Suomalaisen urheilun toimintaympäristö muuttuu nyt vauhdilla. Se haastaa urheilun johtamista. Rakenteet, sisällöt, toimintamallit ja osaamistarpeet pitää päivittää.

Erityisen näkyvästi tämä iskee maan johtavaan yleisöviihdetuotteeseen ja suomalaisen urheilun ainoaan ammattilaiskokonaisuuteen Liigaan. Ne yhteiskunnalliset voimatekijät, arvot, asenteet ja toimintamallit, joiden mukana Liiga rakensi nousunsa, jäävät samaan museoon muiden 1900-luvun asioiden kanssa.

2020–2030-lukujen suomalaisuutta luodaan uuden dynamiikan kautta. Sen hallitsemiseksi vaaditaan uutta osaamista, arvopohjaa ja ymmärrystä.

Myös Liigassa tarvitaan siksi uusi visio itsestä ja siitä, mitä Liiga aikoo olla. Siihen liittyen tarvitaan myös uusi vastaus kysymykseen siitä, mihin Suomi tarvitsee jääkiekkoaan, miksi laji on tärkeä ja merkittävä.

Onko Liigalla aito visio siitä, minkälainen yhteisö se haluaa 2030-luvulla olla – ja miten se kanavoi ympäröivää yhteiskuntaa muuttavan dynamiikan ja uudistuvan arvopohjan puolelleen? Miten Liiga varmistaa, ettei se jää uuden dynamiikan ja arvoperusteisuuden jalkoihin?

Liiga on uusinut johtonsa isolta osin. Nyt uusilta johtajilta tarvitaan jargonin sijaan konkretiaa.

***

Liigan markkinointi on maalannut alkavasta kaudesta mielikuvaa "uutena tarinana". Henkilöstövaihdokset ovat hyvä merkki. On ilmeisesti tunnistettu tarve johonkin uuteen.

Mikä se jokin uusi on?

Ja miten se uusi kytkeytyy kaikkeen muutosdynamiikkaan, jota jääkiekon paikallisissa, valtakunnallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä on tapahtumassa?

Liiga-johtamisen yksi haaste on ollut siinä, että johtaminen on keskittynyt liiaksi jääkiekkoon. Ei ole oivallettu, että suurimmassa ja merkittävimmässä urheiluviihdekokonaisuudessa on kyse muistakin arvoista kuin pelistä. Jääkiekko on yhteiskunnallinen voima, ymmärsi se sitä itse eli ei.

Kun Liiga-seuroihin kiinnittyy vahvoja paikallisidentiteettiin liittyviä latauksia, aukeaa ilman isompaa markkinointiakin reitti yritysten, kuntapäättäjien ja tavallisen yleisön suuntaan. Seura voi olla monin tavoin hyödyllinen ympäristölleen, asettua sen palvelijaksi – ja hyötyä siitä itse.

Se, että on yhteiskunnallinen voimavara, sisältää ison mahdollisuuden, mutta myös riskin. Etenkin ajassa, jossa kaikkea yhteiskunnallisesti merkityksellistä tarkastellaan aiempaa monipuolisemman kysymyspatterin kautta. Oliko Liiga-johtajien koronakriisin aikainen konkurssipelottelu onnistunutta kriisiviestintää vai ihan vain valehtelua? Kertooko seuran arvoista, että Tappara harjoitutti koronaa sairastavia pelaajiaan? Miltä Jukurien maastokuvioiset peliasut näyttävät? Miten se Kärkkäinen-asia on Kärpille niin vaikea?

Ja toisaalta on oltava täysillä kiinni urheilussa. Vai miltä Ässien arvopuheet ovat kuulostaneet, kun kaukalossa ei tapahdu oikein mitään?

***

Turhan moni Liigan nykyinen vahvuus perustuu siihen, mitä tehtiin joskus ennen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen aluevaltausten ja toimintaedellytyksiä laajentaneiden tekojen lista on lyhyt. Tai ainakin onnistuneiden aluevaltausten.

Vaikka Liiga on tehnyt näyttäviä TV-sopimuksia ja pelaajakehitys on ollut kaikkien aikojen iskussa, sarjan kokonaistoiminta on jämähtänyt paikalleen.

Pelataan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ikääntyneissä halleissa. Jokuseen halliin on tehty kattavia uudistuksia, mutta jokainen voi verrata Vaasaa tai Poria Tampereeseen ja miettiä, mikä ero on kattavalla uudistuksella ja uudella hallilla.

Yleisömäärät ovat juuttuneet tasolleen – tai jopa laskukäyrälle. Bisnespohjan kasvattaminen ottelutapahtuman ulkopuolelle on alkutekijöissään. Ikuinen haaste siitä, miten Liigaa kehitettäisiin enemmän liigana, on yhä auki.

Lisäksi Liiga on kovin hiljaa silloin, kun Suomessa yritetään käynnistellä keskustelua huippu-urheilun kehittämisestä kokonaisuutena ja urheilun roolista osana yhteiskuntaa. Pakoilevaa käytöstä yhteisöltä, joka on koko kotimaisen urheilun ykköstuote.

***

Koronan ja Venäjän hyökkäyssodan kaltaiset konkreettiset asiat heiluttavat perusrakenteiden ohella myös arvomaailmaa ja tärkeysjärjestyksiä. Ajassamme kohdistuu kaikkeen elinkeinotoimintaan yhä vahvemmin arvoperusteinen tarkastelukulma.

Se haastaa myös urheilua. Ei ole samantekevää, mihin rooliin urheilu asemoituu vaikkapa ihmisoikeuksiin, ilmastokysymyksiin tai tasa-arvoon liittyvässä keskustelussa. Myös se on olennaista, millaista ihmiskäsitystä Liiga kutsuu mukaansa.

Nämä asiat ja niihin liittyvät sanat tuntuvat monen Liiga-ihmisen suussa hieman vierailta, mutta niitä olisi opittava käyttämään. Etenkin johtoportailla osaamisvaatimuksiin kuuluu jatkossa kyky keskustella muun yhteiskunnan kanssa totuttua laajemmasta aihekirjosta.

Lisäksi olisi hyvä muistaa, että haastavien kysymysten kanssa ennakointi on puoli voittoa. On parempi vastata ennen kuin joku kysyy. Reagoimaan joutuva on jo puolitiessä tappioon. Esimerkiksi juuri nyt olisi piristävää nähdä Liiga-johtaja, joka pitäisi oma-aloitteisesti mediatilaisuuden ja ilmoittaisi: "Suomalainen yhteiskunta on kohtaamassa energiakriisin. Me tässä seurassa osallistumme yhteisiin säästötalkoisiin seuraavasti..."

***

Kaikessa johtamisessa ja kehittämisessä on lähtökohtana kysymys todellisuuskuvasta. Siis siitä, miten realistisesti yhteisö osaa nähdä oman todellisuutensa ja merkityksensä ympäristölleen.

On tärkeää ymmärtää oma kehitysvaihe, mutta yhtä tärkeää on olla hajulla siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Siis siitä, mikä ohjaa jatkossa ympäröivän yritystoiminnan, poliittisten päättäjien ja tavallisen katsomokansan mieltymyksiä sekä prioriteetteja.

Liigassa oli ymmärrys tästä 1980- ja 1990-luvulla, mutta sittemmin ei oikein ole näkynyt elonmerkkejä pelikirjan päivittämisestä. Toki on hyviä paikallisia seuraesimerkkejä, joissa on osattu laajentaa bisnespohjaa ja perustella omaa merkitystä omalle paikkakunnalle paremmin. Mutta Liiga-kokonaisuudessa on totuttu koneiston tasaiseen hyrinään. Ei ole ollut hoksaamista seurata niin tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu.

***

On oireellista, että tulevaisuutta koskeva pohdiskelu rajoittuu lähinnä keskusteluun Jokerien kohtalosta ja ylipäänsä joukkuemääristä. Aihe on erittäin tärkeä, mutta se on silti suhteettomassa roolissa – aivan kuin moinen olisi jääkiekkojohtamisen olennaisin haaste tällä vuosikymmenellä.

Siinä missä aiemmin seuroille hurrattiin, jos ne voittivat pelejä ja onnistuivat olemaan tekemättä konkurssia, ovat kriteerit tiukentuneet. Vaaditaan urheiluosaamisen ohella myös uskottavuutta bisneskokonaisuutena.

Se, että Suomessa hermostuttiin jääkiekon Venäjä-yhteyksiin ja Jokereiden reissuihin Valko-Venäjällä, on vasta alkua. Arvoperusteista tarkastelua tulee koko ajan lisää. Mitä tärkeämpää Liigasta ympäristölleen tulee, sitä kriittisemmin sen toimintaa tarkastellaan myös arvoperusteisesti.

Miten tämä on Liigassa huomioitu?

Jari Kupila on Suomen tunnetuimpia urheilujournalisteja. Hän on Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja ja tietokirjailija, joka valmistelee Jyväskylän yliopistolle väitöskirjaa urheilun roolista osana suomalaisen yhteiskunnan modernisaatioprosessia. Jatkoajan uutta Kupila-palstaa julkaistaan joka toinen viikko. Kupila tunnetaan perinnelajien, kuten yleisurheilun, pesäpallon ja maastohiihdon, miehenä. Nyt hän astuu metsästä valoon, jääkiekkoon.