Kuvakooste: Hyvän ja huonojen kohtaaminen Kuopiossa

LIIGA / Artikkeli
Illan KalPa-TPS-ottelussa ei kummosia kiekollisia tähtihetkiä tarjoiltu harvalukuiselle savolaisyleisölle. Omassa pelissään hyvät turkulaiset veivät selkeän voiton isännistään, joiden peli muistutti erehdyttävästi samannimisen joukkueen peliä nelisen vuotta sitten. Toinen huono porukka kentällä oli tuomarinelikko, jonka salliva linja tarjosi tuttuja hetkiä ysäriromantikoille

Kilpirinnat esittelivät kotiyleisölle uuden hankintansa Jussi Pesosen, joka pelasi Mika Strömbergin vanhoissa varusteissa.

'


Markus Nordlundin ylivoimaosuma ottelun alussa osoitti jo pelin suunnan.

Pieniä kuopiolaisia pidettiin hyvänä turkulaisten maalin edessä.

Sakari Salminen nosti tasoitusmaalillaan turhia toiveita kuopiolaisten keskuudessa.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkueellakin riitti vielä jonkinlaista yritystä.

Lopulta TPS kuitenkin meni menojaan kentällä.

Kun kentältä ei löytynyt riittävästi pelillistä kiinnostavuutta oli kuvaajallakin aikaa keskittyä muihin asioihin. Tässä Kuopion kuorosotaylpeys antaa ääninäytteensä.

Seuraavaksi seuraamme kuinka tarkkuutta vaativaa on huoltajan työ.

Petteri Similän mietteet karkasivat jonnekin kauas omien tahmeaa suorittamista katsellessa.

Pari kahakkaakin kentällä nähtiin ja tässä niistä ensimmäinen.

Toinen olikin jo vähän vauhdikkaampi.

Kuolevat joutsenetkin linee pariutuvaa lajia. Ensin vierailijoiden taidonnäyte.

Sitten vuoro siirtyi kotijoukkueen Tommi Jokiselle.

Tuomarinelikko kruunasi iltansa kyseenalaisella rangaistuslaukauksella, jonka antaman mahdollisuuden Antti Erkinjuntti kuitenkin herrasmiehenä jätti käyttämättä.

Lopputulos 1-5 puhallutti myös Tapio Laaksoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle