Kumpi uskaltaa voittaa?

MESTIS / Ennakko
Jännitystä ei ainakaan Savonlinnan perjantaisesta kiekkoillasta pitäisi puuttua, sillä siinä kohtaavat Mestiksen sarjataulukon kaksi viimeistä joukkuetta, SaPKo ja FPS, joille voittaminen on ollut jo viikkoja ylivoimainen tehtävä. FPS:n edellinen täysi pistepotti on kolmen viikon takaa vastaavasta ottelusta ja SaPKon lähes kuukauden takaa sen kyykyttäessä Jukureita kotihallissaan.

Illan taistelupari on ehtinyt kohdata toisensa jo kahdesti tällä kaudella, ja kummallakin kerralla FPS on vienyt voiton. 19.10. forssalaiset murjoivat pässipaitoja kotonaan maalein 5-1. Tuon pelin FPS ratkaisi nimiinsä jo alussa, sillä ensimmäisen maalin se teki ajassa 0.20. ja 5-0-maali kirjattiin tilastoihin 33. minuutilla. FPS:n tuon ottelun maaleissa avainroolissa oli ykköskentällinen, ja sen jäsenistä erityisesti Ossi Häkkinen (2+0) sekä Tommi Heinonen (0+2).

Edellisessä Savonlinnan kohtaamisessa 23.11. SaPKo ei onnistunut ottamaan revanssia, vaan FPS palautti sen tylysti jään pinnalle taianomaisen Jukurit-voiton jälkeen. SaPKo hallitsi peliä ja laukoi ottelussa maalia kohti lähes tuplamäärän vetoja vierasjoukkueeseen nähden häviten silti 1-3. Maalilla kiekkoja pysäytellyt Juho Santanen ja kurinalaisesti puolustaneet kenttäpelaajat turhauttivat itäsavolaiset ja Oskar Essen kävi avauserän lopussa ohjaamassa ratkaisevat maalit Anssi Rantasen tarjoiluista.

Sport-tasapelistä uskoa omaan osaamiseen

FPS katkaisi keskiviikkona tappioputkensa nousemalla viime minuuteilla Jarno Kanteluksen maalilla tasapeliin Sportia vastaan. Vaasalaiset luonnollisesti hallitsivat pelin tapahtumia, mutta forssalaisillakin oli ottelussa omat hyvät painostusjaksonsa, etenkin toisen erän alussa ja kolmannen erän lopussa. Saavutetun pisteen takuumies oli maalilla moniin akrobaattisiin torjuntoihin venynyt Mika Korhonen, joka ehti kiekon tielle ottelussa peräti 59 kertaa.

Ilman kenttäpelaajien onnistumista ei Korhosen torjunnatkaan olisi tuottaneet saavutettua tulosta. FPS puolusti omaa aluettaan leijonan lailla, varjosti vastustajia väsymättömästi ja pakotti nämä monissa tilanteissa pyörimään laidoille ja kulmiin. Kun FPS:n puolustuksen puhkominen osoittautui Sportille vaikeaksi tyytyi se usein vain laukomaan kiekkoja kaukaa kohti Korhosta. Sportin maalia kohti suuntautuneista laukauksista vain vajaa kolmannes oli oikeita maalipaikkoja.

Perjantaina toisen neljästä esiintymisestään FPS-paidassa tekee TPS:stä lainattu Teemu Ramstedt, joka avausottelussaan jäi ilman tilastomerkintöjä. Ramstedt ei kiekollisena loistanut mutta karvauksellaan hän häiritsi aktiivisesti vastustajan pelinrakentelua ja sai monesti puolustustyöskentelynsä tueksi sijoittumisohjeita vaihtoaitiosta pelin tiimellyksessä.

FPS:n kokoonpanoon tulee Sport-otteluun nähden pakollinen muutos, sillä hyökkääjä Tino Sandhu passitettiin ottelurangaistuksella suihkun puolelle epäpuhtaan taklauksensa johdosta. Sandhu on tavallisimmin pelannut kolmosketjun laidalla, mutta edellisessä ottelussa hän muodosti ulosajoonsa asti kohtuullisesti vastuuta saaneen nelosketjun yhdessä Ari-Pekka Hakalan ja Timo-Pekka Heikkisen kanssa. Sandhun lisäksi myös selkävaivaiset Toni Ronkainen ja Matias Peltoniemi ovat entiseen tapaan sivussa ottelusta, kuten myös Marraskuun kuukauden pelaaja Oskar Essen sekä viime ottelussa kolhun saanut Niko Nikkilä.

SaPKon hukatut tilaisuudet

SaPKolle FPS:n kohtaaminen on kolmas peräkkäinen ottelu muita sarjan alakastin joukkueita vastaan. Edellisessä kotiottelussaan se otti lukua peräti maalein 2-7 Kiekko-Vantaan käydessä pisteidenryöstömatkalla. SaPKo oli läpi ottelun heikompi kaksinkamppailuissa, eivätkä vantaalaiset jättäneet mahdollisuuksiaan hyödyntämättä.

Paremmin ei mennyt keskiviikon kierroksellakaan, jolloin Tampereelta oli kotiinviemisinä 4-3-tappio. KOO-VEE iski tyrmäävät kolme maalia ensimmäisen erän lopulla, mutta SaPKo nousi maalin päähän varsin onnekkaiden osumien säestämänä.

- Meidän hallintamme oli normaalia takaa-ajajan näennäistä hallintaa, harmitteli Kokkonen joukkueensa keskeneräisestä kiristä keskiviikon ottelussa.

SaPKolta on ottelusta sivussa edelleen aivotärähdyksen vuoksi kapteeni Anssi Kostiainen. Olli-Pekka Komulainen palaa kokoonpanoon ja muodostaa joukkueensa ykköspakkiparin yhdessä Kalle Kaijomaan kanssa. Valmennusjohto on myös sekoittanut pässipaitojen hyökkäysketjuja ja ainoastaan tehonyrkki Tiilikainen-Litmanen- Konsti pelaa entisessä koostumuksessaan. SaPKon kuudenneksi paras pistemies Matti Huilla ei ole perjantaina pelikunnossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle