Kansainvälisellä olympiayhteisöllä on yksi aito perusarvo: oma etu. Yhteisö toimii poliittisesti tai epäpoliittisesti puhtaasti sen mukaan, mitä oma etu milloinkin vaatii.
Tämä pitää todeta ilman kummempaa arvolatausta. Kiihkotta ja faktana. Myös ilman moralisointia, sillä moralisoinnista on lyhyt matka kahdelle sivupolulle: kokonaisuuden ymmärtämättömyyteen ja oman osallistumisen unohtamiseen.
Suomessa on tällä hetkellä tilanne, jossa yhtäaikaisesti raivokkaasti saarretaan venäläisiä ulos kansainvälisestä urheilusta ja toivotaan NHL-pelaajia talviolympialaisiin Milanoon vuonna 2026. NHL-olympialaiset tarkoittaisivat historian ylivoimaisesti nimekkäimpiä NHL-Leijonia.
On hyvin todennäköistä, että nuo kaksi suomalaisten toivetta eivät voi toteutua samanaikaisesti.
***
Suomalaista julkista keskustelua Venäjän hyväksymättömyydestä tai hyväksymisestä takaisin mukaan kansallisten lajiliittojen väliseen urheiluun leimaa yletön pöyristely, moralisointi ja tuomitseminen. Olemme hyvien puolella ja oikeassa, se on päivänselvää. Mutta keskustelu kaipaisi lisää logiikan ymmärtämistä.
Urheilu säröilee Venäjä-puheissaan. Jääkiekko, nyrkkeily, tennis, hiihtokin – lisää esimerkkejä lienee tulossa. Miksi?
Ensinnäkin maiden eli kansallisten lajiliittojen välisen huippu-urheilun ydin on edelleen olympialiike eli Kansainvälinen olympiakomitea. Se yhdistää koko globaalin urheilun verkostoonsa. Se on urheilun YK. Sen puheenvuorot tuntuvat koko urheiluyhteisön puheenvuoroilta. Siksi yksittäisen lajin on helpointa seurailla toimissaan KOK:ta. Mennä KOK:n selän taakse. Se kuului tällä viikolla Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Luc Tardifinkin puheissa, kun hän povaili, että Venäjä saattaa palata maajoukkueurheiluun nimenomaan olympialaisiin vuonna 2026.
***
Mikään muu järjestö maailmassa ei edusta niin montaa maata kuin KOK. Jos se ei ole selkeästi mukana globaalissa pakoterintamassa, koko vastarinta vuotaa yhdestä kohdasta.
Miksi KOK ei vielä selkeämmin ja pitkäkestoisemmin sulje Venäjän ja Valko-Venäjän urheilua pois kisoista Ukrainan sotatoimien vuoksi?
Siksi, että KOK:n, ja monen yksittäisen urheilulajinkin, näkökulma on aivan toinen kuin meillä täällä Venäjän rajamailla.
Tässä paljastuu, mitä globaali toimintaympäristö oikeasti tarkoittaa.
Moni yhteisellä maapallolla tapahtuva kriisi voi olla objektiivisesti arvioiden yhtä vakava, mutta yksilöille ja paikallisyhteisöille niiden vakavuus arvioituu pitkälti sen mukaan, missä päin maapalloa kriisi on. Onko vieressä vai onko kaukana.
Suomalaisille muutaman kuukauden talvisota yli 80 vuotta sitten oli kokemus, joka vieläkin on yhteisen historiamme merkittävimpiä. Muille eurooppalaisille se oli yksi maailmansotien sivukahakka. Huomio on omien maanmiesten kaatumisessa Normandiassa tai Ardenneilla tai milloin missäkin pommituksissa. Jos mennään Kiinaan, Keniaan tai Argentiinaan – tai melkein mihin tahansa – talvisodasta koskaan kuulleidenkaan määrä supistuu minimiin.
Ja sama toisinpäin. Moniko meistä osaa kertoa mitä vaikkapa Itä-Timorissa, Ruandassa, Perussa tai niinkin paljon puhutussa maassa kuin Irakissa on tapahtunut?
Sama näkyy Venäjä-puheissa. Suomessa on luontaista pohtia aktiivisesti Ukrainan sotaa, samoin EU:ssa. KOK:n kaltaisessa globaalissa järjestössä, jossa Eurooppa on vähemmistö, näkökulma muuttuu. Vaikka enemmistö ei Venäjän puolella olekaan, mitä etäisempi asia on itselle, sitä vähäisempää on kiinnostuneisuus. Ja sitä korkeampi on kynnys tiukkojen kantojen ottamiseen.
Etenkin jos tuntuu, että tiukoista kannoista voi seurata taloudellisia takaiskuja.
***
Maantieto on kuitenkin vain yksi osatekijä. Suomalaisessa julkisessa keskustelussa ei muisteta lainkaan, että urheiluväen peruseetos on aidosti se, että kaikkien olisi saatava kilpailla tasavertaisesti. Oikeastaan peruseetoksen unohtuminen koko keskustelusta pistää miettimään, missä määrin esimerkiksi suomalaiset urheilutoimittajat edes tuntevat tuota yhteisösosiologista eetosta.
Tähdennettäköön, että ylevä tasavertaisuuden peruseetos ei ole kansainvälisen urheiluväen Venäjä-ratkaisuissa ratkaiseva seikka. Tässä tulee rajusti KOK:n silmille oman toimintansa seuraus. Kun on kärähdetty niin monesta taloudellisesta ja moraalisesta kyynisyydestä ja niin monenlaisesta johtamiskulttuurin opportunismista, ei ole uskottavaa perustella enää yhtään mitään omilla perusarvoilla.
Kun on itse virtsannut perusarvojensa päälle, on niihin enää vaikea vedota ilman että homma haisee.
Mutta silti on niin, että osa urheilevasta maailmasta aidosti pohtii Venäjä-dilemmassa myös sitä, mitä olympismi ja olympialiikkeen perusajatus nyt vaatisi. Olympiaurheilun hurmahenkinen perusidea on se, että politiikka ei saa ohjata sen päätöksentekoa. Ja hyökkäyssota on politiikkaa – hirviömäistä, epäinhimillistä, järkyttävää, tuhoavaa politiikkaa.
Idea on toki rikottu moneen kertaan. Kummankin maailmansodan jälkeen Saksa laitettiin ulos seuraavista kisoista sotasyyllisenä – ja ensimmäisen jälkeen Suomi kauhisteli sitä niin, että oli vähällä boikotoida kisoja. Etelä-Afrikka laitettiin apartheidin vuoksi lopulta sivuun kisoista – Suomi vastusteli koska "politiikkaa ei saa sotkea urheiluun". Ja oliko vuoden 1952 kesäolympialaistenkaan antaminen natsi-Saksan rinnalla sotineeseen Suomeen ihan kosher? Tällä vuosituhannella "epäpoliittisuutta" on ollut vaikeneminen esimerkiksi Kiinan ja Venäjän ihmisoikeustilanteesta.
KOK:n periaate vuotaa siis kuin seula. Vuotaa tutun syyn mukaan: oman edun mukaan. Silti osa maailman urheiluyhteisöstä peruseetostakin miettii.
***
Kun globaalin urheiluyhteisön toimintaa selittää ennen muuta oma etu, pitää sen johtajiston puheita arvioida puhtaasti tästä lähtökohdasta. KOK:lla on historiassaan toimintamalli, jolla se voi pokkana perustella mitä tahansa. Jos oma etu vaatii venäläisten päästämistä kisoihin, sitä voi perustella pyhällä tasavertaisuuden perusarvolla. Se nostaisi ison vastalausemyrskyn eurooppalaisessa mediassa ja jonkinlaisen myös pohjoisamerikkalaisessa, mutta kun KOK:n talousdynamiikka nojaa yhä enemmän Aasiaan ja Venäjään eri tavoin myönteisesti suhtautuviin maihin, voi oma etu olla se, että antaa länsimaiden huutaa.
Jos taas päädytään läntiselle kannalle ja pitämään pakotteet voimassa, antaa oma traditio esimerkkejä siitä, että näinkin voi toimia. Tämä edellyttänee, että läntiseltä arvoyhteistöltä tulee sellaista tukea KOK:n kokonaisedulle, että se paikkaisi muualla sulkeutuvat mahdollisuudet.
Urheilu on paljastumassa sektoriksi, jossa pakoterintama on selkeimmin alkanut säröillä. Se olisi naiskiekkoikoni Emma Terhon ja muiden kansainväliseen urheilujohtamiseen osallisten suomalaisten syytä tiedostaa.
Kun Ukrainan kriisi joskus purkautuu, alkaa tarkastelu siitä, mikä kenenkin rooli sen vaiheissa oli. Sitä kannattaisi pohtia, ennen kuin aletaan lyhyen tähtäimen etujen vuoksi leikkiä ajatuksella, jossa "urheilu ei ole poliittista" tai "ei tarvitse huomioida moraalia päätöksissä". Halusi urheilu sitä eli ei, se ei ole omalakinen yhteisö. Ei ole, koska urheilutalous perustuu itsensä perustelemiseen ja sen perustelun uskottavuuteen toimintaympäristön silmissä. Se kannattaisi esimerkiksi IIHF:n tuoreehkon puheenjohtajan Tardifin muistaa.
***
On aivan oikein, että Suomessa urheilujohto, journalismi ja moni muukin taho vaatii urheilua pysymään jämäkästi pakoterivistössä. Samalla kuitenkin olisi tärkeää pyrkiä tiedostamaan koko dilemman perusteet, logiikka ja taustat. Siihen hoksaamiseen ei tuskastuneella taivastelulla päästä.
Olympialaisten – miksei jääkiekon MM-kisojenkin – osalta eteen voi vielä tulla kysymys, halutaanko toimintaa edelleen osallistua. Entä jos ei tulisi NHL-Leijonia eikä voisi spekuloida, tuleeko Aleksander Barkov, jonka isä juuri muutti Moskovaan valmentamaan KHL:n alaiseen sarjaan, edustamaan Suomea MM-kisoihin.
Jari Kupila on Suomen tunnetuimpia urheilujournalisteja. Hän on Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja ja tietokirjailija, joka valmistelee Jyväskylän yliopistolle väitöskirjaa urheilun roolista osana suomalaisen yhteiskunnan modernisaatioprosessia. Jatkoajan uutta Kupila-palstaa julkaistaan joka toinen viikko. Kupila tunnetaan perinnelajien, kuten yleisurheilun, pesäpallon ja maastohiihdon, miehenä. Nyt hän astuu metsästä valoon, jääkiekkoon.
