Kankaanperä ja Ahtola jatkavat HIFK:ssa

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK julkaisi keskiviikkona kaksi runkopelaajan jatkosopimusta, kun seura allekirjoitti paperit Markus Kankaanperän ja Jerry Ahtolan kanssa.

Kuluva kausi on Markus Kankaanperän toinen HIFK:n riveissä. Aiemmin urallaan jyväskyläläislähtöinen pakki on edustanut Suomessa kotikaupunkinsa joukkueen ohella HPK:ta ja Jokereita. Lisäksi Kankaanperä on kiekkoillut yhden talven Ruotsissa.

Tällä kaudella puolustaja on pelannut 37 ottelua tehoilla 1+10=11. Kankaanperän tuore sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta.

Turusta maailmalle ponnistaneelle Jerry Ahtolalle kausi jo kolmas IFK:ssa. Talvi on sujunut 23-vuotiaan hyökkääjän osalta mainiosti, kun hän on latonut 35 ottelussa peräti 18 maalia ja kerännyt ohessa yhdeksän syöttöpistettä.

Ahtolan jatkosopimus on yksivuotinen.

– Kankaanperä ja Ahtola ovat olleet tärkeässä roolissa tällä kaudella. Olen erittäin tyytyväinen, että pääsimme sopimukseen molempien pelaajien kanssa. Ensi kauden joukkueen rakennusprosessi on hyvässä aikataulussa, kertoo IFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas seuran verkkosivuilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle