiasia.
Jyrki Lumme, Teppo Numminen ja Keith Carney ovat vuosien kokemuksen voimin raataneet illasta toiseen ansiokkaasti puolustuksen kivijalkana, yli- ja alivoimassa. Lumpeelle ei tämän vuoden puolella ole kertynyt yhtään ottelua selkävamman vuoksi, Numminen on pelannut kuten aina; näkymättömästi mutta tehokkaasti, joka johti myös kolmanteen peräkkäiseen All-Star valintaan. Keith Carneyn kohdalla asia pätee myös; vaatimaton asenne ja yksinkertainen pelaaminen tuovat parhaan tuloksen.
Chris Joseph, Stan Neckar, Joel Bouchard ja Radoslav Suchy ovat hoitaneet hommansa ilman suurempia moitteita, Joseph ja Suchy ovat lisäksi saaneet melko runsaasti peliaikaa ylivoimassa. Kaikin puolin tasaisen vahvaa pelaamista.
Puolustuksen ainoa heikkous piilee loppujen lopuksi eurooppalaisenemmistössä; kovuus ei meinaa riittää. Toki, otteet ovat olleet hyviä, mutta varsinkin playoffseissa aggressiivisemmaksi muuttuva pelityyli aiheuttaa ongelmia ”rapakon tällä puolella” kiekko-oppinsa saaneille. Sean Burke ei hoida kaikkia maalille rynniviä vastustajan hyökkääjiä, se on varmaa. Ylivoimassa eurooppalainen liikkuvuus ja kiekonkäsittelytaito toimivat, tosin kovaa laukovia pakkeja ei ole, mikä luettakoon miinukseksi. Pientä vaihtuvuutta ja uudelleenorganisointia kaivataan tällä osastolla loppukaudeksi. Puolen kauden arvosana 8.
Hyökkäjät:
Mika Alatalo, Daniel Briere, Louie DeBrusk, Shane Doan, Travis Green, Joe Juneau, Claude Lemieux, Trevor Letowski, Brad May, Jeremy Roenick, Mike Sullivan, Keith Tkachuk, Landon Wilson, Juha Ylönen
Phoenixin hyökkäyskalusto koki kauden alkuun mennessä rajuja muutoksia. Joukkueeseen hankittiin kokemusta ja kovuutta, vahvuuteen liittyivät Joe Juneau, Brad May ja Landon Wilson. Kauden puolessavälissä Claude Lemieux alettiin liittämään yhä vahvemmin kojootteihin, Gretzkyn astuessa kuvaan. Lemieux tekikin sittemmin sopimuksen, ja se kattaa koko kuluvan kauden. Kokemusta siis tuli Lamieuxin ja Juneaun muodossa, kumpikin on kuulunut hyökkäyksen parhaimmistoon. Lemieuxin ”tosissaan” pelaaminen alkanee vasta pudotuspeleissä, niissä hänet on totuttu näkemään voittajana ja voiton tuojana.
Brad May ja Landon Wilson leimattiin heti kättelyssä nelosketjun taklaajiksi ja karvaajiksi. Näin asia onkin, mutta kukaan ei varmasti uskonut että Landon Wilsonin olisi kauden puolessavälissä 11 maalia ja Brad Mayn +/- - saldo näyttäisi lukemaa +12. Juuri tämän kaltaiset esitykset ovat antaneet joukkueen hyökkäykseen syvyyttä. May sai 20 ottelun pelikiellon lyötyään Columbuksen Steve Heinzea korkealla mailalla päähän.
Ykkösnimet hyökkäyksessä ovat myös tuttuja; Tkachuk, Roenick, Doan. Näiden kolmen ”power forwardin” olkapäille on kasaantunut suurin osa maalinteosta. Odotuksiin miehet ovat vastanneet, mutta parempaankin he varmasti pystyvät. ”Kapteeni kojootti” on jättänyt sopimuskiukuttelut sikseen ja keskittynyt pelaamaan, kohtalaisin tuloksin. Tosin, melkein päivittäin miestä ollaan viemässä muualle 8,3 miljoonan USD:n arvoisen sopimuksensa vuoksi. Roenickia ei olla siirtämässä palkan vuoksi muualle, mies on vain aina kauppaamassa jonnekin, kun Tkachukiakin ollaan siirtämässä. Lieneekö veljeksillä sitten samat ”suunnitelmat” tulevaisuudesta? Se jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä hyökkäyksestä ei löydy näitä kolmea korvaavia tehomiehiä. Doan (kuten myös Tkachuk) loukkaantui ottelussa Edmontonia vastaan ja viettänevät sairaslomaa All-Star ottelun jälkeisen viikon alkuun asti.
Mika Alatalo, Juha Ylönen, Travis Green, Trevor Letowski, Mike Sullivan, Daniel Briere ja Louie Debrusk tunnetaan puolustuksellisista ansioistaan, Briere tosin on hieman enemmän taitopelaaja ja Debrusk puolestaan toimii joukkueen ”kokopäiväkyttänä”. Ikilupaus Briere yllätti positiivisesti nousemalla Springfieldin farmijoukkueesta kojootteihin. ”Poikanen” kiitti luottamuksesta ja teki kuudessa perättäisessä ottelussa maalin, mikä on liigan pisin putki tällä kaudella. Juha Ylönen, kuten tällä hetkellä myös Travis Green ja Mike Sullivan, on kärsinyt loukkaantumisista, mikä luonnollisesti on vaikuttanut otteisiin. Nämä pelaajat eivät pisteillä pahemmin herkuttele, mutta kun sille päälle sattuvat, jälki on vakuuttavaa. Hyökkäyksen kokonaisarvosanaksi puolen kauden jälkeen 7 ½.
MVP: Sean Burke
Yllätys: Landon Wilson
Pettymys: Trevor Letowski (tehot ja +/- - saldo selvästi heikompia viime(puoli)kautiseen verrattuna)
