Lupaava Pauliina Salonen jatkaa HIFK:ssa, RoKille puolustaja Oulusta

Naisten Liiga / Uutinen
Pauliina Salonen tuulettelee jatkossakin HIFK-paidassa.
Hyökkääjä Pauliina Salonen jatkaa Stadin Gimmoissa. RoKi hankki Kärppien organisaatiossa pelanneen Ida-Mari Tapanin itsellen.

HIFK:n naisten liigajoukkue tiedotti, että 19-vuotias hyökkääjä Pauliina Salonen jatkaa joukkueessa ensi kaudella. TPS:ää pitkään edustanut Salonen saapui Stadin Gimmoihin viime kaudeksi ja teki heti ensimmäisellä kaudellaan helsinkiläisissä yli pisteen per peli runkosarjassa, 34 pistettä 30 ottelussa. 11 pudotuspelimittelössä syntyi kahdeksan pistettä ja kausi päättyi Suomen mestaruuteen.

− Innokkailla fiiliksillä uuteen kauteen, meillä on nälkänen nuori joukkue. Kiva saada uusia tyyppejä mukaan, kommentoi Salonen tiedotteessa uudistuvaa HIFK-ryhmää.

Salonen on urallaan edustanut Tyttöleijonia MM-tasolla ja hän on päässyt myös debytoimaan Naisleijonissa. 

RoKi puolestaan ilmoitti tehneensä ensi kauden sopimuksen puolustaja Ida-Mari Tapanin kanssa. Tapani on pelannut pitkään Kärppien akatemiajoukkueessa. Viime kaudella 12 kamppailua toivat 26-vuotiaalle pelurille yhden syöttöpisteen.

− Ida-Mari tulee hakemaan uutta nostetta pelaamiseen ja treenaamiseen Rovaniemeltä. Ida-Marista huokuu kova halu kehittyä ja oppia uutta. Hän on pieni ja pippurinen pakki joka pelaa tilanteet loppuun asti. Uskon, että ensi kausi vie häntä hyvin eteenpäin. Mukava päästä valmentamaan Ida-Maria, päävalmentaja Oona Parviainen sanoo tiedotteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle