Mestarijoukkueen huoltaja Koivunen: "Kuulumme ikään kuin pelaajiin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Riku Koivuselle maailmanmestaruus oli toinen.
Kuva © Saimi Airaksinen
Huoltajat saavat harvoin ansaitsemaansa näkyvyyttä jääkiekkojoukkueessa. Mestaruuden hetkellä myös he saavat nauttia kovan aherruksen hedelmistä.

Suomen kisajoukkueessa oli mukana kolme huoltajaa, joista Riku Koivunen toimii päätoimisesti maajoukkueessa. Muut huoltajat, Aki Berg ja Antti Muurila, ovat kauden aikana myös liigajoukkueissa. MM-kisojen päättyminen mestaruuteen on iso asia myös huollolle.

− Kyllähän se tuntuu hienolta niin omasta kuin eritoten pelaajien puolesta. Siinä palkitaan seitsemän viikon työ.

Huoltajat nauttivat joukkueesta välittämättä isoa arvostusta pelaajien keskuudessa.

− Fysioterapeutit, hierojat ja huoltajat kuuluvat ikään kuin pelaajiin. Valmennus on sitten oma settinsä. Kyllä siinä todellakin kokee sen, että on saavuttanut yhdessä sen tavoitteen.

Koivunen oli maajoukkueen mukana jo vuonna 2011, kun Suomi juhli maailmanmestaruutta edellisen kerran.

− Samanlaisia piirteitä oli myös kahdeksan vuoden takaisessa joukkueessa. Ihan makeita yhtäläisyyksiä näihin joukkueisiin kuuluu.

» Lähetä palautetta toimitukselle