Henri Peltola
laitahyökkääjä ![]()
s. 18.4.1986 Pori
179 cm / 76 kg / L
Ura:
Porilaishyökkääjä oli viimeisellä juniorikaudellaan Ässien A-nuorten viidenneksi tehokkain pelaaja ja nousi mukaan liigajoukkueenkin rinkiin. Kouvolaan Peltola saapui antamaan näyttöjä muutamaa viikkoa ennen runkosarjan alkua ja hankki itselleen sopimuksen koko kaudeksi jo parin harjoituspelin jälkeen.
Nuoren porilaisen oletettiin taistelevan lähinnä kolmos-neloskenttien peliajasta, mutta Peltola yllätti positiivisesti. Kausi käynnistyi nelosessa, mutta pirteät otteet eivät jääneet huomaamatta ja Peltola nousi pitkäksi toviksi jopa kakkosketjuun. Peltola kuului koko kauden ajan KooKoon runkopelaajiin ja iski lopulta oikein makeat tulokaskauden tehopisteetkin. Siirtyi kuitenkin täksi kaudeksi Kouvolasta Vantaalle.
Vahvuudet:
Kova taitotaso ja itseluottamus. Erittäin hyvät kädet ja hyvä pelisilmä. Todella luisteluvoimainen Peltola on omimmillaan kiekollisena hyökkäysalueella. Haastaa ennakkoluulottomasti puolustajia ja pystyy luomaan paikkoja yllättävistäkin tilanteista. Ihastuttaa katsojia kikoillaan.
Heikkoudet:
Suhteellisen pienikokoinen pelaaja katosi kuvasta pudotuspeleissä. Fysiikka ei riitä millään laitaväännöissä. Puolustuspäässä muutenkin hyvin näkymätön. Luo hyvin paikkoja, mutta viimeistelyterävyydessä olisi ollut ainakin tulokaskaudella runsaasti parannettavaa.
Rooli joukkueessa:
Yksi kesän profiilihankintoja. Joutunut kuitenkin aloittamaan kautensa neloskentästä.
Päivitetty viimeksi 17.9.2008
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2005-06 |
Ässät A-jun SM-liiga |
10 | 1 | + | 0 | = | 1 | 0 min |
| |
Ässät A-jun SM-liiga karsinta |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2006-07 |
Ässät A-jun SM-liiga |
38 | 9 | + | 14 | = | 23 | 47 min |
| |
Ässät A-jun SM-liiga karsinta |
3 | 0 | + | 1 | = | 1 | 2 min |
| 2007-08 |
KooKoo Mestis |
45 | 10 | + | 15 | = | 25 | 16 min |
| |
KooKoo Mestis playoffs |
8 | 0 | + | 1 | = | 1 | 8 min |
| 2008-09 |
Kiekko-Vantaa Mestis |
32 | 3 | + | 5 | = | 8 | 8 min |
| |
Kiekko-Vantaa Mestis playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
Hunters Suomi-sarja karsinta |
3 | 2 | + | 0 | = | 2 | 2 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Virkkunen palaa Ässiin, Nickerson ei (25.5.2007)
- KooKoo-hyökkäykseen täydennystä (30.8.2007)
- Kanadalaishyökkääjä KooKoon riveihin (4.9.2007)
- Henri Peltola koko kauden KooKoossa (6.9.2007)
- Vantaalle viisikollinen sopimuksia (16.5.2008)





