KooKoo-hyökkääjien pelaajatodistukset 2007-2008

MESTIS / Artikkeli
KooKoossa hyökkäsi kauden aikana lähes kahdeksan ketjullista hyökkääjiä. Vaihtuvuutta siis riitti, mutta helmet ja runkomiehet erottuvat myös pelaaja-arvioista.

Kenttäpelaajien tilastoissa on merkittynä pelatut ottelut, tehopisteet ja rangaistusminuutit. Plusmiinuslukeman jälkeen on suluissa ne maalilukemat, joista tehotilaston saldo muodostuu. Kaikista peleistä alemmilla sarjatasoilla, nuorissa tai ulkomailla ei tilastoida plussia ja miinuksia.



Eemeli Arola

Runkosarja: 36. 3+2=5, 16min, +1 (7-6)

II-div (HC Kuusankoski): 1. 1+0=1, 2min,

Playoffs: 1. 0+0=0, 0min, +0 (0-0)



Viimeisenä KooKoon 86-ikäluokan lupauksista Mestis-vuoronsa saanut Arola ansaitsisi täydet pisteet työmäärästään. Arola haki hanakammin taklauksia kuin kukaan toinen joukkueen hyökkääjistä ja antoi täydet sata prosenttia aina, kun vain kentälle pääsi. Jo harjoituspeleissä nähty yritteliäs ilme toikin nuorelle hyökkääjälle vakiopaikan kokoonpanossa runkosarjaotteluissa lokakuusta lähtien.

Arola aloitti noin puolet peleistään kolmantenatoista hyökkääjänä ja pelasi loput ottelunsa muutamaa poikkeusta lukuun ottamassa neloskentän laidoilla. Rooliin nähden kolme maalia olikin ihan kelvollinen saldo. Suurempaan rooliin erittäin kankeasta hyökkääjästä ei kuitenkaan ollut. Varsin rajallisesta liikkeestä johtuen Arola ei päässyt jakamaan taklauksiakaan niin ahkerasti kuin olisi halunnut. Mestis-ura edellyttäisikin parempaa potkua.

Tähtihetki: Uran ensimmäisen Mestis-maalinsa Arola teki yhdeksännessä pelissään Kajaanissa, mutta tuolloin ilo tuskin oli ylimmillään 8-2-tappion jälkeen. Paria viikkoa myöhemmin toinen maali syntyi maukkaampaan saumaan, voitokkaassa pelissä KooKoo-SaPKo (6-2, 17.11.). Arola alusti ensin toisessa erässä tärkeän 4-2-maalin – ensimmäisen Jaakko Rädyn uralla – ja viimeisteli itse loppulukemat pelin viimeminuuteilla. Omiin ei mennyt yhtään, mutta plakkariin irtosi kauden ainoat kolme tähteä.

Kory Baker

Tanskan liiga (Nordsjælland Cobras): 13. 2+2=4, 10min,

Runkosarja: 16. 11+21=32, 47min, +11 (24-13)

Playoffs: 7. 6+4=10, 35min, +2 (6-4)

George Nistasin monivuotinen tutkapari aloitti kautensa Tanskassa, jossa peli ei kulkenut läheskään toivotulla tavalla. Sen sijaan Kouvolassa kanadalaissentteri osoittautui heti loistohankinnaksi saavuttuaan marraskuun puolivälissä. Puheet kaikkien aikojen kovimmasta Mestis-pelaajastakaan eivät ole täysin katteettomia.

Baker iski keskimäärin kaksi tehopistettä jokaisessa runkosarjaottelussaan ja osoitti puolikuntoisuudestaan huolimatta vaarallisuutensa myös pudotuspeleissä. Loukkaantumiset sotkivat kuitenkin kevättä harmillisesti. Leuka murtui harjoituksissa, kun Baker ja Antti Sierman törmäsivät, ja vamma piti kanadalaistähden sivussa neljästä ottelusta tammikuussa. Runkosarjan lopussa polvivamma vaati pidempää huilia, mutta leikkauskunnossa ollut sentteri sinnitteli pudotuspelit läpi.

Aivan täydellinen pelaaja ei toki Bakerkaan ollut – ja sellaista tuskin tullaan Mestiksessä näkemäänkään. Kanadalaisen oli vaikea käsitellä kauden viimeisiä tappioita ja etenkin Nistasin sivussa ollessa Baker sortui ajoittain liialliseen yksinyrittämiseen. Halu ratkaista pelejä näkyi välillä niin, että Baker yritti ensin viedä kiekon vastustajalta, sitten hyökkäysalueelle, rakentaa paikkaa ja lopulta viimeistelläkin. Toisaalta taas juuri suoraviivaisuutta ja vastuunkantoa KooKoo-hyökkäys kaipasikin.

Komea kausi kasvatti taatusti niin palkkapyyntöä kuin kiinnostuneiden ottajienkin määrää. Huhuissa Baker on yhdistetty jopa SM-liigaan. Ratkaisu ensi kauden osalta odottanee polvileikkauksesta toipumista.

Tähtihetki: Bakerin osalta koko KooKoo-ura oli käytännössä yhtä tähtihetkeä. Kanadalaisen kauteen mahtui hurjia piste-iloitteluja: kolmen pisteen iltojen lisäksi jopa nelöjää tai viittäkin. Vaan valitaan tällä kertaa tähtiottelun sijasta yksi yksittäinen hetki, olkoonkin että ottelu KooKoo-Hokki (2-4, 12.1.) oli tappiollinen. Baker syötti ottelussa isäntien molemmat maalit. Esityö 2-3-kavennukseen ihmetytti pelin jälkeen jopa Kai Suikkasta, joka hämmästeli alivoimalla neljää hokkilaista vastaan vääntänyttä kanadalaista. Baker vei ruumiin- ja tahdonvoimalla kiekon kainuulaiskulmauksessa ja passasi Samu Vilkmanille helpon tekopaikan.

Ville Eskelinen

Runkosarja: 19. 2+9=11, 44min, -2 (9-11)

SM-liiga (HPK): 30. 2+3=5, 18min, -5 (5-10)

Try-outin jälkeen sopimuksen HPK:n kanssa solminut raamikas hyökkääjä tuli Kouvolaan runkosarjan käynnistyttyä ja maalasi heti debyytissään. Kakkossentteriksi istutettu kuopiolainen hoiti leiviskänsä kelvollisesti ja pääsi loukkaantumissumassa pelaamaan ykkösnyrkissäkin.

Viiden tehottoman pelin jälkeen löysi jälleen marraskuun lopussa paremman vireen, mutta siitä ei enää ollut iloa KooKoolle. Loukkaantumista kärsinyt HPK kutsui Eskelisen takaisin riveihinsä. Alun perin liigakomennuksen piti kestää vain viikon ajan, mutta kun pahasti rämpinyt Kerho tyhjensi joukkuettaan, löytyi Villelle tarvetta. Loppukaudesta Eskelinen saikin vastuuta liigajoukkueessa ihan mukavasti.

Kookkaana ja melko monipuolisena sentterinä Eskelisellä voi olla edessään kunnollinen liigaura. Tosin esimerkiksi ulkoisesti samantyylisen Vili Sopasen tasolle on vielä matkaa. Eskelinen liikkuu kokoisekseen ihan kelvollisesti ja suojaa kiekkoa hyvin, joten kohti maalia kaartavaa miestä on vaikea pysäyttää. Tekopaikoissa kädet kuitenkin jäätyvät lähes joka kerralla. Eskelisellä on sopimus HPK:n kanssa ensi kaudesta.

Tähtihetki: Eskelinen osui maalirautojen väliin heti ensimmäisessä KooKoo-ottelussaan, mutta ehti pelata sen jälkeen peräti 17 ottelua maaleitta, kunnes onnistui jälleen pelissä KooKoo-Titaanit (4-3rl, 24.11.). Pitkänhuiskea sentteri nosti kyseisessä pelissä tasoaan selvästi vaisuimmista edellisviikoista ja olisi voinut tehdä useammankin maalin kotkalaisten verkkoon. Ottelu jäi Eskelisen viimeiseksi KooKoo-paidassa.

Oskar Essen

Runkosarja (Titaanit): 24. 5+7=12, 14min, -6 (13-19)

Runkosarja (KooKoo): 16. 5+4=9, 2min, +1 (6-5)

Playoffs (KooKoo): 8. 2+0=2, 2min, -2 (2-4)


Kun pelaaja on ehtinyt edustaa kahden kauden aikana jo neljää eri Mestis-seuraa, voi jo siitä päätellä, ettei kaikki ole mennyt ihan nappiin. FPS:ssa läpimurtonsa tehnyt turkulainen siirtyi täksi kaudeksi Titaaneihin kovin odotuksin. Sarjanousijan kausi oli kuitenkin yhtä tuskaa ja lupaavan alun jälkeen myös joukkueen ykköshyökkääjäksi kaavailtu Essen putosi harmaaseen massaan ja lopulta kärkikenttienkin ulkopuolelle.

Uusi mahdollisuus avautui Kouvolasta, jonne Essen siirtyi joulutauolla. Maaliahnetta laitahyökkääjää kaavailtiin jopa Sami Kaartisen korvaajaksi ja Essen saikin aloittaa useammankin pelin ykköskentässä – mutta lopetti harvemmin pelit samalla paikalla. Maalinteko tökki, puolustaminen ei pahemmin kiinnostanut ja otteista paistoi muutenkin tietynlainen haluttomuus ja huolimattomuus.

Paikkaansa koko kevään kokoonpanosta hakenut hyökkääjä haistoi kuitenkin ajoittain hyvin paikkoja ja onnistui saalistamaan etenkin vieraissa ylivoimapisteitä tililleen. Kouvolassa pelatuista runkosarjapeleistä saaliiksi jäi kuitenkin yksi ainoa tehopiste: sekin tyhjiin tehdystä maalista. Niinpä Essenistä jäi pettynyt kuva Kotkan lisäksi Kouvolassakin. Potentiaalia kuitenkin on, kunhan oikea paikka ja asenne vaan löytyy. Jatkuuko Mestis-kierros vielä vai kutsuvatko ulkomaat?

Tähtihetki: Voitokas K-Vantaa-KooKoo (2-4, 2.2.) oli Essenin KooKoo-ajan ainoa useamman tehopisteen ottelu. Teemu Ramstedtin sentterikseen saanut Essen iski Vantaalla ylivoimamaalin ja syöttikin vielä toisen.

Matti Huilla

Runkosarja: 13. 0+6=6, 12min, +4 (5-1)

Playoffs: 8. 0+2=2, 0min, -5 (2-7)



Huillan Mestis-uran alku on ollut hyvin ohdakkeinen. Tulokaskausi Mestiksessä jäi kesken, kun nuorukainen palasi SaPKosta JYPin junioreihin. Kausi KooKoossa oli puolestaan loppua jo ennen kuin pääsi käyntiinkään. Sentteri joutui polvileikkaukseen jo ennen ensimmäistäkään harjoitusottelua ja ensiarvioiden mukaan jopa koko kausi oli vaarassa.

Huillan toipuminen sujui kuitenkin ennustettua nopeammin ja mies palasi kaukaloon jo tammikuun lopussa ja pelasi kauden viimeiset parikymmentä ottelua. Pitkä pelitauko ei ainakaan aluksi otteissa näkynyt. Runkosarjassa lähinnä kolmos-neloskenttien keskellä pelannut Huilla hoiti tonttinsa hyvin: piste silloin tällöin ja puolustuspäässä lähes virheetöntä peliä.

Pudotuspeleissä tahti osoittautui kuitenkin kovemmaksi ja omissa soi aivan liian usein. Väläytteli kuitenkin vaikeista lähtökohdista huolimatta potentiaaliaan ja ansaitsi jatkosopimuksen KooKooseen.

Tähtihetki: Huilla teki yllättävänkin väkevän paluun kaukaloon ottelussa KooKoo-Titaanit (7-1, 23.1.). KooKoo-debyytti tuotti tilille heti yhden syöttöpisteen ja teholukemat 2-0. Kyseessä oli myös ainoa ottelu, jossa Huilla pääsi Jatkoajan tähdille.

Sami Kaartinen

Runkosarja: 17. 12+12=24, 4min, +6 (15-9)

Sveitsin B-liiga (EHC Olten): 20. 19+9=28, 2min,

Sveitsin B-liiga, playoffs (EHC Olten): 5. 0+4=4, 2min,


Pelipaikkaa ulkomailta kytännyt Kaartinen liittyi KooKoon riveihin aivan runkosarjan kynnyksellä ja nosti heti kouvolalaishyökkäyksen tasoa pykälällä tai parilla. Edelliskaudet KalPassa hyökännyt Kaartinen jäi nollille vielä avausottelussa, mutta ylsi heti sen jälkeen viiden ottelun maaliputkeen ja otti paikkansa KooKoon tehokkaasta ykköskentästä.

Kaartisen, Nistasin ja Mikko Liukkosen tuhoisa troikka hajosi kuitenkin pian, kun Kaartinen loukkasi olkapäänsä epäonnistuttuaan Markku Flinckin taklauksen vastaanottamisessa. Vamma piti teholaiturin sivussa kymmenen pelin ja puolentoista kuukauden ajan, mutta kaukaloon palattuaan tehot olivat ennallaan.

Kaartinen ehti pelata vielä ennen joulutaukoa ja siirtymistään Sveitsin B-liigaan kymmenen ottelua KooKoon paidassa, joissa iski peräti 16 tehopistettä. Oltenissa tehotahti oli vielä pykälän verran hurjempi.

Tähtihetki: Kaartinen oli hyvässä iskussa aina kaukaloon kyettyään, mutta kauden kuudes ottelu HeKi-KooKoo (2-3, 26.9.) jäi ainoaksi, jossa hän maalasi kahdesti. Tiukassa ottelussa maalit tulivat tarpeeseen ja venyttivät Kaartisen maaliputken peräti viiden ottelun mittaiseksi.

Jukka Korhonen

Runkosarja: 22. 0+1=1, 6min, -2 (2-4)

II-div (HC Kuusankoski): 2. 0+1=1, 2min,



Korhonen polki kolmannella KooKoo-kaudellaan pahasti paikoillaan, eikä jääminen kasvattiseuraan ollut välttämättä paras valinta kiekkouran kannalta. Väläytteli jälleen ajoittain ja hankki jokusen jäähyn vastustajalle, mutta tulostakin pitäisi tulla, jos ja kun vahvuudet ovat hyökkäyspään pelissä.

Terveenä ollessaan Korhonen kuului vakiokokoonpanon pelaajiin ja sai jokusen näyttöpaikankin. Tehot jäivät kuitenkin minimiin, eikä nousu nelosesta ylemmäs ollut missään vaiheessa järin todennäköinen skenaario. Kausi – ja todennäköisesti Mestis-urakin ainakin tällä haavaa – päättyi tammikuussa harjoituksissa tapahtuneeseen yhteentörmäykseen ja pahaan polvivammaan.

Eemeli Koskelainen

Runkosarja: 30. 2+3=5, 14min, 0 (8-8)

Playoffs: 6. 0+0=0, 0min, -2 (0-2)

Koskelainen jatkoi kotkalaiskosiskeluista huolimatta Kolekin luottomiehenä ja sai tälläkin kaudella tasaisesti vastuuta rikkovassa roolissa kolmos-neloskentissä. Kehitys kiekollisessa pelissä polkee paikoillaan, mutta Koskelainen osoitti tarpeellisuutensa jälleen muilla osa-alueilla.

Monipuolinen hyökkääjä täytti paikkansa niin keskellä kuin laidallakin ja kuului alivoimien vakiotappajiin. Aiemmin lähinnä hämmentävänä energiapelaajana sinkoillut Koskelainen on kehittynyt niin aloittajana kuin pelinlukemisessakin ja voi nousta urallaan arvostetuksikin puolustavaksi hyökkääjäksi.

Nilkkavamma piti Koskelaisen sivussa yli parin kuukauden ajan juuri silloin, kun KooKoon peli oli makeimmillaan. Hän palasi kuitenkin loppukevääksi vakiomiehistöön ja jatkaa kasvattiseurassaan myös ensi kaudella.

Tähtihetki: Työn raskaan raataja ei pahemmin otsikoissa paistellut. Karnevaaliottelussa KooKoo-Titaanit (7-1, 23.1.) tilille tuli kauden toinen – ja viimeinen – maali, sekä teholukemat 2-0.

Aapo Lampinen

Runkosarja: 43. 8+12=20, 36min, +5 (24-19)

Playoffs: 3. 0+1=1, 4min, +0 (2-2)



Lampinen oli hyökkäyspään selvimpiä pettymyksiä – olkoonkin, että parikymmentä tehopistettä on ihan kelvollinen saldo kolmosketjun hyökkääjälle. Lampisen kehityskäyrän odotettiin kuitenkin jatkavan nousuaan aiempien kausien tapaan. Aapon maalijyvä oli kateissa jo harjoituspeleissä ja edelliskausien yllättäjäketjun hajoaminen teki runkosarjan startinkin hankalaksi. Valtteri Skyttä oli päättänyt laittaa akateemisen uran kiekkouran edelle ja Ilkka Saarelakin jätti Kouvolan taakseen jo alkusyksystä.

Lampinen joutuikin nyt hakemaan paikkaansa läpi kauden ja turhautuminen paistoi ajoittain otteista. Loka-marraskuun tienoilla vire tuntui löytyvän ja Aapo saalisti kakkoskentässä hyvin pisteitä. Kauden edetessä hanat sulkeutuivat kuitenkin totaalisesti, eikä Lampinen maalannut kertaakaan tammikuun jälkeen. Pudotuspelien lähestyessä perheenlisäystä odotellut Lampinen katosi kuvioista totaalisesti, vaikka olikin runkosarjassa osunut kolmesti LeKin verkkoon.

Yrityksen puutteesta laituria ei voi kuitenkaan syyttää. Lampinen oli koko joukkueen ahkerin laukoja. Nuorena, maaliahneena ja potentiaalisena rightin hyökkääjänä Lampisella onkin edelleen mahdollisuudet urallaan pitkällekin. Ensi kaudella on edessä taas uusi yritys KooKoossa.

Tähtihetki: Tylsäksi menee, mutta myös Lampisen tähtihetki oli samaisen ennätysyleisön edessä kuin monella muullakin, eli ottelussa KooKoo-Titaanit (7-1, 23.1.). Ilta oli Lampisen kauden ainoa kolmen tehopisteen (1+2) urakointi ja teholukemakin oli komeasti 3-0. Maali jäi tosin kauden viimeiseksi.

Miikka Lindholm

Runkosarja: 31. 7+7=14, 35min, +3 (19-16)

Playoffs: 8. 4+0=4, 4min, -6 (3-9)



Lampisen tavoin myös Lindholmin odotettiin kuuluvan KooKoon ratkaisuhyökkääjiin, mutta kaudesta tuli nihkeä ja rikkonainen. Yrityksen puutteesta ei voi syyttää Miikkaakaan; luistin liikkui ja paikkoja siunaantui, mutta sisään ei meinannut upota vahingossakaan.

Kun kokenut hyökkääjä kärsi vielä marraskuusta lähtien säännöllisesti vammoista, oli tuloksena Mestis-uran heikoin kausi. Lindholm jäi nyt toista kertaa alle kymmeneen maaliin ja ensimmäistä kertaa alle kahteenkymmeneen pisteeseen. Oman jäähyennätyksen herrasmiespelaaja tosin teki, lennettyään suihkuun epäonnekkaasta korkeasta mailasta.

Komeat ratkaisumaalit pudotuspeleissä jättivät muikean jälkimaun, mutta eivät täyttäneet mahaa vaisun runkosarjan jälkeen. Kahden KooKoo-kauden jälkeen Lindholmin matka jatkuu Mikkeliin.

Tähtihetki: Lindholm nousi ratkaisijaksi pudotuspeleissä, mutta kenties kaikkein kirkkaimpana hänen tähtensä tuikki ottelussa Jukurit-KooKoo (4-6, 5.12.). Sairastuvalta palannut hyökkääjä iski mikkeliläisten maaliin kahdesti: voittomaalin jopa kaatuessaan ja ansaitsi tehokkaalla taistelullaan runkosarjan ainoat kolme tähteään.

Mikko Liukkonen

Runkosarja: 18. 6+9=15, 30min, +2 (12-10)

Playoffs: 8. 2+6=8, 4min, +1 (6-5)



Liukkosen varaan oli budjetoitu paljon KooKoon hyökkäystehoista, mutta kapteeni päätyi lopulta viettämään leijonanosan kaudesta sairastuvalla. Harjoitusotteluissa supertehokkaasti sentterinä häärinyt maaliruisku aloitti runkosarjankin vahvasti, vaikka vanha käsivamma heijastuikin otteisiin tekopaikoissa. Hän oli kuitenkin tärkeä lenkki ykköskentän laidalla.

Tähtihyökkääjän odotettiin selviävän tähystysleikkauksella ja lyhyellä levolla, mutta lokakuun maaottelutauko venähti lopulta Liukkosen osalta kolmen ja puolen kuukauden mittaiseksi, kun käden osalta jouduttiinkin todellisiin rakennuspuuhiin.

Luigi palasi kehiin helmikuussa ja ehti pelata seitsemän viimeistä runkosarjapeliä ennen playoffien käynnistymistä. Pudotuspeleissä taitava hyökkääjä olikin jo hyvässä iskussa. Liukkonen tulee olemaan jälleen ensi kaudella korkealla sarjan pistepörssissä, mikäli vain välttyy uusilta loukkaantumisilta.

Tähtihetki: Liukkonen oli KooKoon parhaimmistoa pudotuspeleissä. Kolmannessa ja ratkaisevassa puolivälierässä KooKoo-LeKi (5-4ja, 12.3.) Liukkonen maalasi kahdesti ja voitti osuutensa puhtaasti 2-0, saalistettuaan kahdesta ensimmäisestä kamppailusta tililleen yhteensä neljä syöttöpistettä.

Mikko Mattila

EPIHL, Iso-Britannia (Chelmsford Chieftains): 13. 10+19=29

Runkosarja: 16. 3+2=5, 12min, +1 (5-4)

Playoffs: 8. 3+0=3, 8min, -3 (1-4)


Mattila siirtyi täksi kaudeksi Englantiin kipparoituaan edellisvuonna KooKoota todella tehokkaasti. Pelit saarivaltiossakin kulkivat todella tehokkaasti, mutta brittien kakkosliigan taso osoittautui ammattimiehelle pahaksi pettymykseksi. Mattila palasikin taistelemaan kouvolalaisten riveihin joulun alla.

Heikompitempoiset brittipelit näkyivät Mamban otteissa, eikä monipuolinen hyökkääjä saanut tällä kertaa läheskään parasta irti itsestään. Runkosarjassa Mattila haki paikkaansa joukkueesta. Hän toi kaivattua fyysisyyttä hyökkäykseen, mutta tehomerkinnät olivat harvassa.

Vammat haittasivat pudotuspeleihin valmistautumista ja rooli jäikin lopulta aika pieneksi. Vahva jässikkä esiintyi playoffeissa eräänlaisena supersubina, joka pelasi usein vain ylivoimia. Roolissaan Mattila oli hyvä: iski muutaman makoisan YV-maalin ja teki tehokkaan maskin pariin muuhun. Herkkyys pitää kuitenkin löytyä kesän aikana, sillä muuten kovinkaan taistelija ei Allsvenskanissa pärjää.

Tähtihetki: Mattilan tehot jäivät KooKoossa odotettua pienemmiksi, mutta melkeinpä kaikki kuusi maalia tulivat todella tärkeisiin paikkoihin. Ottelussa KooKoo-SaPKo (1-0, 23.2.) Mattilan maali oli todellakin tarpeen, sillä se jäi koko pelin ainoaksi.

Tatu Miettinen

Runkosarja: 45. 4+21=25, 36min, +12 (33-21)

Playoffs: 8. 0+5=5, 6min, +0 (4-4)



Joensuusta siirtyneen sentterin alkukausi KooKoossa ei liikoja lupaillut. Harjoituspeleissä Miettinen oli ollut joukkueen parhaimmistoa, mutta runkosarjan käynnistyessä oikein mikään ei luonnistunut. Tehot olivat totaalisen kateissa, eikä viisikonjohtaminen puolustuspäässäkään oikein luonnistunut. Miettinen putosi välillä jopa nelossentteriksi.

Luottoa kuitenkin riitti – jopa niin paljon, että kokenut hyökkääjä nostettiin virkaa tekeväksi kapteeniksi. Miettinen vastasi huutoon: nosti tasaisesti tasoaan, avasi marraskuun lopussa viimein kauden maalitilinsäkin ja oli lopulta yksi KooKoon tärkeimmistä lenkeistä. Kevään loukkaantumissumassa Miettinen joutui urakoimaan ykkös-kakkosketjujenkin keskellä ja keräsikin näiltä tonteilta kohtalaisen määrän syöttöpisteitä.

Takavuosien kiekolliseksi tähdeksi Miettisestä ei näyttäisi enää olevan. Omimmassa roolissaan kolmoskentän fiksuna ja työtä pelkäämättömänä kahden suunnan sentterinä hän on kuitenkin kutakuinkin parasta, mitä Mestiksessä voi olla. Kaikki kauden ottelut urakoinut Miettinen kuului joukkueen onnistujiin myös pudotuspeleissä ja jatkaa KooKoon runkomiehenä myös ensi kaudelle.

Tähtihetki: Miettinen antoi oivan näytteen periksi antamattomuudestaan toisessa välierässä KooKoo-TuTo (4-3ja, 19.3.). Miettisen peli päättyi avauserässä hetkeksi, kun naama valui verta Matti Pelkosen taklauksen jälkeen. Pikaisen paikkailuoperaation jälkeen Miettinen palasi kuitenkin kaukaloon ja vei heti kiekon Petri Koivisto isosta lavasta ja syötti Samu Vilkmanin iskemään 2-1-johtomaalin. Miettinen kirjasi syöttöpisteen myös Miikka Lindholmin jatkoaikamaalista.

George Nistas

Runkosarja: 35. 19+24=43, 16min, +12 (33-21)

Playoffs: 7. 2+8=10, 2min, +2 (6-4)



Ruotsin divarista löydetty kanadalainen osoittautui KooKoo-hyökkäyksen suurimmaksi – ja ennen kaikkea tärkeimmäksi – yllättäjäksi. Sentteriosastoa pidettiin kouvolalaisten akilleen kantapäänä, eikä Nistasinkaan odotettu olevan kuin korkeintaan ajoittain väläyttelevä kolmoskentän pikkunäppärä sentteri.

Kolmosessa kanadankreikkalainen kautensa aloittikin, mutta osoitti jo ensiotteillaan sen olevan väärä paikka. Nistasista tulikin pian KooKoon suvereeni ykkössentteri ja sarjan vaarallisimman ylivoiman aivot. Nistas takoi pisteitä niin Liukkosen ja Kaartisen kanssa kuin ilmankin illasta toiseen ja osoittautui älykkään pelintekijän lisäksi myös kylmähermoiseksi ratkaisijaksi.

Koko sarjassa eniten voittomaaleja tehneen sentterin arvo nousi entisestään, kun hän houkutteli vanhat pelikaverinsakin Kouvolaan. Yhdessä Bakerin kanssa Nistas muodosti runkosarjassa pitelemättömän parivaljakon. Nistas hoiti mukisematta puolustusvelvoitteensa ja osoittautui erinomaiseksi aloittajaksikin, mutta sopeutui hyvin myös laitahyökkääjän tontille.

Kevät jäi nivusvaivojen johdosta pahasti rikkonaiseksi, mutta Nistas taisteli leikkauskuntoisenakin hyvät pudotuspelit. Fanien suosikiksi noussut taituri oli monessakin mielessä KooKoon pelastus, mutta ensi kaudella edessä siintänee uudet haasteet uusissa maisemissa.

Tähtihetki: Pisteitä ropisi runkosarjassa illasta toiseen, mutta puolivälierät todistivat että Nistasista on iloa kovissakin peleissä. Lempäälän ottelussa LeKi-KooKoo (2-5, 10.3.) Nistas alusti kaksi ylivoimaosumaa ja maalasi itse alivoimalla. Tehosarakkeeseenkin kirjattiin lukemat 2-0.

Henri Peltola

Runkosarja: 45. 10+15=25, 16min, +9 (26-17)

Playoffs: 8. 0+1=1, 8min, +2 (3-1)

Tryoutin jälkeen sopimuksen saaneen nuoren porilaisen oletettiin taistelevan lähinnä kolmos-neloskenttien peliajasta, mutta Peltola yllätti positiivisesti. Kausi käynnistyi nelosessa, mutta pirteät otteet eivät jääneet huomaamatta ja Peltola nousi pitkäksi toviksi jopa kakkosketjuun. Peltola olikin Miettisen ohella ainoa kaikki kauden ottelut pelannut kenttäpelaaja.

Peltola iski makeat tehot tulokaskaudellaan, etenkään kun hän ei ollut yltänyt vastaaviin lukemiin edes junioreissa. Tehot tulivat tyylistä tinkimättä: nuoren hyökkääjän ennakkoluuttomuus oli mukavaa seurattavaa läpi kauden. Peltola oli yksi joukkueen taitavimmista yksilöistä, eikä arastellut haastaa vastustajien pakkeja.

Viimeistelyterävyyteen jäi jonkin verran parannettavaa, eikä fysiikka tahtonut aina riittää laitaväännöissä. Pudotuspeleissä Peltola jäikin aika pahasti pimentoon, mutta oli kuitenkin jo todistanut Mestis-kykynsä. Ensi kauden suunnitelmista ei vielä tietoa.

Tähtihetki: Tuskin kukaan ottelua KooKoo-Jokipojat (6-0, 28.9.) paikanpäältä tai telkkarin välityksellä seurannut voi unohtaa Peltolan uran ensimmäistä maalia – siksi erikoinen se oli. Uransa kuudessa ensimmäisessä ottelussa kaksi syöttöpistettä kasannut Peltola sai maalitilinsä auki, kun joensuulaisten kanadalaisvahti Jocelyn Guimond tulkitsi tuomarimerkkejä väärin, suuntasi vaihtoaitioon ja antoi hölmistyneen hyökkääjän iskeä tyhjiin. Peltola syötti lisäksi yhden maalin ottelussa.

Petri Pyhäjärvi

Runkosarja: 35. 7+12=19, 10min, +6 (24-18)

Playoffs: 8. 2+2=4, 8min, -4 (3-7)

HeKistä siirtynyt Pyhäjärvi ei yltänyt tehopisteissä mitattuna aivan odotetulle tasolle, mutta paikkasi tilannetta monipuolisuudellaan. Valtaosan kaudesta kakkosketjun vasemmalla laidalla pelannut Pyhäjärvi nähtiin loukkaantumissumien aikaan niin sentterinä kuin pakkinakin.

Harjoituspeleissä Pyhäjärvi pääsi nauttimaan Liukkosen tarjoilusta ykköskentässä ja iski muhkeat tehot. Varakapteeni näytti jatkavan samalla tahdilla runkosarjassakin, kun hän vastasi syksyn ensimmäisestä KooKoo-maalista. Ketsuppipullon korkki raottui kuitenkin vasta syyspuoliskon viimeisissä peleissä: Pyhäjärvi yli tuplasi kauden aiemman pistesaldonsa naatiskeltuaan Salamoiden ja LeKin kustannuksella. Joulukuun Mestis-pelaajaa äänestettäessä Pyhäjärven edelle ehtikin vain seurakaveri Baker.

Kevät jäi rikkonaiseksi, kun nilkkavamma piti hyökkääjän sivussa kuukauden. Pyhäjärvi palasi kuitenkin kakkosketjun tontilleen pudotuspeleihin, joissa kuului isohkosta miinussaldosta huolimatta joukkueen onnistujiin. Jatkaa KooKoon runkohyökkääjänä myös ensi kaudelle.

Tähtihetki: Pyhäjärven osalta kauden tähtihetki on kaikista helpoin nimetä. Ottelu Salamat-KooKoo (2-10, 12.12.) oli niin KooKoolle kuin Pyhäjärvellekin täyden kympin peli. Nihkeästi syksyn mittaan tehoillut duunari oli osallisena puolassa KooKoon maaleista ja voitti osuutensa tasakentällisin 4-0.

Teemu Ramstedt

SM-Liiga (TPS): 38. 3+3=6, 10min, -6 (7-13)

Runkosarja: 9. 1+6=7, 4min, +1 (7-6)

Playoffs: 7. 2+2=4, 0min, +0 (3-3)

KooKoo kaipasi keväällä kiivaasti kakkossentteriä ja näytti jo löytäneen oivan sellaisen, kun siirtotakarajalla TPS:sta siirtynyt lupaava Ramstedt aloitti väkevästi. Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Ramu pyöritti peräti kuuden tehopisteen arvoisesti.

Kolhut sotkivat kuitenkin Ramstedtinkin kevättä ja seitsemästä viimeisestä runkosarjapelistä hän saalisti vain yhden syöttöpisteen. Pudotuspeleissäkään mies ei ollut täydessä iskussa, mutta väläytteli kolmoskentästä muun muassa kahdella maalilla TuTon verkkoon.

Taso nuorella pelaajalla tuntui ailahtelevan vielä jonkin verran, mutta taito riittää taatusti SM-liigaankin. Läpimurto isossa Mestis-roolissa ei tosin olisi välttämättä huono urasuunnitelma sekään, mutta nähtäväksi jää mihin miehen tie vie.

Tähtihetki: Ensimmäinen on joskus myös paras, tai ainakin nyt oli. TPS:stä siirtynyt sentteri oli liekeissä KooKoo-debyytissään K-Vantaa-KooKoo (2-4, 2.2.). Tehokasta ylivoimaa pyörittänyt Ramstedt oli osallisena kaikissa KooKoon maaleista saalistaen tehot 1+3.

Jaakko Räty

Runkosarja: 26. 1+1=2, 4min, +1 (7-6)

A-jun I-div: 29. 18+25=43, 20min,



Jo edelliskaudella parissa ottelussa tunnelmia haistellut juniorihyökkääjä oli KooKoon kenties suurin yllättäjä harjoitusotteluissa. Neljä maalia takasivat sopimuksen edustusjoukkueeseen – mutta tehoilu loppui kuin seinään heti, kun muste paperista oli kuivunut.

Räty sai syyspuoliskolla näyttöpaikkoja neloskentästä ja täytti sinällään paikkansa. Nuorukaisen vahvuudet ovat kuitenkin niin vahvasti kiekollisessa pelissä, että pelaajatyypiltään monikäyttöisemmät Arola ja Jukka Sompi nousivat kauden edetessä Rädyn ohi pelipaikkoja jaettaessa.

Rädyn kevät sujuikin lähinnä junioreissa, jossa hän pyöritti vastustajia usein mielin määrin. Mestiksessä kilpailu hyökkäävän roolin tonteista oli vielä liian kovaa, mutta ilme oli yritteliäs pienessäkin roolissa. Voi pelata vielä ensi kaudellakin yli-ikäisenä junioreissa, ellei Mestis-paikkaa irtoa.

Tähtihetki: Suurimmat tähtihetkensä Räty taisi kokea harjoituspeleissä, mutta mahtui runkosarjaankin sentään uran avausmaali. Se syntyi ottelussa KooKoo-SaPKo (6-2, 17.11.) Eemeli Arolan esityöstä. Jatkoajan tähdille Räty ei kuitenkaan tuollakaan kertaa yltänyt, kun muitakin onnistujia riitti.

Ilkka Saarela

Runkosarja: 7. 1+2=3, 2min, +0 (3-3)

Ruotsin I-div (Kiruna IF): 22. 9+16=25, 18min, +10 (22-12)

Ruotsin AllEttan (Kiruna IF): 10. 3+5=8, 22min, 0 (7-7)



Saarela joutui huilaamaan runkosarjan avauksen taklattuaan harkkapelissä K-Vantaan Marko Fromia pelikiellon arvoisesti. Rooli oli hiukan kateissa senkin jälkeen. Valtteri Skytän häviäminen ketjun keskeltä näkyi niin Saarelan kuin Lampisenkin tehoissa ja Laitilan Pikkujätti tekikin pian ratkaisunsa ja siirtyi Ruotsiin jo lokakuun alussa. vastuu olisi tosin jatkossa kasvanut KooKoossakin, mutta Kiirunassa Saarela kuului joukkueen kiistattomiin avainpelaajiin ja tehoili piste/peli-tahdilla.

Veli-Matti Savinainen

Runkosarja: 2. 1+1=2, 2min, +3 (3-0)

SM-liiga (Ässät): 48. 4+7=11, 52min, -3 (12-15)



KooKoo oli ollut kiinnostunut FPS:ssa vahvan kauden pelanneesta Savinaisesta jo kauden alla, mutta ymmärrettävästi Porista tarjottu pesti houkutti enemmän. Vaan sai KooKookin nauttia monipuolisen hyökkääjän palveluksista lokakuun lopussa. Epätieteellisen suppean otannan perusteella Savinainen olisi voinut olla ratkaiseva tekijä KooKoon kakkoskenttään, mutta hän palasi lainaltaan takaisin Poriin heti kahden matsin jälkeen. Kelvollisen tulokaskauden pelannut hyökkääjä jatkaa Ässissä.

Jukka Sompi

Runkosarja: 27. 1+3=4, 4min, +0 (7-7)

A-jun I-div: 21. 14+13=27, 64min,

Playoffs: 1. 0+0=0, 0min, +0 (0-0)



Sompi ei loistanut junioritutkaparinsa Rädyn tavoin harjoituspeleissä, mutta nousi sitkeydellä edustusmiehistöön. Teki Mestis-debyyttinsä marraskuun alussa Lempäälässä ja kuului sittemmin neloskentän runkohyökkääjiin aina pudotuspeleihin asti.

Junioreissa tehoilemaan tottuneelta Sompiltakin jäivät maineteot vähiin Mestiksessä: kauden ainoa maali syntyi syyspuoliskon päätösottelussa LeKiä vastaan, päästyään kokeilemaan kolmoskentässä. Monipuolisuus takasi kuitenkin pelipaikan. Sompi pystyi pelaamaan hyvin puolustavammassa roolissa, vaikka viisikkopelin ohjaus sentterinä ajoittain ongelmia tuottikin.

Rädyn tavoin myös Sompi voi pelata vielä ensi kaudellakin A-nuorissa.

Tähtihetki: Junioreista mukaan noussut hyökkääjä ehti avata maalitilinsä jo kauden syyspuoliskolla, mutta ratkaisurooliin hän nousi vasta runkosarjan viimeisessä ottelussaan Titaanit-KooKoo (2-5, 29.2.). Sompi aloitti ottelun kolmantenatoista hyökkääjänä, mutta pääsi pelin aikana kehiin. Tuloksena kaksi maalisyöttöä ja tehosaldo 2-0.

Petteri Tasku

Runkosarja (KooKoo): 3. 0+0=0, 0min, -3 (0-3)

Runkosarja (Jokipojat): 8. 2+2=4, 8min, 0 (3-3)

SM-liiga (Ässät): 39. 6+5=11, 26min, -4 (13-17)

Ässien neloskentän hyökkääjä käväisi avittamassa loukkaantumissumasta kärsinyttä KooKoota marraskuun alussa. Kolmen vieraspelin keikkahommasta ei kuitenkaan pahemmin muisteltavaa jäänyt: tilastoihin kirjattiin kakkoskentästä käsin vain miinuksia. Kävi myöhemmin Jokipojissakin, jossa oli jo likipitäen vahvistus, kunnes palasi kasvaneeseen rooliin Ässiin. Ei kuitenkaan ole välttämättä jatkamassa Porissa.

Samu Vilkman

Runkosarja: 40. 17+15=32, 16min, 0 (23-23)

Playoffs: 8. 2+1=3, 0min, -4 (3-7)



HeKissä viime kaudella debytoinut Vilkman oli yksi KooKoon onnistuneimmista hankinnoista. Laitahyökkääjä pelasi jo harjoituspelit piste/peli-tahdilla ja maalasi runkosarjassakin tasaisella tahdilla avattuaan maalitilinsä neljännessä ottelussa. Vilkman oli lopulta KooKoon toiseksi paras maalintekijä ja pistemies heti Nistasin jälkeen, vaikka kärsi monen muun tavoin loppukaudesta pikkuvammoista.

Puolustuspään pelaamiseen jäi vielä runsaasti parannettavaa, mutta hyökkäysmaalin lähettyvillä Vilkman oli alati vaarallinen. Kaipasi kyllä vierelleen ruokkijia. Iso osa pisteistä, marras-joulukuun seitsemän pelin pisteputki mukaan lukien, syntyikin kärkimiesten rinnalta, eikä Vilkman mälläillyt pisteillä kakkos-kolmoskentissä pudotuspelit pelattuaan.

Hyvät ketjukaverit eivät kuitenkaan nollaa Samun saavutuksia, sillä hän luki paikat hyvin ja iski kiekot varmasti sisään. Karvaimmin Vilkmanin taidot joutui toteamaan HeKi. Hyökkääjä kiusasi vanhoja pelikavereitaan jokaisessa pelissä yhteistilastoin 3+2 ja +4. Hiomaton timantti kasvaa korkoa KooKoossa ainakin vielä ensi kauden.

Tähtihetki: Vilkman ei tähdillä juhlinut, vaikka olikin KooKoon tehopelaajia läpi kauden. Ottelussa KooKoo-Jukurit (4-2, 20.10.) edes puusilmäisin raati ei kuitenkaan voinut sivuuttaa laitahyökkääjää kolmen tähden pallilta. Vilkman oli ratkaisijana tehoillaan 2+1 Jukureiden kaatuessa hurjan alkumyräkän myötä.

Lue myös: Joukkueellinen onnistujia – KooKoon pelaajatodistukset 2007-2008

» Lähetä palautetta toimitukselle