Forssalaispuolustus pysäytti SaPKon

MESTIS / Raportti
Paluu arkeen Savonlinnassa ei sujunut järin kaksisesti loistavan Jukurit-voiton jälkeen. Taktisesti erinomaisesti pelannut FPS kuritti tehotonta pässilaumaa viemällä tärkeän pistepotin Forssaan maalein 3-1 (2-1, 0-0, 1-0). Ottelun sankari oli avauserän lopussa kaksi maalia viimeistellyt Oskar Essen.

Talvisalon tiistai-illan kamppailu lähti liikkeelle kotijoukkueen hallinnassa. Vain reilun minuutin pelin jälkeen syntyi ensimmäinen osuma, kun Kalle Konsti oli kärppänä paikalla paluukiekossa. Tilannetta edelsi huono FPS-puolustuksen purkukiekko, jonka SaPKo pelasi parilla syötöllä hyvin maalinedustalle.

Isännät pitivät hurjaa vauhtia, mikä avasi tilanteita molempiin päihin. SaPKo-vahti Tuomas Lohtander onnistui hieman haparoidenkin torjumaan muutaman hyvän tilanteen ja FPS:n veräjänvartija Juho Santanenkin piti maalinsa koskemattomana nopean takaiskun jälkeen.

FPS joutui vaikeuksiin, kun Anssi Rantanen ja maalivahti Santanen onnistuivat vuorollaan sutimaan kiekon katsomon puolelle jäähyn arvoisesti. SaPKo sai mellastaa ylivoimalla yhteensä yli viisi minuuttia, mutta tulos oli sangen laiha. Joukkue sortui mielikuvituksettomaan kiekonsiirtelyyn ja laukauksista puuttui maskia.

Kuten arvata saattoi, kuittasi vastustaja tärvätyt tekopaikat. Veli-Matti Savinainen ajoi voimalla alueelle sisään ja jätti kiekon Anssi Rantaselle. Rantanen siirsi kiekon maalinedustalle, josta Oskar Essen ohjasi lätyn maalin kattoon ajassa 17.40.

- Alkuun saatiin taas kerran jäähyjä, mutta kun saatiin sitten pari maalia erän loppuun, niin peli kääntyi, analysoi avauserän ja samalla koko ottelun avainpelaajaksi kohonnut Oskar Essen.

Otteensa peliin menettänyt SaPKo toivoi kenties pääsevänsä erätauolle tasatilanteessa, mutta kaksikko Rantanen-Essen teki toiveet tyhjiksi iskemällä lähes identtisen maalin ohi Lohtanderin vain 40 sekuntia ennen erän loppua.

- Aina kannattaa ajaa maalille, niin tapahtuu. Kun saa pelata ja tulee onnistumia, on se hienoa, myhäili pikamaalit viimeistellyt Essen.

SaPKo hakkasi päätään seinään

Toisen erän alku ei luvannut hyvää 801-päiselle kotiyleisölle. SaPKon peli lähti liikkeelle pelottavan vaisusti, vaikka FPS:n jäähyily tuotti jälleen isännille mahdollisuuksia. Kalle Konsti ja Joni Lindlöf joutuivat vuorollaan toteamaan maalinteon vaikeaksi.

Toisen erän parhaan savonlinnalaistilanteen sai Riku Turtiainen, joka vispasi mailakikoillaan parikin forssalaista ulos tilanteesta vain kadottaakseen otteen kiekkoon juuri ratkaisevalla hetkellä. Erän loppua kohden SaPKo onnistui kuitenkin ottamaan kenttätapahtumia hallintaansa, joten katsomossa toiveet pisteputken jatkumisesta elivät edelleen.

Paikkoja oli Forssallakin. SaPKo-puolustuksen riskialtis pelaaminen tuotti muutaman avopaikan. Paras tilaisuus osui Jarno Kantelukselle, jonka läpiajon Lohtander pysäytti kuitenkin tyylikkäästi hanskallaan.

Jäädytystauko ei tuonut suurta muutosta peliin, sillä päätöserässä tapahtumien kulku jäällä noudatti varsin tuttua kaavaa. FPS jäädytti peliä ja antoi SaPKon pitää kiekkoa, mutta maalintekopaikkojen muodostaminen tiiviin forssalaispuolustuksen läpi oli hankalaa.

Kotijoukkueen todellinen etsikkoaika koitti pelikellon näyttäessä aikaa 48.48. FPS:n Tuomas Koskinen sai kaksiminuuttisen, mutta jälleen kerran aikaisemmissakin ottelussa SaPKon kompastuskiveksi osouttautunut ylivoimapeli tökki. Pari kertaa kiekko pyöri hyvin maalinedustalla, mutta punalamppu ei syttynyt.

Pelikellon edetessä kohti täyttä aikaa FPS tyytyi vain lätkimään pitkää päätyyn SaPKon yrittäessä sitkeästi hakea tasoitusosumaa. Viipyvät syötöt ja kenties pieni turhautuminenkin veivät isäntien pelistä parhaan terän ja lopullisesti kiritaistelu torpedoitui lainamies Janne Jokilan ottamaan jäähyyn. Täysilukuiseksi tultuaan pässipaidat hakivat tasoitusta vielä ilman maalivahtia, minkä Jarno Kantelus pääsi kuittaamaan tyhjään maaliin.

- Yksi kauden parhaita esityksiä. Tässä luolassa 1-2-johdon pitäminen kaksi erää on tosi hyvin, kiitteli FPS:n käskijä Karri Kivi suojattejaan.

FPS:lle tärkeät vieraspisteet

Tiistai-illan ottelu ei ollut järin korkeatasoista kiekkoa, mutta tiukkaa taistelua Talvisalon illassa tarjottiin senkin edestä. SaPKo jaksoi yrittää hyvin pelin läpi, muttei kiekko tänään pomppinut tehottomille pässipaidoille.

Joukkue sai pelata ylivoimaa riittämiin, mutta laukausten laatu oli pääosin huono. Hyökkäyspeli meni lopulta väkinäiseksi puurtamiseksi. Puolustukselle sattui välillä melkoisia hasardeja kiekon kanssa, mutta lopulta kelpo ottelun torjunut Tuomas Lohtander – lempinimeltään Oiva – piti isännät mukana pelissä loppuun asti.

- Pyrittiin saamaan paljon laukauksia ja saatiinkin, mutta tänään ei maalinteko toiminut. Vastustaja jäädytti sitten hyvin lopun, eikä saatu oikein mylläkkää. Puuttui viimeinen terävyys maalintekopaikoissa. Yhdellä maalilla ei voita, tuumi SaPKon päävalmentaja Jori Kokkonen.

FPS näyttää piristymisen merkkejä. Joukkuetta on koeteltu pelaajaliikenteen muodossa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kaiken toimiessa on joukkue pirullinen vastus. SaPKo sai vastaansa tiiviisti ja kurinalaisesti puolustaneen forssalaisjoukkueen. FPS:n turmioksi olivat koitua rangaistukset, mutta uhrautuva ja liikkuva alivoimapeli yhdistettynä isäntien vähemmän hyvään päivään auttoivat joukkuetta eteenpäin.

- Kaksi pistettä Savonlinnasta, joka on yksi pahimpia paikkoja vierasjoukkueelle, joten täytyy olla tosi tyytyväinen. Kaikki meni nappiin. Tämä oli juuri sellainen peli, jota etukäteen osattiin aavistella, eli tullaan istumaan enemmän boksissa, mutta ne on vain kestettävä. Kaikki provosoituminen piti jättää pois, ynnäsi Kivi vierasjoukkueen peliesitystä.

Savonlinnalaiset eivät ehdi juuri hengähtää, sillä joukkue pelaa seuraavan kerran heti nukutun yön jälkeen. Perjantaina Urheilukanavan TV-ottelussa SaPKo matkustaa Heinolaan HeKin vieraaksi. FPS saa puolestaan lauantaina vieraakseen Kirkkonummen Salamat.

» Lähetä palautetta toimitukselle