1800-luvulla ja usein vielä 1900-luvulla ajateltiin, ettei urheilu ole naisia varten, sillä sen katsottiin vaarantavan naisen kyvyn lisääntyä. Näin ajattelivat ainakin asioista päättävät miehet, naiset kun saivat äänioikeuden suurimmassa osassa läntistä maailmaa vasta 1920-luvun jälkeen.
– Naisten katsottiin olevan yhteydessä luontoon ja lisääntymiseen, sekä asemaan vaimoina ja äiteinä kotona, tiivistää tutkija Jennifer Hargreaves 1800-luvulta periytyvän viktoriaanisen ajattelumallin vuonna 1994 julkaistussa kirjassaan.
"Säännöt ja säännösteleminen, kuten naisten taklaamattomuussääntö, tukevat käsitystä, että miehet olisivat sisäsyntyisesti aggressiivisia ja naiset eivät" – Sanna Heikkinen
– Miehiä pidettiin luonnostaan aggressiivisina, kilpailullisina ja suorasukaisina eli siis hyvin sopivina eri urheilulajien vaatimuksiin. Naisia puolestaan pidettiin luonnostaan tunteellisina, yhteistyöhalukkaina ja passiivisina eli siis sopimattomina tai jopa epäkelpoina ottamaan osaa fyysisesti rasittaviin aktiviteetteihin ja kilpaurheiluun, summaa Hargreaves urheilun sukupuolittumisen lähtökohdat.
Naisen odotettiin olevan hoikka, hauras ja kalpea, vaikka todellisuudessa harva nainen täytti tämän keskiluokkaisen näkemyksen naiseudesta, kuten tutkijat Kajsa Gilenstam, Staffan Karp ja Karin Henriksson-Larsén tiivistävät asian vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessaan.
Teollistuvissa yhteiskunnissa suurimmalla osalla naisista tuskin oli aikaa ja rahaa miettiä moisia mielikuvia ja niiden epärealistisuutta. Monien aika kului kodin lisäksi maataloustöissä tai tehtaassa. Urheilua pidettiin miehisenä reippailuna, jonka tehtävä oli kasvattaa pojista miehiä. Urheilun rooli oli kitkeä kasvavista nuorista miehistä naisellisina pidetyt ominaisuudet, jotka he olivat saattaneet omaksua heitä kasvattaneilta äideiltään.
Nainen tietäköön paikkansa
Urheilu sallittiin naisille, mutta vain tietyin ehdoin. Keskeistä 1800-luvulta 1900-luvulle periytyneissä näkemyksissä oli, ettei naisellisuus saisi kärsiä. Tämä rajasi monet urheilulajit naisille epäsoveliaiksi. Naisia ei mikään taho estänyt tai kieltänyt urheilemasta, mutta vallitseva näkemys naisten epäsoveliaisuudesta moniin lajeihin rajasi heidän mahdollisuuksiaan. Omatoimisesti sai siis toteuttaa itseään, mutta harjoittelupaikkoihin ei ollut asiaa.
Olisi helppo ohittaa vuosisadan tai kahden takaiset tapahtumat menneisyyden kapeakatseisuutena, lähinnä huvitusta aiheuttavana historiallisena kuriositeettina. Ajattelumalli ei kuitenkaan ole kadonnut, vaikka maailma on muuttunut monin tavoin oleellisesti.
– Urheilu pitäisi jälleen kieltää naisilta. He ovat kodista alkunsa saavien humanististen arvojen, kuten hellyyden, hoivaamisen ja myötätunnon, todelliset puolustajat. Tätä heidän tärkeää rooliaan ei tule sekoittaa urheiluun kuuluvien sotilaallisten ja poliittisten arvojen kanssa, kirjoitti nykyisin La Troben yliopiston professorina toimiva John Carroll artikkelissaan vuonna 1986.
"Tyttöjen odotetaan olevan kiinnostuneita hevosista tai jostain söpöstä tai pitäisi harrastaa jotain aerobicia, olla pitkät kynnet ja olla hyvännäköinen." – ruotsalaisjoukkueen pelaaja
Vastaavia näkemyksiä on esitetty vielä 2000-luvulla. Kansaivälisen jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtaja René Faselille jääkiekko on miehistä ja naisten jääkiekon tulee olla naisellista.
– Jääkiekossa pelataan voitosta, taklataan ja taistellaan. Mutta en koskaan taklaisi kulmauksessa naista, se olisi väärin. Kysymys on pelaajan terveydestä, avasi Fasel näkemyksiään (HS, 24.4.2003).
Eri urheilulajien vaaroja ei tule vähätellä, mutta niitä ei pidä myöskään liioitella. Ongelma ei siis ole siinä, että urheiluun sisältyy terveyteen liittyviä riskejä, vaan siinä, että riskien ottaminen on katsottu sallituksi vain miehille, ei naisille.
Naisen rooli synnyttäjänä on ollut keskeinen naisten urheilun sääntelyssä ja taustalla voi nähdä myös piirteitä sosiaalidarvinismista ja eugeniikasta. Nykyään tuskin kukaan perustelee naisten eriarvoista kohtelua synnyttäjän roolilla, ainakaan julkisesti, mutta ajattelumalli naisten hauraudesta johtaa juurensa tähän seikkaan. Tämä käy ilmi muun muassa KOK:n vuonna 1925 järjestämän konferenssin keskeisestä esityksestä, jossa mainittiin tarve varjella naisen kehoa, ikään kuin säästää sen energiaa tulevaa synnytystä varten, ja luoda naisille soveliaat muunnokset miesten lajeista ja niiden sääntöjen noudattamista tarkasti valvovat organisaatiot.
Urheilu kuuluu miehille
Naiset ovat hivuttautuneet osaksi yhä useampaa urheilulajia, mutta yleinen hyväksyntä on ollut vaikeaa, varsinkin fyysisissä lajeissa ja erityisesti fyysisissä joukkuelajeissa. Naisten urheilu on ollut paikoin hyvinkin suosittua, mutta tilanteeseen on puututtu suosion kasvettua liian suureksi.
Esimerkiksi naisten jalkapallo nousi suureen suosioon Englannissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Otteluita seurasi parhaimmillaan kymmeniätuhansia ihmisiä, eivätkä kaikki halukkaat aina mahtuneet stadioneille. Vuonna 1921 Englannin jalkapalloliitto linjasi lajin epäsoveltuvaksi naisille ja eväsi tukensa toiminnalle.
– Jalkapallon kehitys Englannissa tuona aikana on hyvä esimerkki siitä, mikä valta miehillä on estää naisten urheilun kehitys ja miten se tapahtuu siitä syystä, että sen katsotaan uhkaavan perinteisen miehisyyden toteutumista, tiivistää Hargreaves asian kirjassaan.
Miesten urheiluun viitataan yleensä urheiluna ja sitä pidetään mittatikkuna arvioitaessa naisten urheilua. Vertailulta tuskin voidaan välttyä, on se mielekästä tai ei. Eikä se ehkä ole edes keskeisin ongelma, kun tarkastellaan naisten asemaa urheilussa.
"Taklaaminen ja aggressiivisuus ovat kuitenkin opittuja malleja" – Sanna Heikkinen
– Ymmärrys siitä, miksi naiset voivat saavuttaa vain 90 prosenttia miehen voimasta ei auta meitä ymmärtämään, selittämään tai muuttamaan sitä vallitsevaa näkemystä yhteiskunnassamme, minkä mukaan naisen ei tule esitellä hauiksiaan, kiteyttää Princetonin yliopiston sosiologian professori Paul Willis asian vuonna 1982 julkaistussa kirjan luvussaan.
Tästä muodostuu ongelma oikeastaan vasta sitten, kun miesten ja naisten välisiä eroja aletaan tasoittamaan, laskemalla vaatimustasoa tai vähentämällä lajin fyysisyyttä, sillä tämä on omiaan vahvistamaan toista vuosisataa vanhoja näkemyksiä naisten hauraudesta.
– Vaikka miehet ovat keskimäärin isompia ja monessa mielessä vahvempia kuin naiset, uskooko joku ihan tosissaan, että taitoluistelevat naiset eivät jaksa jäällä neljää ja puolta minuuttia kuten miehet, heille määrätyn neljän minuutin sijaan? Pariluistelussa ja jäätanssissa kuitenkin jaksetaan. Tarvitsevatko naiset miehiä rinnalleen, jotta he jaksavat 30 sekuntia pidempään, kummasteli nykyinen Queen'sin yliopiston kinesiologian ja terveystieteen professori Mary Louise Adams vuoden 2010 olympialaisten aikana (Moose Jaw Times Herald, 19.2.2010)
Naisille jotain muuta
Jääkiekossa keskeinen ero on miesten ja naisten pelin fyysisyydessä, joka kiteytyy Suomen jääkiekkoliiton ja kansainvälisen jääkiekkoliiton sääntökirjoissa 2018–2022 mainittuun sääntöön 169.
– Naisten jääkiekossa pelaajat eivät saa suorittaa vartalotaklausta vastustajaa kohtaan.
Säännöstä on tehty sukupuolineutraali ainakin Suomen jääkiekkoliiton kolmannessa painoksessa, laajentaen sen soveltuvuuden mihinkä tahansa sarjaan, jossa vartalotaklaukset ovat määritetty kielletyiksi. Sinällään hyvä muotoilu hämärtää sen, että sääntöä sovelletaan kilpasarjoissa ainoastaan naisten kohdalla.
– Säännöt tuottavat ja ylläpitävät sukupuolten välistä eroa, tiivistää asian jääkiekkojoukkueen huoltajana toiminut Helena Herrala suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa harvinaisessa naisten ja tyttöjen jääkiekkoa käsittelevässä väitöskirjassaan.
– Säännöt ja säännösteleminen, kuten naisten taklaamattomuussääntö, tukevat käsitystä, että miehet olisivat sisäsyntyisesti aggressiivisia ja naiset eivät. Taklaaminen ja aggressiivisuus ovat kuitenkin opittuja malleja; miesten jääkiekossa tietyn ikäiset juniorit saavat aloittaa taklaamisen, eikä taklaaminen näin ollen ole syntymässä saatu biologisen miehen ominaisuus, summaa tutkija Sanna Heikkinen asian Oulun yliopiston julkaisussa.
Ongelma ei ole siinä, että säännöt ovat, mitä ovat, koskien ainoastaan tyttöjen ja naisten sarjoissa jääkiekkoa pelaavia tyttöjä ja naisia, kun he pelaavat jääkiekkoa näissä sarjoissa, sillä sukupuolittunut säännöstely luo vaikutelmaa naisten ja miesten välisistä eroista.
– Sukupuolispesifit säännöt vahvistavat käsitystä naisten heikkoudesta. Onko tämä se opetus, jonka haluamme välittää lapsillemme, kun opetamme heille lajin sääntöjä? Onko tämä se viesti, jonka haluamme toistuvan ja vahvistuvan urheilun loputtomassa uutisvirrassa?, oudoksuu Adams (Moose Jaw Times Herald, 19.2.2010).
"Harmittaa niin pirusti." – Satu Huotari
Ongelman laajuus käy hyvin ilmi Herralan väitöskirjatutkimustaan varten haastattelemien jääkiekkoa pelaavien 12–16-vuotiaiden tyttöjen kokemuksista. Poikien juniorisarjoissa pelaavat tytöt olivat sitä mieltä, että tuomarit odottavat heiltä parempaa käytöstä kuin pojilta ja täten antavat heille herkemmin jäähyjä kuin pojille. Kovuuden katsotaan olevan lähes reaktionomaista pojille ja miehille, kun taas tyttöjen ja naisten kohdalla sitä pidetään tarkkaan harkittuna.
Herrala suhtautui kriittisesti tyttöjen esittämään väitteiseen. Tarkasteltuaan videotallenteilta kiivasta keskustelua aiheuttaneista tilanteista hän muutti mielensä. Tytöiltä tosiaan oli odotettu poikia parempaa käytöstä, koska he olivat tyttöjä.
Valtapeliä kulisseissa
Selkeää fysiologista syytä naisten taklauskiellolle ei ole. Naiset pelasivat samoin säännöin kuten miehet 1800-luvun loppupuolelta saakka eli lajin synnystä asti. Muutos tapahtui vasta IIHF:n otettua vetovastuun naisten jääkiekosta.
IIHF:n jäsenistön määräenemmistö kannatti taklauksia, mutta kanadalaiset onnistuivat junailemaan asiat haluamallaan tavalla vuoden 1990 maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen. Taklaamiskiellosta päätti IIHF:n hallitus, joka koostui pelkästään miehistä. Kyseessä ei ole poikkeuksellinen menettely urheilussa.
– Tällainen holhoaminen olisi paikallaan, mikäli voitaisiin osoittaa, että urheilulaji on vaarallinen naisille, mutta ei miehille. Sellaista urheilulajia ei ole olemassakaan, huomattuvat St. Francis Xavierin yliopiston kinesiologian professori Charlene Weaving ja entinen ammattilaispelaaja Samuel Roberts vuonna 2012 julkaistussa artikkelissaan.
Ikiaikaista holhousta
Miesten ja naisten jääkiekon eriyttäminen nousi uudelleen puheenaiheeksi vuonna 2003, kun Hayley Wickenheiser sai luvan pelata Kirkkonummen Salamoissa. Häneltä oli aiemmin evätty pelit miesten kanssa Italiassa. Wickenheiserin sopimus Italian pääsarjajoukkueen Meranon kanssa kariutui Italian liiton kieltäydyttyä hyväksymästä pelaajasiirtoa.
– On miesten sarjoja ja naisten sarjoja ja näin tulisi olla myös jatkossa, kommentoi René Fasel asiaa (The Globe and Mail, 11.1.2003).
– Katsokaa, miten asia hoidetaan toisissa joukkuelajeissa, kuten jalkapallossa. Eivät naiset pelaa miesten sarjoissa Euroopassa. Miehet voittaisivat kenet tahansa naisen tenniksessä. Sama juttu käsipallossa ja muissa joukkuelajeissa. Mielestäni tämä on ainutlaatuinen tilanne, mutta koen, että olemme miehiä ja hän on nainen, virkkoi Fasel (The Globe and Mail, 11.1.2003).
Fasel kommentoi asiaa vielä toistamiseen IIHF:n omassa julkaisussa kaksi kuukautta myöhemmin.
– Siihen on monta syytä, miksi IIHF ei halua edistää miesten ja naisten yhdessä pelaamaa jääkiekkoa. Tärkein näistä syistä on urheilijan turvallisuus. Usein puolustajat painavat yli 100 kiloa varusteineen päivineen. En usko, että olisi hyväksi Hayleyn terveydelle tai kenenkään muun naisen terveydelle mennä kulmaan pelaajan kanssa, joka on aikeissa taklata kovaa. Jääkiekko on kovempi laji kuin jalkapallo, käsipallo tai koripallo. Ei niissä lajeissa näe tyttöjä pelaamassa miesten sarjoissa, kirjoitti Fasel.
"Jääkiekossa pelataan voitosta, taklataan ja taistellaan. Mutta en koskaan taklaisi kulmauksessa naista, se olisi väärin." – René Fasel
– Haluamme, että tytöt voivat laittaa seinille julisteita Hayley Wickenheiseristä, Cammi Granatosta ja Kim Martinista, koska nämä pelaajat tekevät naisten jääkiekosta mahtavan lajin ja heitä pitäisi idolisoida tähtinä naisten jääkiekossa, siellä minne he kuuluvat, eikä miesten alueellisen kolmostason sarjassa taklailtuina ja ehkä telottuina edelläkävijöinä, lisäsi Fasel.
Kanadan jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja ja silloinen IIHF:n hallituksen jäsen Murray Costello mukaili Faselin kommentteja.
– Haluan hänen menestyvän, mutten usko, että jääkiekon tulevaisuus on miesten ja naisten yhteispeleissä. Olen varma, että Suomen jääkiekkoliitossa ollaan huolissaan hänen mahdollisesta loukkaantumisesta, totesi Costello tilanteesta (The Globe and Mail, 11.1.2003).
Keskeisten jääkiekkovaikuttajien kommentit yksittäisistä naispelaajista eivät sinällään ole kovinkaan kiinnostavia. Ne huokuvat kuitenkin menneiden vuosisatojen pinttyneitä asenteita ja näkymyksiä naisista. Naisia halutaan suojella miehiltä ja miehisiltä naisilta, mutta samalla heidän pelätään sekaantuvan miesten asioihin. Yhden naisen ei luulisi aiheuttavan tarvetta kommentoida asiaa, ellei koe tätä uhkaksi.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, en ymmärrä tuollaista ajattelutapaa. Minun pelaamiseni täällä [Suomessa] ei tee miehistä jotenkin vähemmän maskuliinisia. Ei se kyseenalaista lajia tai heikennä pelin laatua millään tavalla. Se vain todistaa, että minä yksilönä pystyn pelaamaan tällä tasolla. Haluaisin pelata täällä jatkossakin enkä näe mitään syytä, miksi muuttaisin mieleni, kommentoi Wickenheiser Faselin näkemyksiä (Calgary Herald, 13.2.2003)
Vahvat miehet, heikot naiset
Vuonna 1990 voimaan tullutta taklauskieltoa on jälkikäteen perusteltu sillä, että naisten jääkiekko tarjoaa vaihtoehdon miesten fyysiselle jääkiekolle. Toisin sanoen naisten jääkiekko on haluttu brändätä toisenlaiseksi, halusivat sitä pelaavat naiset sitä tai eivät.
– Naisten jääkiekko esitetään nopeutta, taidokkuutta ja pelintekoa korostavana lajina. Miesten jääkiekko esitetään aggressiivisena ja fyysisenä lajina, joka suosii voimaa ja pelottelua, kuvailee Waterloon yliopiston professori Nancy Theberge vallitsevia tapoja esittää naisten ja miesten jääkiekon eroja vuonna 2000 julkaistussa kirjassaan.
Haastattelut:
Theberge, Nancy (1999). Sources of pleasure and satisfaction in women's ice hockey. Teoksessa Jay Coackley ja Peter Donnelly (toim.), Inside Sports (sivut 141–150. Routledge.
Theberge, Nancy (2000). Higher Goals: Women's Ice Hockey and the Politics of Gender. State University of New York Press.
Pelaajien näkemyksiä ei juuri ole otettu huomioon. Tämä käy ilmi Thebergen 1990-luvulla haastattelemien kanadalaisjoukkueiden pelaajien näkemyksistä.
Vaikka pelaajat arvostivat sitä, miten valittu malli tarjoaa tytöille ja naisille harrastusmahdollisuuksia, kokivat he, etteivät päättäjät kuuntele heitä. Toisin sanoen pelaajat kokivat, että päättäjät olivat vieraantuneet todellisuudesta ja ajoivat omia intressejään heidän kustannuksellaan.
Mukaan toki mahtuu näkemyksiä laidasta laitaan, mutta Thebergen haastattelemista pelaajista monet kokivat taklaamisen oleelliseksi osaksi jääkiekkoa, yhdeksi taidoksi muiden taitojen joukossa.
– Siinä on tiettyä aggressiivisuutta. Siinä tarvitaan voimaa ja taitoa. Se on silti taitoa vaativa juttu. Minusta se ei ole sellaista, että "mene ja tapa tuo tyyppi, se loukkasi minua, aion kostaa sen." Se ei ole ollenkaan niin. Se on taito, jonka olet oppinut, jotain, jota voit hyödyntää, ehkä paremmin kuin toiset. Voit siten todistaa kestävyytesi, kuntosi ja tasapainokykysi, kuvaili yksi haastatelluista.
Osa Thebergen haastattelemista pelaajista korostaa taklauspelin taktista merkitystä omalla puolustusalueella. Myös suomalaiset ovat kommentoineet asiaa tästä kantista.
– Pidän kontaktista. Se helpottaa puolustamista. Se tekee helpommaksi pelata vastustaja ulos tilanteesta. Nyt täytyy luottaa siihen, että on edessä ilman, että taklaa. Jos et voi taklata, todella nopeat pelaajat livahtavat ohitsesi. Jos saa taklata, heidän menoaan saa ainakin hidastettua, totesi eräs haastateltu pelaaja.
– Harmittaa niin pirusti. Jääkiekon olemukseen kuuluu kolmasosa puhtaita taklauksia. Vanhan ajan hyvä 'miina' olisi syytä sallia naisillekin. Erikseen ovat ryntäykset ja 'puskan' takaa tööttäämiset. Pilli soi nyt, jos hieroo heikompikuntoista laidan vieressä, totesi Oulun Kärppiä edustanut Satu Huotari kauden 1995–1996 päätteeksi (HS, 12.3.1996).
Kaikki Thebergen haastattelemat pelaajat eivät tietenkään olleet samaa mieltä asiasta, sillä kielteisiäkin näkemyksiä mahtui joukkoon. Myös osa maajoukkuepelaajista kannattaa taklauskieltoa.
– Pidän jääkiekosta enemmän ilman taklauksia. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen aina pelannut ilman taklauksia. Naisten jääkiekko on hieman erilaista ja ehkä jopa parempaa kuin miesten jääkiekko. Ajattelen naiskiekkoa enemmän taitolajina. En tiedä onko kontaktipelille mitään sijaa siinä, toisiko se mitään lisäarvoa siihen. Mielestäni vartalokontaktit ovat osa miesten jääkiekkoa ainoastaan, koska se tekee pelistä jännittävämpää katsojille, pohti eräs toinen haastateltava.
– Se mahdollistaa taitopuolen kehittymisen eikä koko rajoita pelaajia. Kyseessä on silti erittäin fyysinen laji, totesi Yhdysvaltoja edustanut Julie Chu (The Wall Street Journal, 11.2.2014).
Haastattelut:
Myös Gilenstamin, Karpin ja Larsénin tutkimuksessa 2000-luvulla haastatelluista Ruotsin pääsarjan pelaajista monet korostivat fyysisyyden viehätystä. He kokivat sen luontevaksi, asiaksi, joka kuuluu myös naisille.
Kaikki kahdeksan tutkijakolmikon haastattelemaa pelaajaa puolsi taklausten sallimista eivätkä he osanneet selittää, miksi taklaaminen on ylipäätään kiellettyä naisten jääkiekossa.
Osa haastateltavista teki selväksi vastustavansa kieltoa, sillä he haluavat olla jääkiekkoilijoita eivätkä naisjääkiekkoilijoita. He eivät kokeneet mitään tarvetta nykyisenkaltaisille poikkeuksille säännöissä.
– Tyttöjen odotetaan olevan kiinnostuneita hevosista tai jostain söpöstä tai pitäisi harrastaa jotain aerobicia, olla pitkät kynnet ja olla hyvännäköinen, tuhahti yksi haastatelluista.
Herralan haastattelemien jääkiekkoa pelaavien suomalaistyttöjen kommentit ovat hyvin samankaltaisia kuin ruotsalaistutkimuksen naisilla.
"En ajattele asiaa tytöt vastaan pojat tyyppisesti. Tämän takia on olemassa eri sarjoja ja sarjatasoja." – kanadalaisjoukkueen pelaaja
– Sehän on niin ku joskus tyyliin sata vuotta sitten. Sehän on ollu semmonen, että nainen hilluu jossain hameessa ja tekee kotityöt eikä käy missään mettätöissä niin ku jotku miehet, totesi yksi suomalaisista tytöistä.
Tytöiltä ei myöskään löytynyt ymmärrystä taklauskiellolle.
– Mut seki on kyllä tyhmää, että naiset ei saa taklata. Miks ne ei sais taklata? Miksi se on ees keksitty, että naiset ei saa taklata[?], ihmetteli haastateltu suomalaistyttö.
Lisämausteensa keskusteluun tuo se, että vailla taklauksia jääkiekko mielletään junioritoiminnaksi. Pelaajat mielletään helposti tytöiksi naisten sijaan, riippumatta pelaajien iästä, koska taklauspeli on kielletty. Lisäksi naisille asetettu vaatimus pelata koko kasvot peittävän suojuksen takana on omiaan vahvistamaan tätä vaikutelmaa.
– Jos saisimme taklata, ehkä meidät miellettäisiin naisten joukkueeksi eikä juniorijoukkueeksi, huomautti yksi Ruotsin pääsarjassa pelaavista kiekkoilijoista.
Suomalaiset haastateltavat ottivat asiaan myös kantaa, punniten asian eri puolia.
– Se on kans jännää, että miten se on, että miehet käyttää visiiriä, mutta naisilla on koko ajan, emmä sitä ite, että kyllä mä mieluummin sen verran paljon rakastan omaa naamavärkkiäni ja hampaitani, että mieluummin pitää ne suussa. Mutta sekin on jännä, että miten se on oikein, miten se on perusteltu, kommentoi haastateltu tyttöpelaaja.
"Minusta tässä ei ole mitään järkeä. En pidä termeistä, kuten maskuliinisuus, feminiinisyys. Sellainen on sontaa." – kanadalaisjoukkueen pelaaja
Vaikka he halusivatkin pitää naamansa arvettomina ja välttää hammaslääkärikäynnit, huomauttivat he kuitenkin, että vaatimuksen taustalla on ajatus siitä, että naisen kasvojen tulee pysyä koskemattomina. Miehillä arvet, haljenneet huulet ja puuttuvat hampaat taas kertovat, että kyseessä on kova lätkäjätkä.
Yksi Thebergen haastattelemista kanadalaisjoukkueen pelaajista ei tyytynyt pohtimaan tilannetta vakiintuneen miehet vastaan naiset asetelman kautta, vaan haastoi kyseisen lähtökohdan mielekkyyden.
– Minusta tässä ei ole mitään järkeä. En pidä termeistä, kuten maskuliinisuus, feminiinisyys. Sellainen on sontaa. Jos naisten jääkiekkoa halutaan edistää, mielestäni tämä ei ole se tapa. Taklaaminen ei tee kenestäkään yhtään enemmän poikamaista kuin ei-taklaaminen. En ymmärrä, mitä tällä yritetään saavuttaa, pohti kanadalaisjoukkueen pelaaja.
Ulkoa määritelty kehon kuva
Thebergen haastattelema pelaaja ei ole yksin näkemyksensä kanssa, sillä tutkijat ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Naisia holhotaan kieltämällä heiltä mahdollisuus käyttää kehoaan täysimääräisesti.
– Säännöt rajaavat tyttöjen sekä tietyn ikäisten poikien toimijuutta sulkien pois fyysisen kontaktin taklaamisen osalta, tiivistää Herrala asian väitöskirjassaan.
"Peli, jossa saa taklata on huomattavasti avoimempi eri kokoisille ja muotoisille kehoille kuin sellainen, jossa ei saa taklata." – Charlene Weaving ja Samuel Roberts
Kielto vaikuttaa myös naisten kehon kuvaan. Isokokoisia naisia pidetään epänaisellisina. Useampi voi löytää jääkiekosta oman juttunsa, jos taklaukset ovat sallittu.
– Kooltaan ja ruumiinrakenteeltaan ideaalinaisesta poikkeavat naiset voivat saada hyväksyntää, varsinkin pituuteensa ja painonsa osalta. Siitä saattaa olla jopa hyötyä jäällä, huomauttavat Weaving ja Roberts.
Monien pelaajien ja tutkijoiden näkemykset ovat täysin päinvastaiset kuin naisten jääkiekossa vaikutusvaltaisten toimijoiden näkemykset.
– Taklauskielto mahdollistaa sen, että pieninkin pelaaja on tasa-arvoisessa asemassa suhteessa toisiin pelaajiin, totesi kanadalainen naisjääkiekkovaikuttaja Fran Rider (The Cambridge Times, 2.2.2001).
Toisin sanoen Rider ja Nadin eivät ymmärrä tai halua ymmärtää, että taklauskielto suosii pienikokoisia pelaajia isompikokoisten pelaajien kustannuksella, koska isommat pelaajat eivät voi hyödyntää kehoaan täysimääräisesti. Tällöin ei voi puhua tasa-arvosta.
Riderin ajama ja IIHF:n kannattama näkemys vahvistaa vaikutelmaa hoikasta, heikosta, pienestä ja sievästä ideaalinaisesta. Taklaukset salliva jääkiekko on avoimempi monenlaisille pelityyleille, mikä puolestaan tekee siitä avoimemman erilaisille naisille.
– Peli, jossa saa taklata on huomattavasti avoimempi eri kokoisille ja muotoisille kehoille kuin sellainen, jossa ei saa taklata, toteavat Weaving ja Roberts.
– Taklauspeli tarjoaa mahdollisuuden niille, joiden keho ei vastaa perinteistä kuvaa naisesta, lisäävät Weaving ja Roberts.
Pois suljettu puoli pelistä
Osalle naispelaajista jääkiekon fyysisyys on niin keskeinen elementti, että se koetaan osaksi sitä nautintoa, jonka laji tarjoaa heille. Osa pelaajista pitää oman kehon hallintaa keskeisenä jääkiekossa.
– Mielestäni nautinnollisinta lajissa on sen fyysinen puoli. Tuntuu paljon paremmalta pysyä pystyssä törmäyksen jälkeen samalla, kun toinen kaatuu jään pintaan kuin se, että saa toisen menemään vipuun, totesi yksi Thebergen haastattelemista pelaajista.
– Rakastin jokaista sekuntia siitä. Ensimmäinen taklaukseni tuntui hyvältä, kuvaili ensimmäistä kertaa poikien harjoitusleirille osallistunut kanadalainen Rebecca Hauca kokemuksiaan (Nanaimo Daily News, 18.3.2008).
Osalle kyseessä on lähes terapeuttinen kokemus.
– Kyseessä on kova laji. Olen temperamenttinen, joten minusta on kiva vähän päästellä ulos höyryjä. Siinä pitää laittaa kaikki likoon. Siinä antaa osumia ja myös saa niitä. En ole ihan varma, mutta mielestäni tytöt tarvitsevat sellaista, selitti puolestaan yksi ruotsalaistutkijoiden haastattelemista pelaajista.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö naiset tiedosta rajojaan, eikä sitä, että kaikki pelaajat nauttivat taklaamisesta. Joillekin se on vain osa peliä, yksi asia muiden joukossa.
– Taklaan, mutten yhtä paljon kuten osa toisista pelaajista. Hyödynnän taklaamista irrottaakseni vastustajan kiekosta ja päästäkseni itse kiekkoon. Jotkut toiset taklaavat taklaamisen vuoksi, jyrätäkseen muita tai lähettääkseen viestin vastapuolelle. Kyllä se minulle käy, jos joku tekee niin minulle. En vain koe sitä omaksi jutuksi. Mielestäni se on tarpeetonta, totesi eräs Thebergen haastattelemista pelaajista.
"Mielestäni nautinnollisinta lajissa on sen fyysinen puoli." – kanadalaisjoukkueen pelaaja
Tämän takia monet Thebergen haastattelemat pelaajat olivatkin hakeneet lisähaastetta pelaamalla vastakkaista sukupuolta vastaan itselleen sopivalla sarjatasolla. Osa oli tottunut tähän jo polvenkorkuisesta saakka, sillä monilla paikkakunnilla ei ollut erillistä joukkuetta tytöille.
Joitain asia vaivasi, sillä he olivat joutuneet siirtymään heille haastetta tarjonneista peleistä naisten sarjaan vastoin tahtoaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään sukupuoleen liittyvä asia.
– En ajattele asiaa tytöt vastaan pojat tyyppisesti. Tämän takia on olemassa eri sarjoja ja sarjatasoja, totesi eräs Thebergen haastattelemista pelaajista.
Riski vai ei?
Loukkaantuminen on riski jääkiekossa. Tämä nousee myös esille Thebergen tekemissä haastatteluissa. Kanadalaisjoukkueiden pelaajat kokivat loukkaantumiset ongelmaksi, sillä ne vaikeuttavat elämää myös kaukalon ulkopuolella. Pelaajien täytyy pysyä työkuntoisina. Siinä mielessä taklaamisen kieltäminen on perusteltua.
– Sarja haluttiin siistimmäksi. Naisten jääkiekko haluttiin siistimmäksi. Moni loukkaantui eikä meille maksettu pelaamisesta. Monella työt kuitenkin odottavat seuraavana aamuna, totesi eräs haastateltu pelaaja.
Toisaalta pelaajat huomauttivat, että monet taklauksista seuranneet loukkaantumiset johtuivat siitä, ettei pelaajille ollut opetettu taklaamista eikä taklausten vastaanottamista.
"rehellisesti sanottuna taklaamisessa ei ollut mitään vikaa, mutta naisille ei ollut kunnolla opetettu, miten taklataan." – kanadalaisjoukkueen pelaaja
– Rehellisesti sanottuna taklaamisessa ei ollut mitään vikaa, mutta mielestäni naisille ei ollut kunnolla opetettu, miten taklataan. Se johti moniin loukkaantumisiin, mikä pelotti joitain pelaajia. He tiesivät, että he saattavat tulla taklatuksi kädet ylhäällä ja ties mitä. Jos taklaaminen olisi käyty kunnolla läpi jo nuoressa iässä, kuten pojissa tehdään, ehkä tilanne olisi parempi. Jos osaat ottaa taklauksen vastaan laidassa, huomaat ettei siinä ole mitään erikoista, summasi yksi haastatelluista.
Taklauskielto voikin aiheuttaa valheellisen turvallisuuden tunteen.
– Uskoisin, että olen loukkaantunut useammin taklauskiellon ollessa voimassa kuin silloin kun se ei ollut voimassa. Mielestäni tämä johtuu siitä, etten odota tulevani taklatuksi ja aina kuitenkin löytyy niitä, jotka eivät pelaa sääntöjen mukaan, kuvaili eräs haastateltu pelaaja.
Miesten peleissä taklauksiin tottunut Wickenheiser on asiasta samaa mieltä. Keskittyminen ja valppaana oleminen ehkäisee loukkaantumisia.
– Yksikin taklaus saattaa päättää kenenkä tahansa uran. Paras tapa suhtautua siihen on olla ajattelematta asiaa jäällä ollessaan, sillä jos asiaa alkaa pohtimaan, silloin käy huonosti, huomautti Wickenheiser (The Toronto Star, 6.11.2008).
Myös muut maajoukkuetasolla pelanneet pelaajat ovat kommentoineet taklauksia.
– Loukkaantumisriski ei ole niin iso. Emme ole niin isoja kuin miehet. Minusta se pitäisi sallia, totesi Yhdysvaltoja edustanut Tricia Dunn asiasta (The New York Times, 17.2.2002).
– Pelasimme toisia naisia vastaan. Meidän välillä ei ollut [fyysisiä] eroja. Miksi emme saa taklata? Meillä on ihan saman varusteet kuin miehillä, ihmetteli Norjan maajoukkueen kapteenin Lise Fagernes vuoden 1997 mm-kisoissa (The Providence Journal, 2.4.1997).
Laskelmointia kovan pelin korvikkeena
Useat Thebergen haastattelemat valmentajat kokivat taklauskiellon ongelmalliseksi, koska osa pelaajista osaa hyödyntää sääntöihin jätettyä tulkinnanvaraisuutta toisia paremmin. Myös pelaajat yhtyvät valmentajien näkemyksiin.
– Olisi tuomareille helpompaa, jos saisi taklata. Joissain peleissä saa taklata, toisissa taas edes olkapäät eivät saa koskea toisiinsa laidan tuntumassa, huomautti yhdysvaltalaispelaaja Jocelyne Lamoureux (The Wall Street Journal, 11.2.2014).
Osalle pelaajista taklaus on laskelmoitu riski, siinä missä mikä tahansa muu sääntöjen vastainen teko, sillä erotuksella, että taklaamisessa saa ikään kuin paljousalennusta, sillä siitä saa yleensä vain kahden minuutin jäähyn kuten monista muistakin rikkeistä. Vahinko taklauksesta on todennäköisesti suurempi kuin koukkaamisesta, joten se kannattaa. Vastustajaa voi surutta käydä kolailemassa varsinkin, jos peli on jo taputeltu.
– Jos taklaus on hyvä ja kova ja saat siitä jäähyn, se voi olla sen arvoista. Tämä toki riippuu tilanteesta. Sillä ei ole niin väliä, että saat siitä jäähyn, jos tiedät voittavasi ottelun. Se ei kuitenkaan kannata tiukassa tilanteessa, kommentoi yksi Thebergen haastattelemista pelaajista.
"Jos taklaus on hyvä ja kova ja saat siitä jäähyn, se voi olla sen arvoista." – kanadalaisjoukkueen pelaaja
Theberge ei olekaan vakuuttunut naisten jääkiekon puhtoisuudesta, vaikka yksi keskeinen väkivaltaisena pidetty elementti onkin poistettu lajista. Keskustelussa tahtoo unohtua, että monet muutkin sääntökirjan vastaiset teot ovat väkivaltaisia ja niillä saattaa olla vakavia seurauksia.
– Naisten jääkiekosta annettu kuva vaihtoehtona miesten jääkiekolle on vääristynyt. Naiskiekkoon mahtuu asioita, joita usein kritisoidaan miesten jääkiekossa, kuten kahvaamista, huitomista ja korkeita mailoja, sekä pelottelua, kostamista ja suun soittamista, toteaa Theberge kirjassaan.
– Pelaajat kokevat, että taklauskielto on vähentänyt vakavia loukkaantumisia kuten luunmurtumia, mutta samalla muunlaisten ("typerien") loukkaantumisten määrä on kasvanut, koska pelaajat sortuvat muihin kiellettyihin tekoihin, huomauttaa Theberge.
Myös suomalaispelaajat ovat kommentoineet asiaa tältä kantilta. Taklaamiskielto johtaa kahvaamiseen eli vastustajan vauhdin poisviemiseen käsin ja mailalla roikkumalla.
– Taitopelaajat oikeilla säännöillä tulisivat esille. Kahvaajatkaan eivät kuulu naisjääkiekkoon, kun eivät pysy parempiensa perässä, kommentoi Huotari asiaa (HS, 12.3.1996)
Sanomalehtilähteet:
Calgary Herald (2003), Helsingin Sanomat (2010), Moose Jaw Times Herald (2010), Nanaimo Daily News (2008), The Cambridge Times (2001), The Globe and Mail (2003), The Kingston Whig Standard (1997), The New York Times (2002), The Providence Journal (1997), The Toronto Star (2008), The Wall Street Journal (2014)
Muut lähteet:
Carroll, John (1986). Sport: Virtue and Grace. Theory, Culture & Society, 3 (1), sivut 91–98.
Hargreaves, Jennifer (1994). Sporting Females: Critical Issues in the History and Sociology of Women's Sports. Routledge.
Heikkinen, Sanna (2005). Hayley Wickenheiser miesten kaukalossa - rehtiä kamppailua segregaatiota vastaan: Urheilu sukupuolieroa ja segregaatiota ylläpitävänä instituutiona. Teoksessa, Teräs, Leena (toim.), Koulutus, sukupuolisosialisaatio ja teknologia – näkökulmia segregaatioon (sivut 100–121). Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto (2019). IIHF Official Rule Book, 2018–2022 (2. painos).
Suomen jääkiekkoliitto (2020). Sääntökirja 2018–2022 (3. painos).
Willis, Paul (1982). Women in sport in ideology. Teoksessa, Jennifer Hargreaves (toim.), Sport, Culture and Ideology (sivut 117–135). Routledge.
Näitä koiruuksia tehdään silloin, kun tuomarin silmä välttää. Pelaajat tunnustavat, että monet teot kostetaan vastapuolelle, tavalla tai toisella, koska pelistä on kitketty taklaukset ja hanskaaminen.
– Koska tappelusta seuraa pelikieltoa, et voi kuitata vastapuolen tekemisiä. Sen sijaan kutitellaan mailalla nivusia tai kylkiluita, kun tuomarin silmä välttää. Tämä on taklauskiellon varjopuoli. Teemme kaikenlaista pientä ikävää, koska se on ainoa tapa kostaa. Ei siinä ole vaihtoehtoja, totesi Thebergen haastattelema pelaaja.
Vastapuolen kyykyttämistä suunsoitolla ja mollaamisella saatetaan paheksua asiasta kysyttäessä, mutta kuten Theberge kirjassaan huomauttaa, sitä tekevät monet pelaajat, myös joukkueidensa parhaimmisto, osin sen takia, että pelaajat kokevat olevansa koskemattomia eivätkä tuomarit voi kuulla kaikkea pelaajien välistä naljailua.