Ex-pelaaja Ryan Whitney lähti vitsailemaan raiskauksella liittyen Toronto Maple Leafsin ja Boston Bruinsin pudotuspelisarjaan. Eikö Pohjois-Amerikassa lueta uutisia, mikä on raiskausten ja jääkiekon todellinen yhteys?
Leafs fans I feel for you guys. This ain’t right. pic.twitter.com/1ZlCVMOiFr
— Ryan Whitney (@ryanwhitney6) April 28, 2024
Wennström: Kuinka epävarma ja huomionkipeä entinen NHL-pelaaja voikaan olla. Maailman korkeimpaan kiekkoliigaan koville palkoille ja sitten miljonäärinä aikaisia eläkepäiviä viettämään. Kas, nyt potkitaan heikompia päähän. Whitneyn ura taisi olla hänen julkinen aikuiselämänsä pienoismuodossa, uran kärkeen melkein 60 pistettä puolustajana, ja sitten itselle mukavaa mutta laadullisesti tasaista alaspäin laskettelua.
Oinonen: Ja siellä taas hame ja käsilaukku. Provosoida voisi myös hyvällä maulla ja loukkaamatta todellisia seksuaalirikosten uhreja, joita tosiaan kiekkomaailma tuntee omista riveistään – kuten myös rikosten tekijöiden puolelta.
Sinänsä en ole yllättynyt, että juuri Whitney heittelee tällaista kuonaa. Liki olemattomalla podcastien ja somen seurannallakin on tullut tutuksi Spittin' Chiclets -podcast, jonka voisi sanakirjassa linkittää 'kohun' yhteyteen. Kyseistä podcastia on minulle suositeltu joitakin kertoja, mutta nyt on enemmän kuin pätevä syy olla kuuntelematta.
Wennström: Tätäkin podcastia tuottavalla Barstool Sportsilla on sen perustajaa myöten pitkä historia kaikenlaisesta ryönästä, joten lähde ei yllätä. Tämä on julkaisulle voimavara. Ajattelin kyllä tänäkin vuonna kuunnella ainakin yhden jakson kokonaan, mutta odotukset eivät ole kovin korkealla. Kun soittimen sulkee, tulee samanlainen olo kuin roskapussia viedessä. Kansi pamahtaa ja on puhtaampi olo.
Podcastissa uhoavat ex-pelaajat ovat eräänlaisia nykyajan doncherryjä. Heissä on kuitenkin Cherryyn verrattuna yksi ratkaiseva ero: NHL-legendan uhoamisessa oli paljonkin kyseenalaisia piirteitä, mutta suurin voimavara, inspiraatio ja sytyke oli jääkiekko, ei toisinpäin. Spittin Chiclets ja vastaavat toksiset julkaisut elävät uhoamisesta, ja jääkiekko tulee siinä kyljessä.
Mainitaanpa vielä, että Spittin Chicletsin vedonlyöntivihjeet ovat lähes Valavuoren tasolla. Tämä ei ollut kehu.
Oinonen: Ex-pelaajan somepäivityksen yhteys itse peliin on ehkä hatarampi kuin aktiivivalmentajan ottelun jälkeisten kommenttien, mutta jääkiekko on aina ollut paljon muutakin kuin se kahden joukkueen ja 60 peliminuutin ottelutapahtuma. Whitneylläkin on sympatiseeraajansa, kuten päivityksen reaktioista voi päätellä. Miljoona kärpästä ja sitä rataa.
Onko tämä todella se, mitä Whitney haluaa isolle yleisölleen jääkiekosta kertoa? Yritän kaikella ymmärrykselläni psykologiasta ja toisen käden tietämykselläni jääkiekkoyhteisöstä asettua Whitneyn asemaan ja ymmärtää. Provosointi ja uhoaminen ovat kiinteästi lajikulttuurissa, vaikka niiden hyödystä en ole vakuuttunut. Seksuaalirikoksella vitsailu ei sen sijaan kuulu inhimillisesti mihinkään.
En ole kuitenkaan täysin menettänyt toivoani ihmiskunnan suhteen, joten toivon Spittin' Chicletsiin vieraaksi Theo Fleurya, Sheldon Kennedyä tai Kyle Beachiä kokemuksineen. Kenties Whitney vielä ymmärtäisi, mikä on hauskaa ja mikä ei.
Tampa Bay Lightningin kauden päätyttyä päävalmentaja Jon Cooper kritisoi maalivahti Sergei Bobrovskia häirinnän myymisestä tuomareille ja puhui "hameen pukemisesta". Tämä oli tuulahdus toksista maskuliinisuutta menneisyydestä. Eikö tästä pitänyt jo päästä eroon? Pari päivää myöhemmin Cooper pyysi anteeksi.
Wennström: Hame päälle! Mieti, että NHL-historian edistyksellisimpiin ja älykkäimpiin valmentajiin kuuluva henkilö voi käyttäytyä myös todella huonosti. No, hän on kiekkokulttuurin keskellä kasvanut. Tällaisen ilmiön esiintyminen on tuttua, mutta sanoja yllättää. Cooper kilahti ja siirtyi alkukantaiselle tasolle.
Pohjois-Amerikan kiekkomedia reagoi asiaan heikosti. The Hockey News reagoi asiaan hyvällä kolumnilla. ESPN:n NHL-sivusto ei ole reagoinut Cooperin kommentteihin. Toronto Sun haki asiaan tutustumattoman naiskiekkoluotsin valkopesemään Cooperia. Ihailtu ja mahtava The Athletic oli vaiti.
Keskiviikkona Cooper pyysi anteeksi.
Valmentajat ovat kyllä ajoittain melkoisilla kierroksilla otteluiden jälkeisissä hikihaastatteluissa. Se on joku stressin ja testosteronin korostama kemiallinen cocktail, mikä siellä pyörii, sillä kun haastattelee samoja ihmisiä ottelutapahtumien ulkopuolella, kyky analyyttiseen ajatteluun, keskusteluun ja läsnäoloon on täysin toisenlainen. Oletko huomannut samaa? Hyväksyttäväksi tämä ei luonnollisesti alkukantaisia lausuntoja tee.
Oinonen: Olen tehnyt saman havainnon. Itse asiassa kiinnitin jo pelin aikana huomiota Cooperin non-verbaaliseen viestintään hylättyjen maalien jälkeen. Itse pidin molempia hylkyjä aiheellisina ja hyvin perusteltuina, mutta Cooper pyöritteli päätään ja huuteli tuomareille eli oli silmin nähden eri mieltä.
Ajattelin sen olleen jonkinlaista teatteria, jolla yritetään nostattaa oman joukkueen taistelutahtoa – samasta aiheesta vastakkainen huomio Liigan neljännestä finaalista, kun Pelicansin toinen maali hylättiin, niin Tommi Niemelä otti tiedon neutraalisti vastaan, ja silti Pelicans piti peliä hallinnassaan vielä vajaan kahden erän verran.
Mutta takaisin Cooperiin. Ymmärrän tunnekuohun ja pettymyksen, mutta en tapaa ilmaista näitä tunteita. Aikuisilta ihmisiltä on syytä velvoittaa asiallisuutta, vaikka kuinka hatuttaisi. Siitä on Cooperia kuitenkin kehuttava, kuinka suoraselkäisesti hän pyysi anteeksi. Hän tunnisti ja tunnusti virheen, pahoitteli nimenomaan tekoaan eikä aiheuttamaansa mielipahaa. Tästä mallia muillekin!
Wennström: Olen omassa kuplassani nähnyt juuri Cooperin toisenlaisena persoonana. Tässä läikähti se, mistä julkisia hyväntekeväisyystempauksia, sateenkaariteippejä ja muita mielenilmaustapahtumia joskus kritisoidaan. Lopulta kyse on vaatekappaleista ja joillekin myös teatteristä, jolla on toki hyvä tarkoitus. Se voi merkitä monelle paljon, mutta ihmisten asenteiden muuttamiseen ja asioiden sisäistämiseen menee kaikkein kauimmin aikaa. Iso laiva kääntyy hitaasti.
Cooperilla on nyt pitkä kesä aikaa tehdä lisää vapaaehtoistyötä tyttöjuniorien leireillä. Naiskiekon parissa häntä on kyllä nähty.
Oinonen: Hame on vaatekappale, kun se on ihmisen päällä. Kun ’hame’ esiintyy merkittävässä asemassa olevan vaikuttajan puheessa, on kyse vastenmielisestä lyömäaseesta − minkä hän itsekin jälkikäteen ymmärsi. Olen samaa mieltä, että Cooperista on aiemmin välittynyt fiksumpi kuva, mutta nähtävästi kovassa paineessa syntyy timantin lisäksi myös tunkiota.
Jos asetelma käännetään lätkävertaukseksi, Cooper tuskin pitäisi oikeudenmukaisena, jos Florida Panthersin 193-senttinen ja 98-kiloinen Kevin Stenlund taklaisi 178-senttistä Brayden Pointia tai 181-senttistä Nikita Kutšerovia niin sanotusti ylhäältä alaspäin.
"Jääkiekon vihaajat" on rakkaan lajin kipukohtia tarkasteleva juttusarja, jossa Jatkoajan pitkäaikaiset toimittajat Juha Oinonen ja Antti Wennström pohtivat ajankohtaisia ja iättömiä teemoja − koodeja kumartelematta.
