Ensi vuoden alkulohkot selvillä − Venäjä Suomen päävastustajana

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ensi vuonna Suomen ja Venäjän kohtaaminen nähdään jo alkulohkossa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Sveitsissä pelattavien ensi vuoden MM-kisojen alkulohkot julkistettiin tiistaina.

Lohkojako muodostetaan Kansainvälisen jääkiekkoliiton maailmanrankingin perusteella. Järjestävillä mailla on kuitenkin mahdollisuus vaihtaa kahden maan paikkaa, ja tällä kertaa niin on tehty Saksan ja Sveitsin välillä.

MM-kisojen pääpelipaikkana on Zürich, jossa myös Suomi pelaa alkulohkonsa. Leijonien vastustajina ovat Venäjä, Yhdysvallat, Sveitsi, Latvia, Norja, Italia ja Kazakstan.

Toinen alkulohko pelataan Lausannessa, jossa pelaavat Kanada, Ruotsi, Tšekki, Saksa, Slovakia, Tanska, Valko-Venäjä ja Iso-Britannia.

MM-kisat järjestetään Sveitsissä yhdettätoista kertaa. Edellisen kerran maa oli isäntänä vuonna 2009, jolloin kisat pelattiin Bernissä ja Klotenissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle