Luvassa on todella mielenkiintoinen sarja kahden huippujoukkueen välillä. Molemmat joukkueet pursuavat huippuyksilöitä, joiden peliä on ilo seurata. Vastakkain on omassa kaksinkamppailussaan myös kaksi erittäin kovatasoista valmentajaa, Avsien Bob Hartley ja Devilsien Larry Robinson. Coloradon puolustaja Adam Foote valmisteli joukkueensa tulokkaita finaalien omalaatuiseen maailmaan vertaamalla loppuotteluita eläintarhaan – ehkä suomalaisittain oikemmalta kuulostava vertaus olisi sirkus. Kiinnostus nousee huippuunsa, kun NHL:n kaksi parasta joukkuetta ottaa yhteen. Runkosarjassa Devils suorastaan rökitti Avalanchea joukkueiden tämän kauden kahdessa kohtaamisessa. Maaliero Devilsin hyväksi 12-4 ja Patrick Roy kesken ottelun vaihtoon molemmilla kerroilla. Nuo ottelut eivät varmastikaan enää paina Avsien mieltä, sillä joukkueella on tällä hetkellä niin paljon itseluottamusta. Devilsit sen sijaan muistavat nuo runkosarjapelit oikein hyvin, sillä he tietävät pystyvänsä peittoamaan Coloradon. Jatkoaika seuraa finaaleja tiiviisti raportoiden ja ennakoiden kaikki ottelusarjan pelit.
Tiet finaaleihin
New Jersey Devils selvitti tiensä Stanley Cup –finaaliin jopa yllättävänkin helposti. Idän konferenssifinaalissa Devils oli Pittsburghille ylivoimainen vastus lukuunottamatta yhtä vajaan kymmenen minuutin pituista jaksoa ottelusarjan toisessa pelissä. Tuon erän puolikkaan aikana Penguins varmisti ainoan voittonsa takomalla nopeassa tahdissa maaleja Martin Brodeurin taakse. Muutoin Devils olikin täysin kontrolloitu, eikä antanut keskittymisensä herpaantua missään vaiheessa. Se olisikin ollut paha virhe, sillä vastapuolen riveissä luistelivat maailman ehkä kaksi parasta hyökkääjää, Mario Lemieux ja Jaromir Jagr.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kiusaajan roolissa oli Carolina Hurricanes, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia onnistui venyttämään sarjan kuuteen peliin. Tässä sarjassa Devilsien peli oli vielä hyvin kaukana siitä tasosta, mitä puolustavalta mestarilta odotettiin. Larry Robinsonin laatiman - tiukkaan puolustuspeliin perustuvan taktiikan noudattaminen - tuotti joukkueelle vaikeuksia, kun vastassa oli ”vain” Carolina. Robinson sai kuitenkin joukkonsa takaisin ruotuun, eikä runkosarjan kahdeksannelta paikalta ykköstä haastamaan lähtenyt Canes sittenkään vielä aivan tosissaan pystynyt pelottelemaan New Jerseytä.
Toisella kierroksella vastaan asettui ainoa jäljellä ollut kanadalaisjoukkue Toronto Maple Leafs. Nyt edessä olikin jo paljon suurempia ongelmia, ja Devils joutui panemaan parastaan, jotta taival kohti mestaruutta ei olisi katkennut Mats Sundinin johtaman Leafsin toimesta. Devils onnistui kuitenkin näyttämään todellisen mestarin luonteensa tilanteessa, jossa joukkue oli selkä seinää vastaan. Vakuuttava voitto ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa oli parasta Devilsiä, mitä tällä kaudella on nähty. Devils oli taas löytänyt sen vireen, joka teki joukkueesta viime kaudella mestarin, ja joka tekee Devilsin lähes mahdottomaksi voitttaa.
Tämän jälkeen edessä olikin konferenssifinaali Pingviinejä vastaan. Vaikka Devils lähti ottelusarjaan selvänä suosikkina, niin huippuhyökkääjiä täynnä olevan Pittsburghin odotettiin haastavan Devilsit todelliseen taisteluun. Todellisuus paljastui kuitenkin Pittsburghin kannalta todella karuksi. Bobby Holikin ja John Maddenin johtamat jarrukentälliset nollasivat Pensin megatähdet täysin. Brian Rafalski nousi aivan uskomattomaan vireeseen ja mätti pisteitä sellaiseen tahtiin, että vasta toista kauttaan liigassa pelaavan puolustajan nimi muistettiin aina mainita puhuttaessa siitä, kenelle NHL-pudotuspelien parhaan pelaajan pysti annetaan. Marty Brodeur oli maalillaan lähes ohittamaton muuri, johon kaikki Pensin yritykset kilpistyivät. Brodeur torjui sarjassa kaksi peräkkäistä nollapeliä ja onnistui tuon putken aikana pitämään maalinsa puhtaana yli 2½ tuntia. Kun Devilsien A-ketju oli vielä aivan pysäyttämättömässä vireessä, niin Devilsillä ei sittenkään ollut mitään ongelmia edetessään finaaliin.
Jos Devils takeltelikin omassa avaussarjassaan Carolinaa vastaan, niin Avalanche selvisi Vancouverista himpun verran helpommalla. Maalivahti Royn haparointikaan ei auttanut kokematonta Kanukkilaumaa saavuttamaan yhtäkään voittoa avauskierroksella. Ensimmäisessä kotiottelussaan Vancouver sentään pääsi jatkoajalle asti.
Toinen kierros Kingsejä vastaan oli ylimieliselle denveriläisjoukkueelle tuskien taival. Avauspelissä tullutta jatkoaikatappiota seurasi kolmen pelin voittoputki, mutta sarjan ollessa katkolla kenttäpelaajien kädet jäykistyivät totaalisesti. Ensin jäätiin kotona nollille ja sama tahti jatkui sarjan kuudennessa pelissä Los Angelesissa. Vasta olleessaan selkä seinää vasten joukkue osoitti henkisen vahvuutensa ja selvitti 5-1 voitolla tiensä jatkoon.
Konferenssin loppuotteluun St. Louis Bluesia vastaan joukkue joutui lähtemään vajaatehoisena. Supersentteri Peter Forsberg oli loukkaantunut Los-sarjan aikana ja joutui seitsemännen ottelun jälkeen leikkaukseen, jossa hänen vahingoittunut pernansa poistettiin. Ruotsalaisen pelit tämän vuoden playoffseissa olivat ohi, mutta onneksi hän pystyy jatkamaan kiekkouraansa - ja ennenkaikkea elämäänsä - normaalisti tulevaisuudessa.
St. Louis-sarja oli Patrick Royn, Joe Sakicin ja kurinalaisen joukkuepelin riemukulkua. NHL:n paras Quebecin provinssissa syntynyt maalivahti torjui lähes kaiken mikä oli torjuttavissa, kaikki kenttäpelaajat pelasivat nöyrää puolustuspeliä ja Super-Joe iski tarvittavat maalit. Viimeistään viidennen pelin jatkoaikamaalilla Joe vaivutti unohduksiin kahtena edellisenä kautena hänen osaltaan vaisuhkosti sujuneet konferenssifinaalit.
Maalivahdit
Devils-kassari Martin Brodeur on taas näyttänyt, miksi miehen koko uran numerot pudotuspeleissä ovat niin mahtavat. Brodeurin huippuotteet ovat jääneet liiankin vähälle huomiolle, kun Devilsien puolustuspeliä on kehuttu yleisesti vain kokonaisuutena. Todellisuudessa Marty on pelannut jälleen huippukevään ja pystyy takuuvarmasti haastamaan niinikään kovassa vireessä olevan Patrick Royn. Leafs-sarjassa Brodeur taisteli CuJo'n kanssa tasapäisesti ja näytti ajoittain olevan jopa hieman alakynnessä. Sarjan loppuvaiheessa paljastui kuitenkin jälleen Brodeurin vahvin ominaisuus: Marty on tasainen, todella tasainen, suorastaan tasaisuuden malliesimerkki. Vastustajan veskari saattaa välillä seistä lähes päällään ja ottaa koppeja, joita kelataan videoilta vielä vuosien päästä. Mutta se ei ole Brodeurin tavoite. Martyn tavoite on voitto, ottelun voitto, sarjan voitto, Kannun voitto. Devils-veskarin suoritustaso ja –varmuus on uskomatonta luokkaa.
Brodeurin ja Curtis Josephin välinen kamppailu oli mediassa nimetty Kanadan olympiajoukkueen epäviralliseksi harjoitusleiriksi, jonka perusteella valittaisiin vaahteralehtien ykkösveskari Salt Lake Cityn kisoihin. Brodeurin tasaisuus vei voiton CuJon huippukopeista tuossa taistelussa. Brodeurin torjuntatyyli on erittäin rauhallinen, ja muutenkin mies vetäytyy mieluummin taka-alalle kuin esiintyy äänekkäästi. Vaikka Martyn kopit eivät aina ole yhtä näyttäviä kuin hänen vastapelureillaan, niin ne ovat silti yhtä tärkeitä. Parhaimmillaan kanukkiveskaria on erittäin vaikea ohittaa. Isokokoinen vahti peittää paljon, liikkuu ketterästi eikä tunnu koskaan pelaavan itseään ulos tilanteista.
Brodeur on kiistämättä maailman paras, kun ruvetaan puhumaan maalivahtien mailapelistä. Nuori Rick DiPietro saattaa nousta tulevina vuosina haastajaksi, mutta tällä hetkellä Devilsien luottovahti on todella paljon kaikkia muita edellä. Pittsburghilla oli vaikeuksia päästä Devilsien puolustuslinjan ohi kiekkoa kuljettamalla, joten he alkoivat heittää kiekkoa päätyyn. Tuo strategia ei onnistunut yhtään paremmin, sillä Brodeur vippasi joka ikisen kiekon siniviivan yli keskialueelle tai omien pakkiensa lapaan. Brodeur pelaa välillä melkein kuin jalkapallosta tuttu libero puolustuslinjan alimpana pelaajana. Marty hallitsee mailapelin niin suvereenisti, että vastustajan ei kannata edes harkita dump-and-chase –taktiikkaa, sillä hyökkääjät pääsevät kovin harvoin päätykiekkoihin käsiksi.
Mailapelissä ja fyysisessä koossa Roy häviää Martin Brodeurille, mutta henkinen kantti ja kokemus ovat Patrickin eduksi. Tällä hetkellä Pyhän Patrikin itseluottamus on niin korkealla, että mikään Kalifornian maajäristystä pienempi katastrofi ei sitä järkytä. Avalanchen valmentaja Bob Hartley onkin sanonut, että Patrick Roy pelaa tällä hetkellä “Conn-Smythe”-tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että Avs-vahti seisoo “välillä lähes päällään ja ottaa koppeja joita kelataan videoilta vielä vuosien päästä” - ja näitä koppeja tulee tasaisesti joka ottelussa eikä vain yksittäisissä peleissä. Ennen finaalisarjan alkua Royn torjuntaprosentti on ällistyttävä 93,2 ja päästettyjen maalien keskiarvo jää reilusti alle kahden (1,74). Molemmat lukemat ovat selvästi parempia kuin vahvemman puolustuksen takana pelaavan Roy-fanin Martin Brodeurin.
Tehdäkseen maaleja Brodeurille pitää Avsien saada hänet liikkeelle. Isona maalivahtina Martin ei ole vahvimmillaan eurooppalaistyylisessä poikittaissyöttöpelissä ja vanhanaikaisetkin uppoavat toisinaan. Ongelmana onkin se, miten Coloradon hyökkääjät löytävät tilaa poikittaissyötöille Devilsien ahtaalla puolustusalueella, ja miten he pääsevät veivaamaan maalin takaa Brodeurin eteen, kun vastassa on NHL:n fyysisesti vahvin puolustus? Tasakentällisin se tuskin tulee onnistumaan, joten maaleja pitää tulla erikoistilanteissa; ylivoimalla tai neljällä neljää vastaan.
Puolustukset
Devils vastaa Coloradon 3-D:hen (Bourque, Blake, Foote) omalla kovalla kolmikollaan. Trio Scott Niedermayer, Scott Stevens & Brian Rafalski on lähes yhtä kova yhdistelmä kuin Avsien vastaava. Tosin Devilsien peluutus poikkeaa täysin Bob Hartleyn strategiasta. New Jerseyn huippupakit pelaavat kaikki eri pareissa kavereinaan vahvat peruspakit ja peliajat puolustajien kesken jakaantuvat huomattavasti tasaisemmin. Näiden peruspakkien kohdalla tuleekin selvä ero Devils-pakiston eduksi. Avalanchen pakiston jäsenet sijoilla 4-6 käyvät kentällä vain antaakseen kolmelle luottopakille hieman hengähdysaikaa, eikä näiden miekkosten taso ole samaa luokkaa kuin puolustavalla mestarilla.
O’Donnell, Daneyko ja White eivät ehkä niminä vakuuta ketään NHL:ää vähemmän seuraavaa, mutta juuri nämä miehet tekevät Devilsien puolustuksesta sen mitä se on – ehkä maailman parhaan tällä hetkellä. Kaikki ovat voimakkaita ja tarvittaessa kovaa taklaavia järkäleitä, jotka pystyvät hyvin tasapainottamaan taidokkaiden ja liikkuvien, enemmän hyökkäyssuuntaan pelaavien Niedermayerin ja Rafalskin peliä. Vaikka nämä miehet jättävätkin hyökkäyspelin sen paremmin osaaville kavereilleen, niin ei tämäkään joukko kiekon kanssa kovin kädetön ole. Reservistä löytyy vielä Leafs-sarjassa Tie Domin aiheuttaman aivotärähdyksen takia sivussa ollutta Niedermayeria hyvin paikannut Ken Sutton. Sutton pystyy hyppäämään kaukaloon koska tahansa ja hoitamaan oman tonttinsa vähintäänkin tyydyttävästi.
Tämän vuoden pudotuspeleissä suomalaisille jo ennestään hyvin tuttu Brian Rafalski on noussut koko Pohjois-Amerikan kiekkoa seuraavan yleisön tietoisuuteen. HPK:ssa ja IFK:ssa pelannut SM-liigan paras puolustaja johtaa pakkien pistepörssiä aivan ansaitusti ja Michiganin mies kuritti varsinkin Pingiviinejä kovalla kädellä. Rafalski on huippuotteidensa takia saanut kehuja kaikilta tahoilta, ja mikäli mies jatkaa samalla tasolla, on hän varmasti vahva ehdokas pudotuspelien parhaalle jaettavan Conn Smythe –palkinnon saajaksi, jos Devils mestaruuden onnistuisi voittamaan. Nopeutensa ja ketteryytensä ansiosta Rafu pystyy hieman huijaamaan vastustajiaan, sillä vikkelillä jaloillaan jenkkipakki onnistuu aina pysymään tilanteessa mukana, vaikka ajaisikin ensin ohitse kiekosta. Vaikka Rafalskilla ei olekaan Rob Blaken kaltaista lämäriä, niin miehen siniviivalaukaukset ovat todella vaarallisia. Devils-pakki osaa tarjoilla viivalta erinomaisia ohjattavia rannevippauksia tai sivaltaa tarkkoja lyöntilaukauksia yläkulmiin.
Scott Stevensin pelkkä läsnäolo toimii puolestaan pelotteena. Kukaan vastustajan hyökkääjä ei varmasti erehdy leikkaamaan poikittain keskialueella, ellei halua päätyä sairastuvalle. Devils-kapteeni pystyy tekemään kaukalossa kaikkea mitä valmentaja vain häneltä pyytää. Vaikka Stevens ei enää ole vanhemmiten tullut yhtä tunnetuksi kiekollisena pelaajana, niin tallella ovat yhä samat taidot kuin Devilsien ensimmäisenä mestaruuskautena, jolloin Stevens paukutti runkosarjassa ennätyksekseen 78 pinnaa. Stevens on ehdolla liigan parhaalle puolustajalle jaettavan Norris Trophyn saajaksi – eikä turhaan. Jo ikämiessarjoihin kelpaava paholaiskippari on tärkeä pukukoppipelaaja ja pelkällä olemuksellaan rauhoittava hahmo New Jerseyn takalinjoilla. Devils-pakistolla on hihassaan vielä yksi ässä, sillä Niedermayer pystyy parhaimmillaan hallitsemaan kaukalon tapahtumia suvereenisti. Tämän kauden pleijareissa tuota Niedermayeria ei ole vielä nähty – osin Tie Domin vuoksi – joten on mielenkiintoista seurata miehen otteita finaalisarjassa.
Fyysisesti Paholaisten puolustus on liigan kovin. Rob Blake taklaa kovaa, mutta Scott Stevens taklaa vielä kovempaa. Greg de Vries lyö kovaa, mutta Colin White lyö vielä kovempaa. Jon Klemm seisoo vankkasti maalin edessä, mutta Ken Danyeko seisoo vielä vankemmin. Tässä fyysisessä ylivoimaisuudessa on kuitenkin heikkouden siemen. Taklaamalla tätä puolustusta ei saa horjumaan, joten Avalanchen hyökkääjien ei pidä iskeä pelkästään Devils-hyökkääjien ruumiseen vaan myös heidän mieleensä. Nämä Rafalskia ja Niedermayeria lukuunottamatta massiiviset järkäleet ottavat taklauksia vastaan vaikka maailman tappiin asti, mutta Colin Whiten, Sean O’Donnelin, Ken Danyekon ja Scott Stevensin korvien välistä löytyy heikko kohta, johon Coloradon agitaattorien Dan Hinoten, Ville Niemisen ja Chris Druryn pitää iskeä. Myöhästyneitä taklauksia, hanskan haistattelua, suunsoittoa, jatkuvaa virnuilua; siinä Avs-hyökkääjien aseet näitä fyysisiä jättiläisiä vastaan. Kun Colin White suunnistaa kohti jäähyaitiota, niin kentälle luistelevat Coloradon taitavat kiekolliset puolustajat.
Ykkösylivoimalla esiin astuvat Coloradon johtavat kiekolliset puolustajat Ray Bourque ja Rob Blake sekä kakkosylivoimalla monipuolinen Adam Foote ja nuori Martin Skoula. Vasta finaaleissa New Jerseyn puolustus joutuu tekemisiin todella taitavien ja kokeneiden ylivoimapakkien kanssa. Carolina, Toronto, Pittsburgh - ihan hyviä joukkueita kaikki kolme, mutta yhdenkään puolustus ei ole ylivoimalla NHL:n huippuluokkaa ja silti New Jerseyn alivoima on pudotuspeleissä tähän mennessä toiminut tilastojen valossa vasta kahdeksanneksi parhaiten. Jos Devils sortuu jäähyilemään, niin John Madden, Jay Pandolfo ja Scott Niedermayer saattavat joutua ylivoimaisen tehtävän eteen. Miten pysäyttää St. Louis-sarjan viidessä pelissä seitsemän maalia jauhanut Coloradon ylivoima?
Coloradon “kolme muuta” pakkia ovat joutuneet vähättelyn kohteeksi, koska he ovat jääneet taka-alalle Avsien tähtipuolustajien vuoksi. He eivät kuitenkaan missään nimessä ole pelkkiä täytemiehiä. Ensi kesän vapaa agentti Jon Klemm on toipunut polvivammastaan ja palaa takaisin kentälle finaaliotteluihin. Coloradon pakkien tehotilastoa lukemalla +7 johtava Klemm pelaa eleettömän varmasti reilut 15 minuuttia pelistä ja on tehnyt pudotuspelissä jo yhden maalinkin, mikä on maalin verran enemmän kuin New Jerseyn kädelliset pakit Daneyko, White, Sutton ja Niedermayer yhteensä. Klemmaria fyysisempi Greg de Vries pystyisi Martin Skoulan tavoin tarvittaessa pelaamaan enemmänkin kuin vajaat 15 minuuttia, mutta miksi antaa peliaikaa hyville miehille kun samat minuutit voi peluuttaa huippuhyviä miehiä?
Hyökkäykset
Devilsien A-ketju on noussut koko kiekkoa seuraavan kansanosan puheenaiheeksi. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan todeta, kuinka jopa ESPN-urheilukanava piti lukijoilleen kilpailun, jossa ketjulle etsittiin uutta nimeä. Vaikka joukossa oli monia hyviä ehdotuksia (kuten The Demonic Plague sekä Sopranos-sarjan innoittama Bada Bing), niin silti äänestyksen voitti tämä nykyinen nimi. A-ketju kuvaa hyvin tämän kolmikon tasoa, Devilsien ykkönen on todellakin parasta A-ryhmää. Arnott-Sykora-Elias on Leafs-sarjan kuudennesta ottelusta lähtien ollut suorastaan tulikuumassa kunnossa. Maalituomari saa olla joka kerta hereillä, kun tämä ketju astuu kaukaloon. Maaleja on syntynyt kuin liukuhihnalta eikä loppua ole näkyvissä. Kolmikko pelaa todella hyvin yhteen ja tuntuu liikkuvan samalla telepaattisella tasolla kuin kaikki historiankirjoihin NHL:n parhaimpina koostumuksina jääneet. Jenkkifutiksen pelaajan kropan omaava Arnott tekee keskellä tilaa taitaville ja vikkelille tsekeille. Sekä Elias että Sykora ovat todella juonikkaita pelureita, joita tarvitsee vartioida todella tiukasti. Arnottiakaan Colorado ei saisi päästää virittelemään lämäriään, ellei joukkue halua punavalon palavan Patrick Royn takana.
Devilsillä on neljä vahvaa ja tasaista ketjua, jotka kaikki saavat peliaikaa. Tässä onkin Avs-valmentaja Bob Hartleyn yksi pahimmista päänvaivoista. Mitä ketjuaan hän peluuttaa Devilsien ykköstä vastaan? Mediassa on spekuloitu, että Hartley vastaisi tuleen tulella ja heittäisi A-ketjua vastaan oman ykkösensä Joe Sakicin johdolla. Mitä Hartley sitten tekeekään, niin hänen on lähes mahdotonta matchata Devilsien vahvaa materiaalia.
Holikin johtama kakkosketju on jo näyttänyt pystyvänsä elimoinoimaan liigan huippuhyökkääjät tehottomiksi surffailijoiksi. Holikin laidalla liigan tyylikkäimmät viikset naamallaan viilettää Randy McKay, joka on tänä vuonna kunnostautunut maalintekijänä. McKayn vahvuudet ovat kulmissa möyrimisessä sekä maskin tekemisessä. Maskimiehinä McKay ja Holik ovatkin aivan huippuluokkaa, ja lähes mikä tahansa siniviivalaukaus on vaarallinen mikäli kakkosketjun miehet ovat onnistuneet parkkeeraamaan ruhonsa Royn nenän eteen.
Kolmosketju on taasen ”Meksikon Raipen” eli Scott Gomezin johtama kokonaisuus, jossa laidoilla viilettävät venäläiset Nemchinov ja Mogilny. Tämä ketju on viimeiset kymmenen peliä ollut lähes tehoton, mutta potentiaalia kolmikosta löytyy miltei yhtä paljon kuin A-ketjustakin. Mikäli Arnottin ketjun vauhti hyytyisi, niin Gomezilta odotetaan paljon. Alaskassa varttunut meksikolais-perulaiset juuret omaava taitosentteri on yksi liigan parhaita syöttäjiä ja pystyy luomaan vaarallisia maalipaikkoja taidokkailla passeillaan.
Devilsien nelosesta taas löytyvät kenties liigan parhaat alivoimapelaajat. John ”Mad Dog” Madden ja Jay Pandolfo keskittyvät pääosin pitämään omaa päätyä puhtaana, mutta molemmat kaverit ovat liike- ja lähtönopeudeltaan niin vikkeliä, että pystyvät ajoittain karkaamaan ylivoimahyökkäyksiin. Madden on ansaitusti ehdolla Selke Trophyn saajaksi ja hän on Larry Robinsonille hyvä ase, mikäli esimerkiksi Joe Sakic päätetään laittaa erikoisvartiointiin. Kolmikon täydentää rymistelyyn keskittyvä Turner Stevenson, joka jakaa mustelmia vastustajan pakeille aina kun mahdollista.
Kaiken kaikkiaan Devilsien hyökkäys on todella vahva ja tasainen kokonaisuus. Robinson voi heittää kenet tahansa kentälle lähes missä tahansa tilanteessa. Kaksi hyökkäävää ja kaksi puolustavaa ketjua. Kaikissa vitjoissa on toisiaan tasapainottavat kaverit, ja voidaankin todeta, että Robinson on onnistunut kolmikoiden kokoamisessa erinomaisesti. Miten tahansa ketjuja Coloradon vastaavien kanssa vertaileekin, niin Devils jää voitolle. A-ketju pystyy mättämään maaleja hurjaan tahtiin, Madden ja Holik hoitavat puolustuspään hommat ja Gomezin kolmikolla on potentiaalia nousta ratkaisijaksi.
Avalanchen ase A-linea ja Arnottia vastaan on Adam Foote. Aivan kuten Vancouver-sarjassa Adam paini Todd Bertuzzin kanssa ja Blues-sarjassa Keith Tkachukin kanssa, niin Devils-sarjassa Foote tullee painimaan Jason Arnottin kanssa. A-linea vastaan Hartley heittää kentällisistänsä alustavien tietojen mukaan pudotuspeleissä loistaneen ykköskentän Hejduk-Sakic-Tanguay. Samaan tapaan kuin New Jerseyn puolustus saa ensimmäistä kertaa vastaansa tasokkaan puolustuksen, niin A-linekin saa vastaansa yhtä taitavan ja liikkuvan ketjun.
Footen nujertaessa maskimies Arnottin perimetriassa jäävät pyörivät tsekit aseettomiksi. Jos he heittävät kiekkoa maalille, niin Roy nappaa kiekon; jos he puolestaan jäävät pyörimään hyökkäysalueelle, niin Blake tulee ja taklaa sekä toimittaa kiekon tehokkaisiin vastaiskuihin pystyvälle, vielä ilman lempinimeä olevalle ykkösketjulle. Maaliskuun lopussa Hockey News arvioi Mario Lemieuxin johtaman ketjun NHL:n parhaaksi, Sakicin vitjan kakkoseksi ja A-linen kolmanneksi. Tähän astiset esitykset pudotuspeleissä pitävät sentterinsä loukkaantumisista huolimatta 51 pistettä takoneen Sakicin ketjun 49 pisteeseen jääneen A-linen edellä. Pistevertailussa pitää myös muistaa, että Colorado on pelannut pudotuspeleissä vasta 16 ottelua Devilsien väännettyä jo 18 peliä.
Joukkueiden välinen ero ei synnykään ykkösketjujen tai puolustuksen tai maalivahtien kamppailuissa, vaan kakkos-, kolmos-, ja nelosketjujen yhteenotossa. Vaikka hienot pudotuspelit pelannut kolmosketju Messier-Yelle-Podein pystyisi eliminoimaan Holikin johtaman Devilsien kakkosketjun, niin kakkosketju Drury-Nieminen-Hinote (tasakentällisin) / Reinprecht (ylivoimalla) ja nelosketju (Dingman-Reid-Hinote/Reinprecht) joutuvat ylivoimaisen tehtävän eteen. Forsbergin loukkaantumisen jälkeen Avseilla ei ole riittävästi laadukkaita pelaajia vastaamaan Devilsien materiaaliylivoimaan. Druryn voi vielä sanoa vastaavan Gomezia, mutta sen jälkeen ero repeää. Jenkkisentterit Madden-Hinote, huima etu Devilseille. Eurooppalaiset Mogilny - Nieminen, taitoetu Devilseille. Entiset yliopistopelaajat Pandolfo - Reinprecht, voimaetu Devilseille. Veteraanit Nemchinov - Reid, Gerovital-etu Devilseille. Rauhanturvaajat Stevenson-Dingman, notkeusetu Devilseille.
Ennakkoarvioita
Ennakkoasetelma Devilsien ja Avalanchen kohtaamisessa lupaa suhteellisen tasaista sarjaa, joka sen edetessä kääntyy selvemmin ja selvemmin Devilsien eduksi. Kovana vierasjoukkueena New Jersey vie ainakin toisen Coloradon kahdesta kotipelistä, mutta huonona kotijoukkueena häviää toisen kotipelinsä. Kaksi seuraavaa peliä väsynyt denveriläisjoukkue häviää selvin numeroin.
Näin siis sanoo järki. Mutta Avalanche-fanin sydän sanoo toisin. Löihän Davidkin kaksintaistelussa Goljatin, ja Suomi voitti talvisodan, ja hyvä nujertaa tuomiopäivänä pahan. Miksi Avalanche ei voisi yllättää Stanley Cupin finaaleissa New Jersey Devilsiä? Edes tämän kerran? Edes Ray Bourquen vuoksi? Me voidaan voittaa, voidaanhan?
Entä sitten Devils-fanin skenaario? Devils jyrää ja jyrää kuin höyrykone ja musertaa kaiken alleen. Robinsonin taktiikka puree Avseihin yhtä hyvin kuin itäisen konferenssin vastustajiin. A-ketju jatkaa maalien mättämistä Pyhän Patrikin selän taakse. Ainakin kertaalleen pojat kuitenkin taas unohtavat valmentajansa neuvot ja alkavat pelata sillä omalla tyylillään – sillä joka on aina tuonut tappioita. Eiköhän sarjaan mahdu myös yksi ottelu, jossa MVP-ehdokas Joe Sakic tykittää tehot 2+2 ja johdattaa joukkonsa voittoon. Siitä huolimatta erinomaisesti rakennettu Devils pääsee taas kantamaan Kannua parkkipaikalla kotihallinsa edessä järjestetyssä paraatissa.
Jatkoaika toivottaa molemmille joukkueille onnea kiivaaseen kamppailuun. Sen lisäksi toivotamme kaikille lukijoillemme katselunautintoa joko Canal+:n tai Nelosen ääressä, molemmat televisioivat ottelut suorina lähetyksinä.
